Pohjois-Amerikan tutkimus:Suuri Henki

    Tieteen termipankista

    Suuri Henki

    Suuri Henki
    Selite

    Pohjois-Amerikan alueen intiaaneilla ei ole yhtä yhtenäistä uskontoa, mutta heidän uskonnollisista traditioistaan löytyy joitain samankaltaisia ja jaettuja opillisia piirteitä. Yksi keskeisimmistä on ajatus erityisestä mysteerisestä voimasta, joka vaikuttaa kaikkialla maailmassa. Se antaa eloa maailmaan, ja ihminen ei voi sitä ymmärtää. Eri kansat ovat kutsuneet sitä eri nimillä, esimerkiksi lakotoille se on Wakhan Thanka, osaget kutsuvat sitä nimellä Wakanda, crow’t Maxpa, cheyennet Maheo, irokeesit Orenda, yurokit Wohpekumew, creekit Ohfanka ja seminolet Hiliswa. Creet ja muut algonkininkieliset kansat käyttävät siitä nimitystä Manitu, jota käytetään yleisesti erityisesti viihdeteollisuudessa. Englanniksi tätä voimaa kutsutaan useimmiten nimellä Great Spirit mutta myös nimityksiä Supreme Being tai Great Mystery käytetään. Suomeksi sitä kutsutaan useimmiten nimellä Suuri Henki.

    Intiaaneille maailman korkein voima on alun perin ollut persoonaton voima, joka on ollut ymmärryksen yläpuolella ja vailla muotoa tai hahmoa. Vasta eurooppalaisten ja kristinuskon vaikutuksesta se on alettu mieltää enemmän persoonallisena voimana. Tämä voima on kaikki, se on kaiken alku ja kaiken loppu, se on kaikki ja se ei ole mitään, se on näkymätön mutta silti näkyvä. Sitä ei voi määritellä. Se kuuluu toiseen todellisuuteen, henkimaailmaan, joka ei ole missään kaukana vaan täällä, tässä ja nyt. Se ei ole jossain taivaissa tai maan alla tai etäällä, vaan tässä maailmassa missä ihmisetkin ovat. Ihmiset kuitenkin näkevät sen vain joskus.

    Intiaanit eivät ole tehneet eroa yliluonnollisen ja luonnollisen välillä, vaan ne sekoittuvat keskenään. Asiat, joita me länsimaisen kulttuuripiirin jäsenet mielellämme kutsumme yliluonnollisiksi, kuten henkiolennot ja maailmankaikkeuden alulle paneva ja elämää ylläpitävä voima, ovat intiaaneille luonnollisia asioita. Heidän näkökulmastaan maailmassa on pikemminkin inhimillisiä ja yli-inhimillisiä asioita. Joskus tämän maailman ja henkimaailman raja ylitetään puoleen tai toiseen. Voima saattaa ilmestyä ihmisille esimerkiksi jonkin eläimen tai luonnonilmiön hahmossa, ja joskus ihmiset pääsevät näkemään ja jopa vierailemaan rajan toiselle puolelle esimerkiksi näkykokemuksissa.

    Näiden kokemusten kautta ihmisillä on mahdollisuus saada osa tästä voimasta itselleen jotakin erityistä tarkoitusta varten kuten parantamiseen, sodankäyntiin, ennustamiseen, metsästämiseen tai vaikkapa vastakkaisen sukupuolen valloittamiseen. Henkilö saattaa saada tämän voiman myös siirrettynä ihmiseltä toiselle rohtokäärön myötä. Joku, joka on saanut voimaa näkykokemuksen kautta, saattaa luovuttaa sen tai osan siitä toiselle henkilölle.
    Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

    Erikieliset vastineet

    Great Spiritenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 12.5.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:Suuri Henki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:Suuri Henki.)