Oikeustiede:visuaalinen oikeuskulttuuri/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search

Mallinesilmukka havaittu: Malline:Ilmiö


Palaa takaisin käsitesivulle

Yleiskuva. Oikeuden klassiset tunnuskuvat (kuten oikeuden vaaka) ja rituaaliset esineet (kuten oikeuden puheenjohtajan nuija) ovat yleensä näkyvästi esillä lainkäytön yhteyksissä. Toisaalta oikeutta istutaan usein juhlavissa rakennuksissa. Monissa maissa lainkäytön ammattilaiset käyttävät erityistä vaatetusta. Lisäksi oikeudenkäynteihin kuuluu monenlaisia rituaaleja. Kuvallisuus ja näytelmällisyys ovat olleet ja ovat edelleen tärkeä osa lainkäyttöä.

Perinteiden yhtäläisyys ja erot. Yleismaailmallisesti tarkasteluna visuaalisissa oikeuskulttuureissa on paljon samankaltaisuutta. Taustalla on se, että oikeudelliset toiminnot, erityisesti lainkäyttö, edellyttävät tuomareilta ja muilta viranomaisilta aina ja kaikkialla arvovaltaa. Siksi varsinkin ylimmän lainkäytön ulkonaisista puitteista ja sen rituaaleista on kautta historian haluttu tehdä mahdollisimman vaikuttavia. Tuomioistuinten arvovaltaa on saatettu tukea myös pidemmälle menevin ikonografisin ja semioottisin keinoin. Suorasukaisimmin tästä ovat aikaisempina vuosisatoina viestineet pelottavat, rangaistuksia koskevat kuvat, kuten viimeistä tuomiota koskeva maalaus oikeussalin seinällä.

Toisaalta oikeudellinen symboliikka, joka on pääosin peräisin Välimeren alueelta, on aikojen kuluessa levinnyt paitsi keskiseen ja pohjoiseen Eurooppaan, myös kaikkialle maailmaan. Tämä koskee erityisesti kuvia ja veistoksia, jotka esittävät oikeuden jumalatarta ja oikeuden vaakaa. Visuaalisten oikeuskulttuurien yksityiskohdissa toki on huomattavasti eroavaisuutta. Esimerkiksi tuomareiden pukeutumisessa näkyvät selkeästi oikeuskulttuurikohtaiset perinteet. Eri maissa saattaa myös olla käytössä – joskin yleensä rajoitetusti – omaleimaisiakin oikeuden symboleja, kuten käräjäkivet Pohjoismaissa, oikeuden pyörä Intiassa, Xiezhi Kiinassa ja banianpuu Indonesiassa.

Oikeuden tunnuskuvat. Oikeuden perinnäisiä tunnuksia ovat mm. vaaka, miekka, liktorin vitsakimppu, kirves, silmäside ja – varsinkin mitalitaiteessa – valaa vannova käsi. Veistoksissa ja kuvissa, niin oikeussaleissa kuin muualla, oikeuden vaakaa ja miekkaa kantaa yleensä naishahmo, oikeuden jumalatar. Varsinkin ylemmissä tuomioistuimissa tai niiden edustalla on usein tällainen veistos tai kuva, olipa kyse Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta tai Amerikasta. Jumalattaren miekka palautuu antiikin Kreikkaan ja liktorin vitsakimppu Roomaan. Vaa’an alkuperä on ajallisesti vielä kauempana.

Tuomioistuinrakennukset. Ylempien tuomioistuinten rakennuksille on aina ollut leimallista juhlavuus ja vaikuttavuus (ks. oikeustalo). Osin tämä koskee myös Suomea. Viime vuosisatoina rakennetuilla ylempien tuomioistuinten rakennuksilla, oikeuspalatseilla, on Euroopassa ja Yhdysvalloissa monesti – ainakin osittain – kreikkalais-roomalaisen temppelin ulkonainen muoto. Tärkeimpien tuomioistuinrakennusten koristeluun kuuluu yleensä oikeusaiheisia veistoksia tai maalauksia, ja niiden seinillä on piirtokirjoituksia. Alempien tuomioistuinten tilojen juhlavuus on vaihdellut suuresti eri maissa ja eri aikoina. Suomessa kihlakunnanoikeudet istuivat vielä 1900-luvulla oikeutta erittäin vaatimattomissa tiloissa.

Erityinen vaatetus. Vanhoissa oikeuskulttuureissa visuaalinen semiotiikka näkyy osaltaan lainkäytön ammattilaisten pukeutumisessa. Tuomarit, samoin kuin asianajajat ja syyttäjät, viestittävät vaatetuksellaan. Monissa maissa heillä on virka-asu, jossa he oikeudenkäynnissä esiintyvät. Englantilaisen lainkäyttäjän silmiinpistävin tunnus on tuomarinperuukki. Erityisen laajalti on käytössä tuomarinviitta. Sellaiseen sonnustautuvat myös Euroopan unionin tuomioistuimen jäsenet.

Itsenäisessä Suomessa tuomareilla ole erityistä virka-asua. Näin ei ole aina ollut. Tuomioistuinlaitoksen pukuperinne alkoi meillä Ruotsin vallan loppuaikoina ja vahvistui autonomian ajalla. Kustaa III:n hallituskaudella virkapuvut otettiin yleisesti käyttöön Ruotsin valtakunnassa, hallintovirastojen lisäksi mm. hovioikeuksissa. Autonomian ajalla asiasta annettiin uusia, yksityiskohtaisia säännöksiä, joissa myös lainkäyttäjät oli otettu huomioon. Eräistä aloitteista huolimatta Suomen oikeuslaitoksessa on koko itsenäisyyden ajan pitäydytty siviilivaatteisiin.

Oikeudenkäyntirituaalit. Merkittävän osan oikeuselämän visuaalista semiotiikkaa muodostavat oikeudenkäyntirituaalit. Tuomioistuimen arvovaltaa korostavia rituaaleja ja puitteita ovat mm. istuntojen alkamisen ja loppumisen juhlistaminen (kirkonkellojen soitto, fanfaarit, kulkueet jne.), osapuolten sijoittuminen oikeussaliin (tuomareiden pöydän koroke, syyttäjän ja asianajajien pöydät tai aitiot) sekä osapuolten liikehdintä ja eleet salissa (mm. se, ketkä nousevat seisaalleen puhuessaan ja milloin).

Oikeudenkäynti, erityisesti sen aloittaminen, on rituaalinen tapahtuma kaikkialla, mutta rituaalien yksityiskohdat vaihtelevat. Ääriesimerkkejä tuomarien arvovaltaa korostavista juhlamenoista löytyy ennen muuta common law -maista. Englannin ylemmät tuomioistuimet ovat jakaneet oikeutta myös maaseutukaupungeissa. Näihin päiviin asti kaupunkiin saapuvat tuomioistuimen jäsenet on otettu vastaan torventoitotuksella, ja he ovat ensinnä tarkastaneet kunniakomppanian. Tapa on yhä käytössä eräissä Kansainyhteisön osissa. Suomessa lainkäyttöön ei ole liittynyt juhlallisia menoja läheskään samassa mitassa kuin Euroopan ydinalueilla (ks. oikeudenkäyntirituaalit).

Asiakirjavisuaalisuus. Sanatonta viestintää oikeuden arvovallasta ovat esimerkiksi asiakirjojen materiaali, väritys ja koristelu ja tyhjän tilan jättäminen tuomioistuimille ja hallintoviranomaisille osoitettujen asiakirjojen ensimmäiselle sivulle. Aiemmin Suomessa neuvottiin, että valtiovallan ja oikeuslaitoksen ylimmille edustajille (tasavallan presidentti, valtioneuvosto, korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus) osoitetuissa kirjelmissä kirjoitetaan ensimmäiselle sivulle vain kolme riviä. Hovioikeuksille ja vastaaville osoitetuissa kirjelmissä ensimmäisen sivun riviluku oli viisi ja muissa tapauksissa (raastuvanoikeus jne.) seitsemän. Tapa katosi pääosin 1980-luvun mittaan vanhan asianajajapolvien siirtyessä eläkkeelle (ks. myös oikeudenkäyntikirjelmä)

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila