Oikeustiede:sopimusvapaus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Sopimusvapauden rajoitukset. Hyvin yleisellä tasolla voitaneen sanoa, että yksityisoikeuden piirissä – kauppaoikeudessa, perheoikeudessa, esineoikeudessa, työoikeudessa jne. – vallitsee laaja sopimusvapaus. Osapuolet voivat päättää, mistä asioista sovitaan ja mitä sovitaan. Viime kädessä riippuu kuitenkin lainsäätäjästä, mitä konkreettisia kysymyksiä voidaan järjestää sopimuksin ja mitä rajoituksia sopimusten sisällölle mahdollisesti on asetettu. Kun puhutaan sopimusvapaudesta ja sopimusten sisällön suojasta, on siten aina kysymys (vain) laillisiksi katsotuista sopimuksista tai sopimusten sisällöistä. Lainsäätäjällä on varsin laajat mahdollisuudet järjestää jokin (potentiaalisten) sopijapuolten välinen asia suoraan lailla niin, että toisin sopiminen ei ole mahdollista. Joitain rajoituksia voi kuitenkin aiheutua siitä, miten perustuslain katsotaan suojaavan sopimusvapautta.

Sopimusvapautta turvaavat normit. Turvanormisto. Sopimusvapautta ei ole Suomessa perustuslaissa erikseen turvattu. Sopimusvapaus saa kuitenkin merkittävää perustuslainsuojaa eräiden perusoikeussäännösten ja niiden vakiintuneiden tulkintakäytäntöjen kautta. Tässä kohdassa selvästi merkittävin on omaisuudensuojaa koskeva säännös. Merkitystä voisi tapauksittain olla myös yhdistymisvapautta ja järjestäytymisoikeutta (ks. ammatillinen järjestäytymisvapaus) sekä oikeutta työhön ja elinkeinovapautta koskevilla perusoikeussäännöksillä. Seuraavassa viitataan kuitenkin vain eräisiin omaisuudensuojasäännökseen liittyviin näkökohtiin.

Omaisuudensuoja ja sopimusvapaus. Omaisuudensuojaan liittyy kaksi sopimusvapauskysymystä – yhtäältä kysymys varsinaisen sopimusvapauden (sopimisen vapauden) suojasta ja toisaalta kysymys jo tehtyjen sopimusten (sisällön) saamasta suojasta. Sopimisen vapauden suoja voidaan katsoa suhteellisen heikoksi sikäli, että tavallisella lailla katsotaan voitavan varsin vapaasti säätää rajoituksia, jotka koskevat (vain) tulevaisuudessa tehtäviä sopimuksia. Tätä sopimisen vapautta suojaa kuitenkin vakiintunut tulkintalähtökohta, jonka mukaan omaisuudensuojaan kuuluu myös oikeus tavanomaisin tavoin käyttää omaisuutta hyväkseen, mihin välttämättä kuuluu myös omistajan oikeus disponoida (sopimuksin) omaisuudestaan.

Edellä viitattu sopimusvapauden toinen kysymys koski siis jo tehtyjen (laillisten ja taloudellisesti merkittävien) sopimusten sisällön saamaa suojaa lainsäätäjän tai yleensä julkisen vallan taholta tulevia puuttumisia vastaan. Tällaisella suojalla on taannehtivuuskiellon leima: sopimussuhteita koskeva uusi säätely voidaan ulottaa myöhemmin tehtäviin sopimuksiin, mutta sitä ei yleensä voida ulottaa koskemaan jo voimassa olevia sopimussuhteita. Tämä olemassa olevien sopimussuhteiden suoja on perustuslakivaliokunnan käytännössä ollut varsin vahva. Sen yhteydessä on puhuttu sopimusten loukkaamattomuuden suojasta ja myöhemmin myös perusteltujen odotusten suojasta. Sopimusten tällaisesta suojasta on katsottu mahdolliseksi poiketa lähinnä vain merkitykseltään vähäisiksi katsotuissa teknisluontoisissa kysymyksissä sekä tilanteissa, joissa on ollut kysymys sopimusten kohtuullistamisesta tai puuttumisesta hyvän tavan vastaisiksi katsottuihin sopimusmääräyksiin.

Kirjoittaja: Mikael Hidén