Oikeustiede:oikeuslaitos/laajempi kuvaus

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Palaa takaisin käsitesivulle

Varhaisin oikeuskehitys Oikeuslaitoksen synty ajoittuu yleensäkin kauteen, jolloin valtiollinen oikeusjärjestys syrjäytti varhaisen oikeuden eli sukuoikeuden. Varhaisin oikeudenkäyttö keskittyi vanhassa germaanisessa oikeudessa käräjille, joilla asekuntoiset miehet päättivät yhteisistä asioista. Myös suomalaisten heimojen keskuudessa oikeusriitoja lienee alkuaan ratkottu käräjillä, joilla käsiteltiin yleensäkin yhteisiä asioita.

Ruotsalaisten valloitusten myötä sikäläinen oikeusjärjestys alkoi vakiintua maassamme 1300-luvulta lähtien, jolloin kehitykseen vaikuttivat lähinnä myöhäisimmät maakuntalait sekä Maunu Eerikinpojan yleinen maanlaki ja kaupunkilaki. Mainitun maanlain tilalle tulleen Kristofferin maanlain (1442) menettelymääräyksillä pyrittiin edelleen korostamaan tuomioistuinten asemaa. Laissa määrättiin kihlakunnankäräjistä ja laamanninkäräjistä sekä kuninkaallista tuomiovallan käyttöä edustaneista tutkintakäräjistä. Maunu Eerikinpojan kaupunkilain raastuvankaaressa puolestaan säädettiin tuomitsemisesta raastuvanpäivillä.

Keskitetyn tuomioistuinorganisaation synty Keskitetty tuomioistuinorganisaatio luotiin Ruotsi-Suomessa vasta 1600-luvulla. Muutoksenhakumenettelystä säädettiin vuosien 1614 ja 1615 oikeudenkäyntijärjestyksissä. Niiden mukaan muutosta oli haettava kihlakunnanoikeuksien ratkaisuihin laamanninoikeudelta sekä viimeksi mainitun ja raastuvanoikeuden ratkaisuihin uudelta muutoksenhakutuomioistuimelta hovioikeudelta. Ensimmäiseksi perustettiin Ruotsiin Svean hovioikeus 1614; seuraavaksi hovioikeus perustettiin Turkuun 1623. Lisäksi joihinkin suurimpiin kaupunkeihin perustettiin 1600-luvulta lähtien vähäisiä asioita varten kämnerinoikeuksia, joiden ratkaisuihin haettiin muutosta raastuvanoikeudelta.

Vuoden 1734 lain oikeudenkäymiskaari perustui edellisellä vuosisadalla annettuihin säädöksiin ja vakiintuneeseen käytäntöön. Hovioikeuksien ratkaisuihin voitiin hakea muutosta edelleen kuninkaalta. Kustaa III:n hallituskaudella vuonna 1789 tuomiovalta erotettiin hallinnosta ja ylimmäksi tuomioistuimeksi perustettiin erityinen kuninkaan korkein oikeus.

Kun Suomi vuonna 1809 siirtyi Venäjän alaiseksi suuriruhtinaskunnaksi, Ruotsin vallan aikainen tuomioistuinjärjestelmä jäi aluksi entiselleen; ylimmäksi oikeusasteeksi oikeusasioissa tuli kuitenkin senaatin oikeusosasto. Sittemmin 1868 annetulla asetuksella oikeusasteiden lukumäärää vähennettiin lakkauttamalla laamanninoikeudet ja kaupunkien kämnerinoikeudet. Suomen itsenäistyttyä ylimmän tuomiovallan käyttö oikeusasioissa siirrettiin vuonna 1918 korkeimmalle oikeudelle.

Lainkäytön eriytyminen Hallintolainkäytön eriytyminen muusta lainkäytöstä perustui meillä jo vuoden 1634 hallitusmuotoon, jossa hallinnollinen lainkäyttö määrättiin pääasiassa hallintoviranomaisten, mutta eräiltä osin myös erityisten hallintotuomioistuinten hoidettavaksi. Tosin hallintoprosessi kehittyi varsinaisesti vasta autonomian aikana, jolloin hallintolainkäytön ylimpänä tuomioistuimena toimi senaatin talousosasto.

Suomen itsenäistyttyä senaatin talousosastosta muodostettiin korkein hallinto-oikeus vuonna 1918 annetulla lailla. Ensimmäisen asteen yleisinä hallintotuomioistuimina toimivat aikaisemmin lääninoikeudet. Nykyisin vastaavat tehtävät kuuluvat alueellisille hallinto-oikeuksille.

Myös erityistuomioistuinten synty ajoittuu Ruotsin vallan kauteen. Jo 1600-luvulla perustettiin runsaasti erityistuomioistuimiksi katsottavia elimiä. Niistä tärkeimpiä olivat aksiisi-, halli-, posti-, tulli- ja vuorioikeudet. Nämä erityistuomioistuimet lakkautettiin vähitellen 1800-luvulla.

Viime vuosisadalla Suomeen perustettiin jälleen useita erityistuomioistuimia, joista osa on jo lakkautettu. Nykyisin (2015) Suomessa on neljä varsinaista erityistuomioistuinta: riita-asioissa markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus sekä rikosasioissa valtakunnanoikeus. Markkinaoikeus ja vakuutusoikeus käsittelevät myös hallintolainkäyttöön kuuluvia asioita. Puhtaasti hallinto-oikeudellisia erityistuomioistuimia Suomessa ei nykyisin ole.

Yleisten alioikeuksien yhtenäistäminen Historiallisista syistä johtui, että Suomessa säilyi 1900-luvun lopulle asti kahdentyyppisiä alioikeuksia. Yleisinä alioikeuksina maaseudulla toimivat kihlakunnanoikeudet sekä useimmissa kaupungeissa raastuvanoikeudet. Aikaisemmat kihlakunnan- ja raastuvanoikeudet yhtenäistettiin 1.12.1993 lukien uudeksi käräjäoikeudeksi.

Oikeusvertailu Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen monien Euroopan maiden oikeuslaitoksia on uudistettu anglosaksisen esikuvan mukaisesti. Tästä huolimatta eri maiden oikeuslaitokset eroavat toisistaan suuresti. Eroja on ensinnäkin jaottelussa oikeusasiain ja hallintoasiain tuomioistuimiin.

Suomen tapainen erillinen tuomioistuinjärjestelmä hallintolainkäytössä on monissa Euroopan ns. mannermaisen oikeusjärjestelmän valtioissa, kuten Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa. Sen sijaan anglosaksisen oikeusperinteen maissa hallinnon tuomioistuinkontrolli on pääsääntöisesti uskottu yleisille riita- ja rikosasiain tuomioistuimille. Voimakkaimmin tämä ilmenee luonnollisesti Isossa Britanniassa ja Yhdysvalloissa mutta myös pohjoismaisessa oikeuskulttuurissa Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.

Lisäksi erityistuomioistuinten järjestelmä eri maissa vaihtelee maan erityispiirteiden mukaan. Eroja on myös sen suhteen, missä asteessa ja kokoonpanossa asia on saatettava ensiksi vireille. Keski-Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa erityyppisiä juttuja aloitetaan yleisesti tuomioistuinportaikon eri tasoilta. Monien maiden tuomioistuinorganisaatiossa on vain kaksi oikeusastetta, tai toisen asteen päätöksiin voidaan hakea muutosta ainoastaan harvoissa tapauksissa. Todellisuudessa asianosaisilla ei meilläkään ole useimmiten mahdollisuutta saada asiaansa tutkittavaksi kolmessa oikeusasteessa. Vuoden 1980 alusta lukien muutoksenhaussa korkeimpaan oikeuteen on vaadittu valituslupa.

Tuomioistuinten valtio oikeudellinen asema Tuomioistuinorganisaation perusteet on meillä säädetty jo perustuslaissa. Sen mukaan tuomiovaltaa maassamme käyttävät riippumattomat ja vakinaiset tuomioistuimet, ylimmässä asteessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Samoin Suomea velvoittavissa YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tuomioistuimilta edellytetään, että ne ovat laillisesti perustettuja, vakinaisia ja riippumattomia. Riippumattomuudella tarkoitetaan sekä päätösvallan itsenäisyyttä että tuomarin erottamattomuutta.

Tuomioistuinlaitoksen yhteiskunnallinen merkitys Tuomioistuinlaitoksen merkitys ja tehtäväkenttä nykyaikaisissa oikeusvaltioissa ovat jatkuvasti kasvaneet. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että yhteiskunta on monimutkaistunut ja sen vaikutus ihmisten elinoloihin sekä ihmisten välinen vuorovaikutus ovat lisääntyneet. Tällöin myös konfliktien mahdollisuus yhteiskunnan ja sen jäsenten välillä sekä toisaalta yksityisten kansalaisten kesken on lisääntynyt. Näitä konflikteja on pyritty ratkaisemaan juridisin keinoin ja samalla takaamaan kansalaisten oikeusturva.

Viime aikoina on korostettu tuomioistuimen prosessinjohdon merkitystä yksityisten välisissä oikeudellisissa riidoissa, jolloin tuomioistuinten tosiasiallinen vaikutusvalta riitojen ratkaisuissa samalla korostuu. Lisäksi tuomioistuinlaitoksen tehtävänä on kehittää oikeutta, mikä ilmenee pääasiassa ennakkopäätösten antamisena. Tällöin tuomioistuinlaitos jatkaa lainsäätäjän työtä.

Edellä sanottu on tarkoittanut Suomen lisäksi yleensä muuallakin Euroopassa tapahtunutta kehitystä. Tuomioistuinten asema ja merkitys yhteiskunnassa on lähentynyt sitä, mikä niillä perinteisesti on ollut anglosaksisissa maissa ja erityisesti Yhdysvalloissa. Jyrkin muutos on tapahtunut demokratioiksi muuttuneissa entisissä kommunistisissa valtioissa, vaikka niissä tuomioistuimia saatettiin aikaisemminkin pitää periaatteessa riippumattomina. Euroopan yhdentyminen on merkinnyt myös ylikansallisten tuomioistuinten päätösvallan lisääntymistä kansallisten tuomioistuinten kustannuksella.

Kritiikkiä ja uudistusnäkymiä Edellä kuvattua kehitystä ns. tuomarivaltion suuntaan ei ole pidetty pelkästään myönteisenä, koska sen on pelätty kaventavan yksityisten kansalaisten ja demokraattisesti valittujen kansallisten elinten päätösvaltaa. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että tuomioistuinten tehtävien tulisi rajoittua kansalaisten oikeusturvasta huolehtimiseen, kun taas laajempaa yhteiskunnallista merkitystä omaavan päätöksenteon tulisi kuulua demokraattisesti valituille elimille ja niiden alaiselle virkakunnalle.

Kansalaisten vaikutus- ja kontrollimahdollisuuksien kannalta on merkitystä myös sillä, kuinka maallikkojäsenten osallistuminen tuomitsemistoimintaan on järjestetty. Toisaalta yhteiskunnan jatkuva monimutkaistuminen ja tuomioistuinlaitoksen tehtävien lisääntyminen edellyttäisivät tehokkaan asiantuntijajärjestelmän luomista tuomioistuinten tueksi. Samalla voitaisiin välttää tuomioistuinlaitoksen hajautumisesta lukuisiin erityistuomioistuimiin aiheutuvia haittoja.

Euroopan yhdentymisen myötä ideologiset ja reaaliset perusteet oikeuslaitoksen kahtiajaolle oikeusasiain ja hallintoasiain tuomioistuimiin ovat menettäneet merkitystään. Tulevaisuuden mallina, joka on tosin vaikeasti saavutettavissa, lienee pidettävä ainakin nykyistä yhtenäisempää tuomioistuinorganisaatiota.

Kirjoittaja: Antti Jokela