Oikeustiede:federatiiviset piirteet EU-rakenteessa/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search

Mallinesilmukka havaittu: Malline:Ilmiö


Palaa takaisin käsitesivulle

Euroopan unioni on ainutkertainen (sui generis), uudenlainen valtioiden perustama kansainvälisen oikeuden subjekti ja valtioyhteisö. Se ei ole valtio, ei liittovaltio eikä edes valtioiden liitto (konfederaatio). Siinä on piirteitä niistä kaikista. EU-järjestelmän demokraattisuutta ei voi arvioida vertaamalla sitä johonkin muuhun olleeseen tai olevaan valtioperusteiseen järjestelmään. Liittovaltiotyyppinen valtio koostuu useista itsehallinnollisista alueista, joita yleensä nimitetään osavaltioiksi, ja jossa on osavaltiohallintojen lisäksi keskitetty liittovaltion hallinto. Joissakin liittovaltioissa osavaltioiden oikeusasema on niin heikko, oikeastaan näennäinen, että järjestelmä rinnastuu paremminkin aluehallintoon. Toista äärilaitaa edustavat liittovaltiot, joissa yksi tai useampi osavaltio uhkaa erota unionista ja hankkia suvereenin valtion aseman liittovaltion pirstoutuessa.

Kansainvälisoikeudellisesti vain liittovaltiolla itsellään on kansainvälisen oikeuden subjektin asema ja lisäksi ns. valtiosuvereenisuus. Euroopan unioni puolestaan, vaikka omaa kansainvälisen oikeuden subjektin aseman, mutta kansainvälisenä eli hallitusten välisenä järjestönä, on suvereenien valtioiden liittokunta. Unionilla itsellään ei ole täydellistä suvereenin valtion kansainvälisoikeudellista statusta, jäsenyyttä Yhdistyneissä Kansakunnissa, eikä kaikkia suvereenin valtion tunnusmerkkejä. Sillä ei myöskään ole valtioresursseja, kuten kykyä itse voimakeinoin valvoa rajojen loukkaamattomuutta, ja mahdollisuutta unionin johtoelimien yksinomaisessa päätösvallassa käyttäää omaa sotilaallista voimaa. Unioni tosin pyrkii vahvistamaan koherenssia ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan ja on osallistunut jäsenvaltioidensa asevoimaan turvautuen kansainväliseen kriisinhallintaan. Sillä on oma keskuspankki, rajavalvontajärjestelmänsä, liitännäinen poliisiorganisaatio (EUROPOL) ja jäsenvaltioiden yhteistä sotilaallista koordinaatiota (mm. Euroopan puolustusvirasto).

EU:lla ei oikeastaan ole - yleensä rajasopimuksiin perustuvia - valtion rajoja kansainvälisoikeudellisessa mielessä. Sen rajat määräytyvät jäsenvaltioiden rajajärjestelyjen mukaisesti. Unionin kansalaisuus on sidoksissa jäsenvaltioiden kansalaisuuteen - toisin kuin liittovaltioiden kansalaisuus.

Päätöksentekojärjestelmä, joka vallitsee Euroopan unionin jäsenvaltioiden sisäisessä, demokratiaperustalle (kansansuvereniteettiperiaate) rakentuvassa oikeusjärjestyksessä, samoin kuin aidoissa liittovaltioissa, eroaa merkittävästi siitä päätösvaltapositiosta, jossa Euroopan unionin toimielimet tekevät jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen vaikuttavia ylikansallisia päätöksiä. Toisin kuin yhtenäisvaltioiden ja liittovaltioiden valtioelimillä, EU:n toimielimillä ei ole kansallisvaltion päätöksentekoon verrannollisia, kansanvaltaisuuden antamia legitimiteettivahvistuksia. Myöskään parlamentarismin periaatetta ei käytetä, toisin kuin eräissä liittovaltioissa (mm. Saksan Liittotasavalta).

Euroopan unionin puitteissa käytetään kansallisvaltioiden lainsäädäntöelinten säädösvaltaa muistuttavaa säädösvaltaa. Toimivaltajako EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden kesken muistuttaa sitä federalistista lainsäädäntövallan jakojärjestelmää, joka Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen keskushallinnon ja osavaltioiden välillä alkujaan vallitsi. EU:n säädösvaltaa käyttävät toimielimet, Euroopan unionin neuvosto ja -parlamentti, EU:n komission aloitteesta, eivät ole samassa määrin kansalaiskontrollissa tai parlamentarismin vaikutuspiirissä kuin yhtenäis- ja liittovaltioiden lainsäädäntöelimet. Euroopan parlamentin valinta jäsenvaltioiden kansalaisten äänin ei näytä korjanneen olennaisesti tätä ns. demokratia- ja legitimiteettivajetta.

Euroopan unionin toimielinten ja päätösvaltarakenteiden arviointia haittaa se, että osin tarkoituksella, osin tahattomasti, EU:n toimielimien nimityksinä on käytetty termejä, joilla yleisesti ja itsenäisiä valtioita tarkoittaen on toinen merkitys kuin EU:n yhteydessä. EU:n sopimusjärjestelmän nimike haluttiin eräässä vaiheessa muuttaa Euroopan perustuslaiksi tai valtiosäännöksi (constitution). Toisena esimerkkinä on EU:n parlamentti, jonka ihmiset ymmärtävät tarkoittavan samanlaista toimielintä kuin kansalliset parlamentit. Ennen kaikkea uskotaan, että EU:n parlamentin tehtävänä on EU:n lainsäädännöstä päättäminen. Näinhän asia on vain hyvin rajoitetusti. Voidaan myös viitata siihen, että muut EU:n toimielimet poissulkevan säädösaloitevallan omaavan komission jäsenet ja sen alaiset virkamiehet ja valmisteluelimet - toisin kuin kansallisvaltioiden viranomaiset ja virkamiehet - eivät ole parlamentarismisidonnaisesti tai muuten (kuten USA:ssa) kansanvaltaisessa valvonnassa.

Ns. eurokriisin ratkaisemiseksi toteutetut useat järjestelyt unionirakenteessa tai sen rinnalla (mm. euroalue, euroryhmä, EMU, ERVM ja ERVV) sekä talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehty sopimus) näyttävät viittaavan federalistiseen kehitykseen. Liittovaltioissa on näet yleistä, että osavaltioilla ei ole aidosti itsenäistä budjettivaltaa, vaan niiden talous on sidoksissa keskushallinnon finanssivaltaan ja verotusvalta on jaettuna keskushallinnon ja osavaltioiden kesken.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita