terminaatiopolitiikka

Määritelmä Yhdysvaltain hallituksen toisen maailmansodan jälkeen omaksuma politiikka, jonka mukaan Yhdysvaltain liittovaltion vastuu intiaaniasioista oli lakkautettava

Selite

Terminaatiopolitiikka tarkoitti paitsi reservaattien ja intiaaneille suunnattujen palveluiden, myös intiaanikansojen erityisaseman lakkauttamista (vrt. Kanadan valkoisen kirjan intiaanipolitiikka).

Terminaation taustalla oli tarve vähentää byrokratiaa ja hallinnon kustannuksia, mutta siihen vaikutti myös intiaanien oma pyrkimys saavuttaa täysivaltaiset kansalaisoikeudet. Erityisesti toiseen maailmansotaan osallistuneet intiaanit olivat aktiivisia tässä kampanjassa, ja Yhdysvaltain hallitus piti heitä sopivana testiryhmänä uudenlaisen politiikan harjoittamiseen.

Varsinaista terminaatiota valmisteltiin niin kutsutun Zimmermannin suunnitelman (Zimmermann Plan, apulaisintiaaniasiainkomissaari William Zimmermannin mukaan) kautta. Raportti jaotteli intiaanikansat kolmeen ryhmään riippuen niiden ”valmiudesta” luopua liittovaltion holhouksenalaisuudesta. Suunnitelmiin liittyi myös vallalle päässyt ajatus, jonka mukaan heimoneuvostot ja intiaaneille suunnatut palvelut estivät intiaaneja kohentamasta elintasoaan.

Terminaatio vahvistettiin viralliseksi politiikaksi vuonna 1953, minkä jälkeen kaikkien intiaanikansojen oli valmistauduttava järjestelemään uudelleen yhteinen omaisuutensa. Heimo t saattoivat perustaa korporaation, jonka alla omaisuus säilyisi yhteisomistuksessa heimon valitseman luotetun miehen hallinnassa. Toinen vaihtoehto oli myydä omaisuus ja jakaa tulot kaikkien heimon jäsenten kesken. Jos heimo kieltäytyi tekemästä päätöstä, sisäministerillä oli oikeus valita luotettu mies ja järjestellä omaisuuden myyminen.

Tavallisesti intiaanikansoilla oli kahdesta viiteen vuotta aikaa järjestellä asiansa. Ongelmia syntyi kuitenkin esimerkiksi jäsenluetteloiden kokoamisesta. Lisäksi kuntien, verotusjärjestelmien ja lainvalvonnan järjestäminen veivät aikaa, vaivaa ja varoja. Kaikki nämä palvelut ja velvoitteet oli aikaisemmin hoitanut liittovaltio.

Presidentti John F. Kennedyn hallinto ja hänen intiaaniasiainkomissaarinsa Philleo Nash aloittivat siirtymän pois terminaatiopolitiikasta. He painottivat intiaanien omavaraisuutta, osallistumista ”amerikkalaiseen elämänmuotoon” ja tasavertaisia kansalaisoikeuksia. Tämän tuli tapahtua intiaanikulttuureita suojelemalla. Virallisesti terminaatiopolitiikka lopetettiin vuonna 1967 Lyndon B. Johnsonin presidenttikaudella. Intiaanipolitiikassa alettiin painottaa luonnonvarojen ja ihmisten elinolojen kehittämistä reservaateissa liittovaltion avun turvin. Kaikkiaan terminaatiopolitiikan aikana 61 heimoa lakkautettiin omasta hakemuksestaan tai liittovaltion määräyksestä. Näistä monet anoivat ja saivat heimostatuksensa myöhemmin takaisin.

Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

Erikieliset vastineet

termination policy

englanti (English)

Käytetyt lähteet

Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 13.5.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:terminaatiopolitiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:terminaatiopolitiikka.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →