Pohjois-Amerikan tutkimus:kokopelli

    Tieteen termipankista

    Kokopelli

    Kokopelli
    Määritelmä Pohjois-Amerikan lounaisalueen kansojen parissa tunnettu hedelmällisyyden ja lastensaannin jumaluus
    Selite

    Kokopelli kuvataan usein huilua soittavana kyttyräselkäisenä olentona. Hopien mukaan se kantaa selässään lapsia, jotka se jakaa odottaville äideille. Kokopelli vastaa myös riistaeläimistä, joten se esiintyy usein seuranaan jokin eläinhahmo, esimerkiksi peura tai jänis. Kokopelli on myös trickster eli kujeilijahahmo. Se edustaa myös musiikin henkeä, karkottaa huilunsoitollaan talven ja tuo kevään.

    Varhaisimmat tiedot kokopelli-hahmosta ovat muinaisilta ansazeilta, ja sanan uskotaan tulleen Mesoamerikan asteekkien kauppiailta, jotka tekivät retkiä nykyisen Yhdysvaltojen lounaisosiin. Joidenkin tietojen mukaan sana tule hopien ja zunien sanoista koko, joka tarkoittaa erästä jumaluutta ja pelli, joka on heidän nimensä eräälle alueen hyönteiselle.

    Kokopelli esiintyy yleisesti alueen kalliotaiteessa ja varhaisessa keramiikkamaalauksessa. Nykyisin kokopellistä on tullut lähes koko lounaisalueen symbolinen hahmo, ja sitä näkee usein niin tienvarren kahviloiden edustalla kuin turisteille rihkamaa myyvissä kaupoissakin.
    Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

    Erikieliset vastineet

    Kokopellienglanti (English)
    Kokopelliespanja (español)
    Kokopelliranska (français)
    Kokopelliruotsi (svenska)

    Käytetyt lähteet

    Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 12.5.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:kokopelli. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:kokopelli.)