Pohjois-Amerikan tutkimus:kehtolaukku

    Tieteen termipankista

    kehtolaukku

    kehtolaukku
    Määritelmä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa käytetty lapsen kantolaite
    Selite Intiaanien kehtolaukussa kannetaan lasta. Lapsi voidaan kapaloida siihen, ja siinä olevaa lasta on helppo kantaa mukana myös päivittäisten askareiden aikaan. Perinteisesti kehtolaukku oli usein valmistettu jo ennen lapsen syntymää. Pohjois-Amerikan intiaaneilla on ollut erilaisia kehtolaukkuja, mutta niitä kaikkia yhdistää kuljetettavuus. Kehtolaukku oli vauvalle turvallinen paikka. Usein kehtolaukun yläosassa oli vahva puinen rakenne suojaamassa lapsen päätä laukun kaatumisen tai tippumisen varalta. Kun perhe vaelsi pitkiäkin matkoja, laukku voitiin sitoa ihmisen selkään, hevosen satulaan tai purilaisiin. Kehtolaukku voitiin ripustaa roikkumaan tuulessa heilumaan ja vauvaa voitiin myös keinuttaa kuin kehdossa. Runsaasti koristellut kehtolaukut kertoivat perheen ja koko yhteisön kunnioituksesta lapsia kohtaan.
    Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

    Erikieliset vastineet

    cradleenglanti (English)
    cradleboardenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 12.5.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:kehtolaukku. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:kehtolaukku.)