Pohjois-Amerikan tutkimus:hikoilukylpy

    Tieteen termipankista

    hikoilukylpy

    hikoilukylpy
    Selite

    Hikoilukylpy on perinne, jota on esiintynyt Amerikan alkuperäiskansojen parissa kautta Pohjois-Amerikan keskistä ja itäistä eskimoaluetta lukuun ottamatta. Se on myös yksi niistä vanhoista kulttuuripiirteistä, joita esiintyy laajalti muuallakin pohjoisella pallonpuoliskolla niin uudella kuin vanhalla mantereella.

    Tavan syntyperästä ei ole tietoa, mutta joissain yhteyksissä sitä on etsitty jopa Suomea myöten. Usein intiaanien hikoilukylpyä onkin verrattu suomalaiseen saunaan. Kuten Reginald ja Gladys Laubin ovat todenneet, "sitä lähin asia valkoisen miehen maailmassa on suomalainen sauna, joka on jonkinlainen pitkälle kehitetty versio samasta asiasta."

    Pohjois-Amerikassa on ollut perinteisesti kahdenlaista hikoilukylvyn päätyyppiä. Varhaisemmassa tyypissä lämpö ja hikoilu on saatu aikaan majassa palavan tulen avulla. Tämä ei ole periaatteessa vaatinut erityisiä toimenpiteitä, ainoastaan suuren tulen, jonka lämmössä on hikoiltu. Suoran tulen avulla aikaansaatua hikoilukylpyä ovat käyttäneet erityisesti Alaskan eskimot ja Kalifornian intiaanit sekä eräät Suuren syvänteen alueen kansat.

    Huomattavasti yleisempi tyyppi on ollut höyrykylpy, jossa kaadetaan vettä kuumille kiville. Kiviä kuumennetaan majan ulkopuolella nuotiossa useita tunteja. Punahehkuiset kivet kannetaan puukepeillä tai nykyään esimerkiksi lapiolla majan sisälle kasaksi, joka toimii kiukaana. Lämpötilan nostamiseksi ja hikoilun aikaansaamiseksi kuumille kiville kaadetaan vettä. Tämä hikoilukylpytyyppi on yleistynyt myöhemmin myös niillä alueilla, joilla on perinteisesti hikoiltu suoran tulen avulla.

    Lakotoilla hikoilukylpy liittyy nimenomaan ihmisen henkeen, ja kylpy on uskonnollinen toimitus. 1900-luvun alussa George Sword kertoi, että termillä inípi lakotat eivät tarkoita hikoilemista vaan sitä, että ihmisen vahvistetaan. Ihmisen on hänen elämänsä. Se on sama kuin hänen hengityksensä, ja se antaa hänelle voimaa. Jos ní on syystä tai toisesta heikko, sitä voidaan vahvistaa tai parantaa suorittamalla hikoilukylpy, inípi. Puhuessaan käsitteistä iní, inípi tai iníthi lakotat eivät siis tarkoita hikoilemista fyysisenä toimintana vaan hengen, , tekemistä vahvaksi, jotta tämä puhdistaisi heidät.

    Vaikka osanottajat peseytyvätkin kylvyn jälkeen, ei intiaanien hikoilukylvyn merkitys ole ollut fyysisessä puhdistautumisessa. Se kuuluu ennen kaikkea uskonnon harjoittamiseen ja on rituaalisen puhdistautumisen keino. Edellä mainittu lakotojen hikoilukylpy inípi kuvaa tätä hyvin. Suomenkieliset termit 'hikoilukylpy' ja 'hikoilumaja' (kuten englannin sweat bath ja sweat lodge) korostavat hikoilemista fyysisenä toimintana eivätkä kerro, mistä riitissä loppujen lopuksi on kyse. Vastaavat lakotankieliset termit inípi ja iníthi liittyvät käsitteeseen , joka tarkoittaa hengitystä, henkeä tai elämän voimaa. voidaan esimerkiksi nähdä höyrynä hengitettäessä kylmällä säällä. Tähän liittyy myös käsitys kivien henkäyksestä eli höyrystä, joka nousee kuumista kivistä silloin, kun niille kaadetaan vettä.

    Hikoilukylpy suoritetaan erityisessä hikoilumajassa, jota on käytetty Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa muun muassa opettamiseen, neuvottelemiseen ja tulevien toimien suunnittelemiseen sekä niihin valmistautumiseen. Usein hikoilukylpy on kuulunut keskeisesti myös parantamisrituaaleihin. Hikoilumajarituaalin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin ollut rituaalinen puhdistautuminen ennen muita riittejä. Esimerkiksi pohjoisessa subarktisella alueella cree-metsästäjä kävi hikoilukylvyssä ennen karhunmetsästystä, joka oli varsinaisesti useiden riittien muodostama kokonaisuus. Hikoilukylpyä on käytetty puhdistautumisrituaalina ennen yhteyttä supranormaaliin maailmaan joko henkilökohtaisen kokemuksen kautta tai yhteisöllisen rituaalin muodossa. Kolmivaiheisena rituaalina hikoilukylpy muistuttaa sosiaalisia siirtymäriittejä, mutta se ei ole pelkästään sosiaalinen. Hikoilukylvyssä on kyse paitsi rituaalisesta puhdistautumisesta myös symbolisesta siirtymästä suhteessa supranormaaliin maailmaan ja sen voimiin.
    Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

    Erikieliset vastineet

    sweat bathenglanti (English)
    vapor bathenglanti (English)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 12.5.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:hikoilukylpy. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:hikoilukylpy.)