Oikeustiede:prosessiekonomia
prosessiekonomia
prosessiekonomia |
Prosessiekonomia on korvannut aikaisemmin prosessioikeuden ylimpänä periaatteena pidetyn tarkoituksenmukaisuusperiaatteen, jonka mukaan prosessin tuli olla varmaa, nopeaa ja halpaa. Prosessiekonomia liittyy nimenomaan oikeudenkäynnin järjestämiseen kustannustehokkaasti eli riittävän nopeaksi ja edulliseksi. Siten kyseessä ei ole oikeusperiaate, vaan kysymys on oikeudenkäynnin tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä.
Tuomarin tulee kuitenkin huolehtia siitä, että asia käsitellään ja ratkaistaan joutuisasti ilman aiheetonta ajanhukkaa ja että oikeudenkäynnistä aiheutuisi mahdollisimman vähän työtä ja kustannuksia sekä asianosaisille että tuomioistuimille. Tässä tarkoituksessa tuomari voi asettaa asianosaisille eräitä määräaikoja, torjua tarpeettoman todistelun ja käyttää oikeudenkäyntikulusanktiota, mikäli asianosainen tarpeettomasti viivyttää oikeudenkäynnin etenemistä.
Mikäli prosessi on hidas ja kallis, on se omiaan nostamaan asianosaisten prosessikynnystä eli estämään prosessin käynnistymisen silloinkin, kun oikeudenkäynnille olisi objektiivisesti arvioiden perusteita. Toisaalta tietoisuus ratkaisujen viipymisestä voi aikaansaada aiheettomia oikeudenkäyntejä tai perusteettomia ja viivyttämistarkoituksessa tehtäviä muutoksenhakuja.Kirjoittajat: Johanna Niemi ja Veera Löthman
Käytetyt lähteet
FrändeD&al2012, TirkkonenT1969, HavansiE2007
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:prosessiekonomia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:prosessiekonomia.)