Oikeustiede:oikeudenkäyntirituaalit/laajempi kuvaus

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeudenkäynti draamana. Oikeudenkäynti on aina tietynlainen näytelmä kulisseineen ja lavasteineen, pääosia ja sivurooleja esittävine sankareineen ja statisteineen. Usein kyseessä on draama, joskus sisällöltään hyvinkin järkyttävä tragedia, toisinaan taas komedia, humoristinen farssi. Mutta aina on lakituvan näytelmän juoni peräisin elävästä elämästä – yksittäisiä repliikkejä myöten.

Lainkäyttömme karut muodot. Suomalaiseen alioikeusprosessiin ei sisälly erityisiä juhlallisia menoja eikä virallisia muotoja läheskään yhtä runsaasti kuin monissa muissa maissa. Meiltä puuttuvat Keski-Euroopasta ja anglosaksisista maista tutut tuomarien peruukit ja asianajajien viitat ja päähineet. Meillä ei liioin valita lautakuntaa yhtä juhlallisesti kuin jurya Yhdysvalloissa, eikä tuomarin sisääntulo istuntosaliin tapahdu oikeudenpalvelijan äänekkään kuulutuksen säestämänä.

Oikeudenkäynti Suomen alioikeuksissa – niin kaupunkien raastuvissa kuin maaseudun käräjilläkin – on kautta aikojen ollut ulkoisilta muodoiltaan karua ja vaatimatonta, ja suhteellisen harvalukuiset rituaalit ovat vuosikymmenten mittaan käyneet entistäänkin niukemmiksi.

Käräjäjumalanpalvelus. Aina vuoteen 1970 saakka lakimääräiset käräjät oli aloitettava käräjäjumalanpalveluksella; se pidettiin joko kirkossa tahi oikeuden istuntosalissa, jonne pappi ja lukkari saapuivat pyhästä toimituksesta huolehtimaan.

Laissa oli sitova säännös, ettei käräjiä saanut aloittaa ilman käräjäjumalanpalvelusta; sitä sen sijaan ei ollut säädetty, kenen piti tilaisuudessa saarnata ja kenen veisata. Hätätilanteessa – jos ei pappia ollut paikalle saapunut – saattoi käräjäsaarnan lukea kirkkokäsikirjasta oikeuden puheenjohtaja tai joku lautamiehistä. Ja lukkarin osaan kelpasi vallan mainiosti hyvän lauluäänen omaava poliisimieskin!

Seremoniat käräjiä aloitettaessa. Käräjäkirkon jälkeen puheenjohtaja kutsututti paikalle saapuneen käräjäyleisön istuntosaliin, jonne myös virallinen syyttäjä ja lautakunta sekä paikalla olevat asianajajat olivat saapuneet. Käräjien alkamisesta ilmoitti oikeuden ovella oikeudenpalvelijaksi nimetty poliisimies tai haastemies kaikuvalla äänellä. Yleisön sijoituttua seisomaan lakituvan seinänvierille puheenjohtaja julisti juhlallisesti käräjät alkaneeksi ja käräjärauhan vallitsevaksi.

Seuraavana vaiheena rituaaliin kuului kanneluettelon laatiminen ja suullisten haasteiden kirjaaminen sekä juttujen jakaminen eri istuntopäiville. Etukäteen tiedettiin vain edellisistä käräjistä lykättyjen sekä kirjallisesti haastettujen juttujen käsittelypäivät; esimerkiksi kaikki uudet rikosjutut haastettiin käräjien alkamispäiväksi. Vasta silloin saivat haastetut ja heidän asiamiehensä tietää, minä päivänä kukin juttu tultaisiin käräjillä käsittelemään.

Juttujaon jälkeen oikeuden puheenjohtaja laati ensimmäisen istuntopäivän juttulistan, jonka oikeudenpalvelija kiinnitti lakituvan oveen tai muuhun sopivaan paikkaan istuntosalin eteistiloissa. Niin pääsivät käräjät alkuun. Haastemies kuulutti juttulistan mukaan ensimmäisen jutun asianosaisten nimet: "Virtanen vastaan Järvinen, asianosaiset sisään, ei todistajia…" Tai jos kyseessä oli rikosasia: "Syyttäjä vastaan Lahtinen…"

Istuntorituaalit. Yksittäisen jutun käsittelyssä tapoihin kuului vanhastaan – vielä pitkään 1960-luvulle, että asianosaiset ja todistajat seisoivat oikeuden edessä, jollei tuomari esimerkiksi pitkien pöytäkirjojen lukemisen ajaksi heitä nimenomaan kehottanut istumaan.

Oli tärkeätä puhutella puheenjohtajaa kunnioittavasti: "Herra asessori/kihlakunnantuomari/puheenjohtaja/pormestari…"

Ja kun todistaja vannoi todistajanvalaa "käsi kirjalla" puheenjohtajan sanelun mukaan, oli yleisenä tapana, joka monin paikoin on säilynyt näihin aikoihin asti, että kaikki läsnäolijat oikeuden jäseniä lukuun ottamatta nousivat valan vannomisen ajaksi seisaalleen. Myös oikeuden päätöksen julistamista kuunneltiin seisten.

Oikeuden ryhtyessä harkitsemaan ratkaisua, kaikkia asianosaisia ja heidän edustajiaan kehotettiin poistumaan, usein kehotuksella "käykää ulos".

Oman erikoisen rituaalinsa muodosti konkurssiasioissa velkojain vala, jota saattoi olla samanaikaisesti vannomassa monikymmenpäinen velkojajoukko.

Käräjäin viimeisenä päivänä, juttulistan viimeisen jutun tultua käsitellyksi ja päätetyksi, oli tapana vielä käräjäsalin ovelta kuuluvasti tiedustella, "onko saapuvilla enää muita oikeuttaan etsiviä". Ja vasta sen jälkeen tuomari saattoi julistaa ne käräjät ja käräjärauhan päättyneeksi sekä käsi otsalla hiljentyä omaan loppurukoukseensa.

Rituaalit raastuvanoikeuksissa. Kaupunkien raastuvissa olivat rituaalit melkoisesti niukemmat, eikä pakollista käräjäkirkkoakaan laki vaatinut. Helsingissä kylläkin oli pitkään tapana pitää kalenterivuoden alussa jumalanpalvelus istuntokauden alkajaisiksi Tuomiokirkossa, johon vapaasta harrastuksesta saapui joukko hovioikeuden, raastuvanoikeuden, maistraatin, ulosottoviraston sekä asianajajakunnan edustajia.

Suuntaus kohti vähäeleisyyttä. Vuoden 1970 lainmuutos karsi oikeudenkäyntirituaaleja melkoisesti juuri poistamalla säännökset käräjäjumalanpalveluksesta. Samoihin aikoihin lakattiin vannomasta velkojanvalaa ja alettiin alioikeuksissa luopua myös siitä perinteisestä tavasta, että oikeuden edessä esiinnyttiin seisten; nykyaikaiset puheenjohtajat ottivat tavakseen kehottaa asianosaisia istumaan niin pian kuin heidän henkilöllisyytensä oli todettu ja pöytäkirjattu. Myös oikeudenpalvelijain juhlalliset juttujen sisäänhuudot ovat jääneet pois muodista; tilalle ovat tulleet sähköiset kaiuttimet, joilla asianosaisia kutsutaan vuorollaan oikeuden eteen.

Lainkäyttö käräjäoikeuksissa. Joulukuun alussa 1993 alioikeudet yhdenmukaistettiin ja jaottelu raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksiin poistettiin. Nyttemmin on alioikeuden nimenä niin kaupungeissa kuin maalaiskunnissakin käräjäoikeus.

Käräjäoikeudessa lainkäyttö on saanut ulkonaisesti melkoisen uudet muodot. Muutettu oikeudenkäymiskaari sisältää tarkat määräykset niin kantajapuolen kirjallisen haastehakemuksen kuin vastaajan vastauskirjelmänkin sisällöstä riita-asioissa. Kirjelmien vaihdon jälkeen asia valmistellaan suullisesti oikeuden istunnossa tuomarinpöydän ääressä käräjätuomarin sekä asianosaisten – yleensä heidän asianajajiensa – vapaana keskusteluna. Tällöin pyritään yhdessä rajaamaan oikeudenkäynnin kohde, erottamaan riidattomat seikat riitaisista sekä selvittämään tosiseikat ja ilmoittamaan todisteet. Jollei suullinen valmistelu johda sovintoon asianosaisten kesken, jatkuu prosessi pääkäsittelynä. Siinä asiat käydään läpi tarkassa järjestyksessä: kanne ja siihen kuuluvat vaatimukset esitellään, samoin vastaus, todisteet esitetään, todistajia kuullaan ja asianosaiset esittävät loppupuheenvuoronsa sekä oikeudenkäyntikuluja koskevat vaatimuksensa. Sitten oikeuden jäsenet harkitsevat ratkaisua ja päättävät tuomiosta, joka lopuksi julistetaan asianosaisille ääneen lukemalla.