Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen kokousmuistio 14112018

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search

Monitieteinen humanistinen termityöhanke Termikokous 14.11.2018, klo 10-12, Kaisa-talo, ryhmätyötila 6005

Läsnä: Johanna Enqvist (alustaja), Janne Vanhanen (sihteeri), Kati Katajisto, Anu Lahtinen, Jouko Nurmiainen

Käsiteltävä termi: "kulttuuri"

Alustuksensa aluksi FT Johanna Enqvist totesi, että kulttuuri on hyvin laaja-alainen termi, jota käytetään monissa yhteyksissä. Tämä herättää kysymyksen siitä mikä on kulttuuri-termin analyyttinen voima: onko kulttuurin käsite tutkimuksen työkaluna mielekäs? Tavoittaako se jotain teoreettisesti tyydyttävällä tavalla vai onko käsite liian laaja-alainen?

Etymologisena huomiona alustaja toi esiin kulttuuri-sanan juuret latinan colere-verbissä ("viljellä"), josta juontuu substantiivi cultura, "viljelys". Kielitoimiston sanakirja antaa kulttuurille kolme määritelmää: 1) yhteisön sivistys (henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus), 2) yksilön tai yhteisön henkisten tai aineellisten kykyjen kehittäminen tai kehittyneisyys ja 3) pieneliöviljelmä: pieneliöiden tai solujen kasvattaminen tutkimusta varten.

Yleisesti ajatellaan, että kulttuuri-sana on muodustunut merkitsemään sivistystä, jonkinlaista jalostuneisuutta, joka ulottuu yli välttämättömien materiaalisten tarpeiden. Kulttuuri on näin sitä, mitä on saavutettu ihmisen siirryttyä pois "luonnotilasta". Antropologisesta näkökulmasta ajatellaan, että kulttuuri on sitä mikä on opittua, ei synnynnäistä. Arki- ja hallintokielessä kulttuuri samaistuu usein korkeakulttuuriin. Toisaalta arkikäytössä sana kulttuuri mielletään usein asiaksi, joka yhdistää tiettyä yhteisöä tai kansakuntaa - ja erottaa kulttuureja toisistaan (vrt. "kulttuurirasismi"). Tämä näkökulma korostaa kulttuurin jaettua, kollektiivista luonnetta.

Antropologiassa kulttuuri-termin määrittely on ollut pitään kiistanalainen kysymys. Enqvist mainitsi, että ko. tutkimusalueella on tunnistettu jopa 160 erilaista kulttuurin määritelmää ja hän esitteli niistä muutamia. Edward Tylorin (1871) määritelmää kulttuurista moniosaisena kokonaisuutena, johon kuuluvat tieto, usko, taide, lait, moraali, tavat ja kaikki muut ihmisen yhteisön jäsenenä omaksumat taidot ja tavat, on kritisoitu liian monien asioiden yhteensulauttamisesta. Melville J. Herskovitsin (1948) määritelmä taas tiivistää kulttuurin siksi ympäristön tekijäksi, joka on ihmisen tuottamaa ("man-made part of the environment"). Margaret Meade (1953) korostaa puolestaan kulttuuria toimintana: kulttuuri on yhteisössä opitun ja jaetun toiminnan kokonaisuus. Yhteistä näille näkemyksille on ajatus kulttuurista yhtenäisenä kokonaisuutena, jota yhdistävät tietyt rakenteelliset piirteet.

Clifford Geertzin (1973) määritelmä kulttuurista periytyvinä merkitysmalleina, joita ilmaistaan symbolisesti, sekä Richersonin ja Boydin (2005) teoria kulttuurista informaationa, joka vaikuttaa yksilöiden käyttäytymiseen, korostavat kulttuurin semioottista luonnetta ja jättävät ulkoiset tekijät pois määritelmistään.

Edellä mainittuja määritelmiä ei ole tarkoitettu normatiivisiksi, vaan ne ovat näkökulmia tutkimukseen. Se, mitä asioita korostetaan määrittää tutkimuskysymysten ja -näkökulmien valintaa. Useinkaan kulttuuri-termiä ei käytetä eksplisiittisesti, vaikka kulttuurin kaltaista teoreettista kehystä käytettäisiinkin.

Kulttuurin määritelmän antropologiassa Enqvist tiivistää kahteen lausumaan: kulttuuri on 1) jaettu tiedon, koodien ja merkitysten järjestelmä, jonka avulla ihmiset jäsentävät sosiaalista elämäänsä ja 2) se yhteisten tapojen ja uskomusten järjestelmä, jonka ihmiset ovat omaksuneet yhteisön jäseninä: kollektiivinen elämäntapa. Tämän pohjalta kulttuuri voidaan ymmärtää tietyn yhteisön jakamaksi ilmiöksi, joka yhdistää ihmisiä ja erottaa ihmisryhmiä.

Alustaja nosti seuraavaksi esiin aiemman herättämiä kysymyksiä: ovatko em. kulttuurin määritelmät liian yleisiä - voisiko esim. leviävä influenssa sopia näihin määritelmiin ja olla näin kulttuuria? Mitkä jaetut asiat kuuluvat kulttuuriin? Miten jakaminen tapahtuu? Enqvist koulutukseltaan perinnöntutkijana korostaisi itse kollektiivista muistia ja siihen liittyviä käytäntöjä osana yhteisöllistä jakamista.

Enqvist esitteli seuraavaksi Richard Dawkinsin 1976 käyttöön ottamaa meemin käsitettä, joka on yritys teoretisoida informaation leviämistä yhteisöissä. Meemi tarkoittaa ideaa tai käyttäytymismallia (tapaa tai tyyliä), joka leviää kulttuurissa yksilöltä toiselle. Meemi on kopioituva yksikkö ja Dawkins ajatteli sen olevan rinnasteinen geenin kanssa: molemmat leviävät riippumatta siitä ovatko ne hyödyllisiä ja käyttävät erilaisia "alustoja" levitäkseen. Kulttuurissa meemit kilpailevat pääsystä ihmismieleen, jonka vastaanottavuuden kapasiteetti on rajallinen.

Alustuksessa siirryttiin vielä kulttuurin käsitteeseen folkloristiikassa ja arkeologiassa. Folkloristiikan kulttuuria koskevista määritelmistä Enqvist esitteli Inkeri Koskisen (2014) luonnehdinnan termin kaksijakoisuudesta. Koskisen mukaan kulttuurin käsite tavataan toisaalta arkisto- ja luokittelukontekstissa, toisaalta identiteettipolitiikkaan ja etnisiin vähemmistöihin liittyvässä keskustelussa. Edellinen teoretisointi liittyy asioiden substansseihin ja niiden kategoriseen luokitteluun, jälkimmäinen liikkuu taas suurten kulttuuria käsittelevien teorioiden tasolla. Siinä missä antropologiassa kulttuurin käsite on hyvin laajana ja vaikeana työkaluna hiipunut käytöstä, on se otettu vastaan kulttuuripoliittisen aktivistien parissa. Tutkimuksen kannalta tämä on johtanut toisinaan vaikeisiin tilanteisiin, kun raja akateemisen tutkimuksen ja aktivismin välillä on hämärtynyt. Ongelma on ollut se, että kulttuurin käsitteessä on tehokasta käyttövoimaa, mutta se on helposti essentialisoivaa - piirre, josta kulttuurin käsitettä on aiemmin juuri kritisoitu. Tämän kysymyksen yhteydessä alustaja siteerasi Marshall Sahlinsin lausetta "So pretty soon everyone will have a culture, only the anthropologists will doubt it."

Lopuksi alustaja esitteli kulttuuri-termiä arkeologian kontekstissa, jossa kulttuuriin on usein omaksuttu hyvin deterministinen näkökulma: arkeologian löytämät artefaktit ovat tietyn kulttuurin eli abstraktien ideoiden, arvojen ja normien lainomaisesti syntyviä materiaalisia heijastumia. Tavoitteena on löytää ja järjestää aineistoa todisteeksi kulttuureista, paradigma pohjautuu mahdollisimman tarkkaan dokumentointiin. Kulttuurin käsitteen määrittely ja teoreettinen keskustelu siitä ei ole kuulunut arkeologiseen diskurssiin. Kulttuuri ymmärretään joko tietyn aineiston piirteiden kautta (esim. nuorakeraaminen kulttuuri) tai nykyisten valtionrajojen mukaan (Suomen rautakauden kulttuuri). Suomessa Eero Muurimäki on pohtinut kulttuurin realistisia ja instrumentalistisia ulottuvuuksia arkeologisen tutkimuksen käsitteenä.

Alustuksen jälkeinen keskustelu lähti käyntiin pohdinnalla siitä, miten kulttuuri on tullut rotua korvaavaksi sanaksi poliittisessa keskustelussa. Kati Katajisto pohti sitä, miten konkreettiset asiat (esim. esineet) ja samalla äärimmäisen abstraktit, usein stereotyyppiset piirteet yhdistyvät kulttuurin käsitteessä. Voidaan havaita vallankäyttö siinä, mitkä tekijät otetaan huomioon kulttuurien määrittelyssä. Esimerkiksi taidehistoriallisiin periodeihin tukeudutaan edelleen, vaikka niitä pidetään vanhentuneina abstraktioina taidehistoriassa. Ne ovat hyödyllisiä yksinkertaistuksia - maailmaa on pakko luokitella jollain lailla.

Jouko Nurmiainen totesi kulttuurin käsitteen muodostavan valtavan laajan käsiteavaruuden, joka kattaa hyvin monia tutkimusaloja. Käsite on usein sana, jota ei kukaan osaa oikein täsmällisesti määritellä - se on merkitystiivistymä, jonka avulla voidaan kommunikoida, mutta mitä? Nurmiainen nosti esiin kysymyksen siitä, onko historiaa joka ei olisi kulttuurihistoriaa. Tämän johdosta pohdittiin nykyisiä posthumanistisia ja uusmaterialistisia lähestymistapoja kulttuuriin, mm. Manuel De Landan teosta A Thousand Years of Non-Linear History. Janne Vanhanen mainitsi vielä kulttuuri-termin käyttöalueista estetiikan yhteydessä, jossa käsite kattaa periaatteessa aiemmat antropologiset ja arkeologiset määritelmät, mutta suuntautuu erityisesti taiteen ja ns. korkeakulttuurin itseisarvoisena pidettyyn traditioon.

Todettiin vielä lopuksi, että seuraavan 12.12.2018 järjestettävän termikokouksen aihe, "kansa", josta Jouko Nurmiainen tuolloin alustaa, liittyy vahvasti kulttuurin käsitteestä käytyyn keskusteluun ja jatkaa luontevasti tämän kokouksen puheenaihetta.