Kirjallisuudentutkimus:kertoja

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

kertoja

kertoja
Määritelmä kerronnan toteuttaja
Selite Kertojaksi nimetään se, joka kertoo tai jonka oletetaan kertovan tarinan - ja samalla ottavan kerrottuun liittyvän vastuun - tietyn kertomuksen tai sen jakson puitteissa. Kaunokirjallisessa teoksessa kertojia voi olla yksi tai monta. Kertojat voivat olla keskenään samalla kerronnallisella tasolla (diegesis) tai asettua hierarkkiseen järjestykseen. Sekä kertojan havaittavuus että luotettavuus vaihtelevat. Kertojan havaittavuus vaihtelee lähes poissaolosta (absent narrator) lähes tunkeilevuuteen (intrusive narrator). Edellisessä tapauksessa kertoja tyytyy esim. esittämään henkilöiden välisen dialogin sellaisenaan, jälkimmäisessä tapauksessa kertoja saattaa esittää subjektiivisia kommenttejaan kuvaamistaan henkilöistä ja tapahtumien kulusta.


Joidenkin teoreetikkojen mukaan kertojaa ei välttämättä esiinny kertomuksessa lainkaan, mikäli "tapahtumat puhuvat puolestaan" ilman, että niitä välittäisi joku inhimillistä olentoa muistuttava agentti. Yksilöllistetystäkin kertojasta voidaan saada vaihtelevassa määrin informaatiota; tiedon määrä on tavallisesti suhteessa siihen, missä määrin kertoja on osallinen kuvaamiinsa tapahtumiin. Myös kertojan ajallinen, älyllinen, moraalinen jne. etäisyys kerrottuihin tapauksiin vaihtelee. Kertojaa ja hänen esittämiään näkemyksiä ei tule sekoittaa todellisen kirjailijan tai sisäistekijän näkemyksiin.

Perinteisesti on erotettu minä- ja hän-kerronta. Hän-kerronta on yleensä yksikön kolmannessa persoonassa esitettyä kerrontaa, jossa kertoja on ulkopuolinen kertomiensa tapahtumien suhteen. Kommentoidessaan tapahtumia ja niiden merkitystä hän-kertoja voi myös puhua itsestään yksikön ensimmäisessä persoonassa. Minäkerronta tarkoittaa kerronnan näkökulman avautumista yleensä päähenkilönä toimivan kertojaminän ensimmäisessä persoonassa esittämien kokemusten, ajatusten ja havaintojen kautta. Minäkertojan käyttö johtaa usein näkökulman kapeutumiseen. Minäkertojan tietous on vähäisempi kuin hän-kertojan, jolla on ulkopuolinen näkökulma ja asema suhteessa kerrottuun. Minäkertoja sen sijaan joutuu tukeutumaan päätelmissään muiden henkilöiden käyttäytymiseen, heidän sanoihinsa, ilmeisiinsä ja eleisiinsä. Kaikkitietäväksi kutsutaan kertojaa, jolla on täysi tieto tarinan tapahtumista ja usein myös henkilöiden ääneenlausumattomista ajatuksista ja motiiveista. Tällainen kertoja kykenee kuvaamaan tapahtumia, jotka sattuvat yhtaikaa eri paikoissa, mikä ei normaalisti ole mahdollista minäkerronnassa. Hän-kertojat saattavat olla kaikkitietäviä, mutta tavallisesti heidän tietonsa tapahtumista ovat jotenkin rajallisia.

Jaottelua tarkentaa Gérard Genetten teoksessaan Figures III (1973, Narrative Discourse) esittämä typologia, joka rakentuu lähinnä sen varaan, mikä on kertojan asema suhteessa kerrottuihin tapahtumiin. Ikään kuin kertomansa tarinan yläpuolella oleva ekstradiegeettinen kertoja on kertomuksen uloin kertoja, joka tulee lähelle kaikkitietävän tai auktoriaalisen kertojan käsitteitä. Myös ekstradiegeettinen kertoja voi päästä kuvattujen henkilöiden sisimpiin ajatuksiin, tietää menneisyydestä, nykyisyydestä ja siitä mitä tapahtuu eri paikoissa samanaikaisesti. Intradiegeettinen kertoja sen sijaan on sisemmän tason kertoja; ts. kertoja, joka sisältyy henkilönä ekstradiegeettisen kertojan esittämään tarinaan. Lisäksi kertomuksessa voidaan usein erottaa hypodiegeettinen kertoja eli kolmannen asteen kertoja, joka esiintyy henkilöhahmona ekstradiegeettisen kertojan välittämässä tarinassa. Myös neljännen asteen (hypo-hypodiegeettiset) jne. kertojat ovat mahdollisia. Genetten tekemiä jaotteluja voidaan soveltaa esimerkiksi seuraavasti: Henry Jamesin pienoisromaanin The Turn of the Screw (1898, Ruuvikierre) aloittava kertoja, anonyymi "minä", joka kuulee tarinan ystävältään Douglasilta, on ekstradiegeettinen kertoja, Douglas taas intradiegeettinen ja kotiopettajatar (jonka kirjoittamaa kertomusta luetaan) hypodiegeettinen kertoja.

Kertojaa, joka ei osallistu tarinaan, Genette kutsuu heterodiegeettiseksi; homodiegeettinen kertoja puolestaan osallistuu tarinaan ainakin jossain määrin. Sekä ekstra- että intradiegeettinen kertoja voivat olla joko homo- tai heterodiegeettisiä. Esimerkiksi Marlow on sekä intra- että homodiegeettinen kertoja Joseph Conradin romaanissa Heart of Darkness (1902, Pimeyden sydän). Šeherazade on puolestaansekä intra- että heterodiegeettinen kertoja Tuhannen ja yhden yön saduissa (koska hän on kertoja fiktiivisessä maailmassa mutta ei osallistu kertomiinsa tapahtumiin). Homodiegeettisissä kertomuksissa kertoja on usein samalla myös päähenkilö, kuten Dickensin romaanissa Great Expectations (1861, Suuria odotuksia). Autodiegeettisellä kertomuksella Genette tarkoittaa minämuodossa esitettyä kertomusta, jonka kertoja on tarinan sankari.

Vieraskieliset vastineet

narratorenglanti
narradorespanja
narratoreitalia
narrateurranska
berättareruotsi
Erzählersaksa
rasskaztšikvenäjä
jutustajaviro

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.01.2019: Kirjallisuudentutkimus:kertoja. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kertoja.)