impressionistinen kritiikki

(vanhentunut)

Määritelmä kuvaus tai tulkinta, jossa teoksesta pyritään antamaan välittömään elämykseen perustuva henkilökohtainen, intuitiivinen vaikutelma

Selite

Menetelmässä suositaan parafraasia ja vapaata assosiointia. Positivismia, filologista metodia ja historismia vastustanut impressionistinen kritiikki syntyi vuoden 1900 tienoilla. Suuntauksen perusolemukseen kuuluu, että sen piirissä kaihdetaan teorianmuodostusta. Saksalainen Friedrich Gundolf (1880-1931) on määritellyt impressionistisen kritiikin seuraavasti: "Metodi on elämys, ja jokainen tarina, jota ei ole elämyksin koettu, on arvoton." Ranskalainen kirjailija-kriitikko Anatole France (1844-1924) puolestaan piti lukemisen ihanteena "sielun seikkailuja mestariteosten parissa". Suomessa Anna-Maria Tallgren (1886-1949) oli impressionistisen kritiikin keskeinen edustaja.

Impressionistista kritiikkiä vastustamaan asettuivat erityisesti uuskriittisesti suuntautuneet kriitikot, tutkijat ja kirjailijat. T. S. Eliot esittää esseekokoelmassaan The Sacred Wood (1920), että ihanteellinen tutkija on objektiivisuuteen pyrkivä kriitikko. Kuten kirjailijan on teosta luodessaan työnnettävä syrjään yksityinen minänsä ja objektivoitava tunteensa teokseen, samoin kriitikon ja tutkijan on tehtävä siihen tutustuessaan. Eliotin mukaan aiemman kritiikin sentimentaalisuus tuli korvata pyrkimyksellä hallittuun, älyperäiseen, analyyttiseen, tarkoin perusteltuun kritiikkiin.

Erikieliset vastineet

impressionistic criticism	englanti (English)
critique impressionniste	ranska (français)
impressionistisk kritik	ruotsi (svenska)
impressionistische Kritik	saksa (Deutsch)

Lähikäsitteet

impressionismi (vieruskäsite)

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 27.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:impressionistinen kritiikki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:impressionistinen kritiikki.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →