Filosofia:itserakkaus

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

itserakkaus

itserakkaus
Määritelmä keskeinen moraaliperiaate ranskalaisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa 1600- ja 1700-luvuilla
Selite Termillä on vanha alkuperä aristotelismissa ja skolastiikassa sekä kristillisessä mystiikassa. Blaise Pascal (1623-1662) käsitteli termiä augustiinolais-jansenistisessa kontekstissa ja 1600-luvun lopulla se liittyi Ranskassa kuuluisaan kiistaan puhtaasta, epäitsekkäästä rakkaudesta Fénelonin ja Bossuetin kesken.
Parhaiten termi on tunnettu filosofiassa Jean-Jacques Rousseaun (1712-1778) moraalifilosofiasta. Rousseaun mukaan itsensä rakastaminen on yksi luonteemme keskeisiä piirteitä. Hän erotti teoksessaan Yhteiskuntasopimus (1762) toisistaan hyvän, luonnollisen, vaistomaisen ja primitiivisen amour de soi:n ja epäluonnollisen amour-propren, joka perustuu sosiaalisuuteen. Amour –propren sosiaalinen aspekti johtaa kilpailuun, ylpeyteen ja muihin negatiivisiin piirteisiin – sanalla sanoen itsekkyyteen. Itserakkaus voi toisin sanoen olla sekä moraalista että epämoraalista.

Vieraskieliset vastineet

self-loveenglanti
egotismoespanja
amore de séitalia
amor-próprioportugali
amour-propreranska
amour de soiranska
egenkärlekruotsi
Eigenliebesaksa
enese·armastusviro

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

RitterJGründerK1971

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 23.03.2019: Filosofia:itserakkaus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:itserakkaus.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →