Esittävät taiteet:dokumenttiteatteri

    Tieteen termipankista

    dokumenttiteatteri

    dokumenttiteatteri
    Määritelmä esitykset, jotka perustuvat aidon dokumenttimateriaalin käyttöön
    Selite Dokumenttiteatteri toimii poliittisen draaman muotona, ja sen kautta voidaan käsitellä yhteiskunnallisesti tai historiallisesti tärkeitä tai vaikeita aiheita. Materiaalina voi olla esim. pöytäkirjoja, nauhoituksia, sanomalehtiartikkeleita, haastatteluita tai oikeuden päätöksiä. Yleisöllä on mahdollisuus kuulla esimerkiksi poliitikon oikeasti lausumia sanoja ja pohtia mitä ne merkitsevät tai peittävät sekä sitä miten tiedonvälitys vaikuttaa niihin. Esitykset voivat myös yhdistää dokumentteja ja fiktiota. Jo 1800-luvulla Büchner käytti lainauksia pöytäkirjoista Dantonin kuolemassa. Myös poliittisen teatterin kehittäjä Erwin Piscator käytti 1920-30-luvuilla esityksissään dokumenttiaineistoa. Median merkityksen kasvaessa 1950-70-luvuilla dokumentista tuli genre niin elokuvassa, runoudessa kuin teatterissakin. Esimerkkinä suomalaisesta dokumenttiteatterista ovat mm. Susanna Kuparisen ohjaamat Valtuusto-trilogia Ylioppilasteatterissa (2008-2011) sekä Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta (2011) ja Eduskunta II – Satiiri veljeskuntien Suomesta (2012) Ryhmäteatterissa.

    Erikieliset vastineet

    documentary theatreenglanti (English)
    verbatim theatreenglanti (English)
    teatro ducumentalespanja (español)
    théâtre documentaireranska (français)
    dokumentärteaterruotsi (svenska)
    Dokumentartheatersaksa (Deutsch)

    Käytetyt lähteet

    PickeringK2010, PavisP1998

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 20.4.2024: Esittävät taiteet:dokumenttiteatteri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:dokumenttiteatteri.)