Oikeustiede:kansainvälinen yhteistyö

    Tieteen termipankista

    kansainvälinen yhteistyö

    kansainvälinen yhteistyö
    Määritelmä kansainvälisen yksityisoikeuden alalla tarkoittaa eri valtioiden viranomaisten ja tuomioistuinten välistä tietojenvaihtoa ja muuta yhteistyötä, jolla pyritään edesauttamaan rajat ylittävän yksityisoikeudellisen tapauksen ratkaisemista
    Selite Kansainvälinen yhteistyö on yksi kansainvälisen yksityisoikeuden osalohkoista. Erityisesti kansainvälisperheoikeudellisissa asiaryhmissä kansainvälisen yhteistyön merkitys on kasvanut. Kansainvälistä yhteistyötä voidaan harjoittaa diplomaattisena tai konsuliyhteistyönä ulkoasianministeriöiden välityksellä. Tämä on yleensä hidasta ja kankeaa. Kansainvälinen yhteistyö voi kuitenkin perustua kansainväliseen velvoitteeseen tai unionin asetukseen. Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin laatimissa yleissopimuksissa on käytetty keskusviranomaisjärjestelmää kansainvälisen yhteistyön toteuttamiseen. Yhteiseen sopimukseen perustuva kansainvälinen yhteistyö on lähtökohtaisesti tehokkaampaa ja nopeampaa kuin sopimukseen perustumaton yhteistyö. On kuitenkin huomioitava, että jokainen valtio päättää itsenäisesti resursseista ja toimivallasta, jota se keskusviranomaiselleen antaa. Niukat resurssit ja kansallinen toimivalta saada esimerkiksi tietoa muista kansallisista viranomaisista saattaa johtaa siihen, että kansainvälinen yhteistyö ei tosiasiallisesti toimi yleissopimuksen edellyttämällä tavalla.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Katja Karjalainen

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Hess&Spanken2014, McCleanJD2012, s. 7-8

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 20.4.2024: Oikeustiede:kansainvälinen yhteistyö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kansainvälinen yhteistyö.)