Oikeustiede:federalismi/laajempi kuvaus

    Tieteen termipankista

    Palaa takaisin käsitesivulle

    Liittovaltiorakenteelle on tyypillistä kaksikamarijärjestelmä siten, että toinen parlamentin l. kansanedustuslaitoksen osastoista edustaa osavaltiointressejä (erityisesti esim. USA:n parlamentin, kongressin ylähuone l. senaatti). Toiseen osastoon (edustajainhuone) kansanedustajat valitaan koko valtion kattavissa yleisissä vaaleissa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteilla. Senaatin valinnassa korostuvat osavaltioiden intressit. Euroopan unionia koskevassa keskustelussakin on ehdotettu eräänlaista kaksikamarijärjestelmää nykyisen Euroopan parlamentin valinta- ja päätösvalta-aseman sijaan.

    Liittovaltiolle tyypillinen rakenne on kansalliseen perustuslakiin kirjattu toimivaltajako liittovaltion toimielinten ja osavaltioiden toimivallan kesken. Tämän toimivaltarakenteen säilyvyyden varmistamiseksi säädetään tuomioistuimesta, joka valvoo keskushallinnon ja osavaltioiden toimivaltuuksien säilyvyyttä.

    Samoin kuin aidoissa federaatioissa, Euroopan unionin järjestelmään liittyy tuomioistuinvalvonta sen varmistamiseksi, että toimielinten päätösvaltasuhteet pysyvät voimassa. Unionissa on lisäksi federatiivista luonnetta omaava perusoikeusjärjestelmä, joka ensisijaisesti sitoo EU:n toimielinten päätöksentekoa.

    Konfederaatiolla, jonkinlaisella tavanomaista kansainvälistä järjestöä (Intergovernmental organization) tai valtiollista liittokuntaa tiiviimmällä valtioliitolla, tarkoitetaan ainakin osittain kansainvälisoikeudellisen suvereniteettinsa eli täysivaltaisuutensa säilyttävien valtioiden liittokuntaa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan sisällissota käytiin, tietyllä tavoin teoreettisessa mielessä, liittovaltiorakenteen kannattajien (ns. pohjoisvaltiot) ja vapaamman liittokunnan kannattajien (ns. etelävaltiot) välillä. Sotaan osallistuneiden osavaltioiden intressit suhteessa vapaan maailmankaupan käymiseen olivat erilaiset: teolliset pohjoisvaltiot vapaakauppa- ja kilpailuvapausintresseineen ja maatalousvaltaiset etelävaltiot tulliverotusintresseineen. Yhdysvaltalaisessa oikeuskirjallisuudessa federalismikeskustelu liittyi alkujaan juuri uuden mantereen rakennejärjestelyihin.

    Saksan Liittotasavallan osavaltiorakenne puolestaan johtuu siitä, että toisen maailmansodan voittajavaltiot, erityisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, halusivat estää sellaisen voimakeskittymisen syntymisen, jota valtakunnankansleri Adolf Hitlerin johtama ns. kolmas valtakunta edusti.

    Euroopan unionissa, joka muistuttaa konfederaatiota järjestörakenteena, on ajoittain esiintynyt tendenssejä kehittää unionia niinkin pitkälle liittovaltiorakenteen suuntaan, ettei jäsenvaltioille juuri jäisi itsenäistä, kansallista lainsäädäntötoimivaltaa eikä valtaa päättää taloutensa perusratkaisuista. Viimeisintä kehitysvaihetta edustaa eurokriisiin liittynyt ohjelma vahvistaa Euroopan unionin komission valvontavaltaa suhteessa kansallisten parlamenttien päätösvaltaan valtion taloudesta (talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehty sopimus).

    Eurooppalaisessa federaatiokeskustelussa ei yleensä mennä niin pitkälle, että edellytettäisiin jäsenvaltioiden luopuvan valtiollisesta suvereniteetistaan l. itsenäisen valtion tunnusmerkeistä ja asemasta (sisäinen ja ulkoinen valtiosuvereniteetti sekä jäsenyys Yhdistyneissä Kansakunnissa). Myöskään unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksentekojärjestelmä ei ole kehittynyt aitoja liittovaltioita vastaavaksi.

    Kirjoittaja: Ilkka Saraviita