Taidehistoria:fotomontaasi

    Tieteen termipankista

    fotomontaasi

    Fotomontaasi The Two Ways of Life, O. G. Rejlander 1857. Allegorisen teoksen kuvakenttä on jaettu hyveiden ja paheiden puoliskoihin. Teoksessa on yhdistetty yli 30 valokuvaa.
    valokuvakollaasi
    fotomontaasi
    fotokollaasi
    asennelma (vanhentunut)
    Määritelmä

    1) valokuvista tai painotuotteista revityistä ja leikatuista paloista koottu kuva

    2) yleisemmin kahdesta tai useammasta valokuvasta eri menetelmillä yhdistetty kuva
    Selite


    Fotomontaasimenetelmän pioneerina voi pitää viktoriaanisen ajan Englannissa toiminutta ruotsalaissyntyistä valokuvaaja Oscar Gustave Rejlanderia (1873–1875), joka vedosti vuonna 1857 kuvan The Two Ways of Life yhdelle paperille useasta negatiivista. Tätä uutta vedostustekniikkaa kutsuttiin aluksi termillä combination printing, yhdistelmävedos. Vaikka fotomontaasin tekeminen vaati kärsivällisyyttä ja paljon työtä, tuli menetelmästä 1800-luvulla suosittu, ja sitä käytettiin myös esimerkiksi viihteellisissä postikorteissa, jotka esittivät mielikuvituksellisia olentoja.


    Yleisemmin fotomontaasilla voidaan ymmärtää eri menetelmillä – myös tietokoneella – tehtyä valmiiden valokuvien käsittelyä, jossa kahden tai useamman kuvan aineksia yhdistetään yhdeksi kuvaksi. Etenkin 1910-luvun lopulta lähtien sitä käyttivät esimerkiksi Berliinin dadaistit Raoul Hausmann (1886–1971), John Heartfield (oik. Helmut Herzfeld, 1891–1968) ja Hannah Höch (1889–1978) muun muassa poliittisissa ja yhteiskuntakriittisissä teoksissa. Heidän tekniikkansa oli usein kollaasimaista, ja siihen yhdistettiin muun muassa graafisia symboleja ja kirjaimia. Fontomontaasia ovat soveltaneet myös surrealistit, muun muassa Max Ernst (1891–1976) ja poptaiteilijat, esimerkiksi Richard Hamilton (1922–2011), mutta nykyisin se on suosituinta mainonnassa.
    Lisätiedot kreik. fōs > genet. fotós = valo; ransk. montage = kokoonpano

    Erikieliset vastineet

    photomontageenglanti (English)
    photomontageranska (français)
    fotomontageruotsi (svenska)
    Fotomontagesaksa (Deutsch)
    фотомонтажvenäjä (русский)
    fotomontaažviro (eesti)

    Käytetyt lähteet

    Konttinen&Laajoki2000

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Taidehistoria:fotomontaasi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:fotomontaasi.)