Taidehistoria:biedermeier

    Tieteen termipankista

    biedermeier | myöhäisempire

    biedermeier
    myöhäisempire
    porvarillinen klassismi
    Määritelmä etenkin huonekalu- ja koristetyyli mutta myös maalaustaiteen tyyli noin 1815–1850
    Selite

    Biedermeier muotoutui pitkälti Saksassa ja Itävallassa, ja sen vaikutusajaksi määritellään suunnilleen ajanjakso Napoleonin sotien päättymisestä Itävallan ja Ranskan vallankumoukseen ”Euroopan hulluna vuonna” 1848. Termi juontuu saksalaiseen Fliegende Blätter -julkaisuun kirjoittaneesta salanimestä, tarkoituksettoman koomisesta runoilija Gottlieb Biedermaierista, jonka nimissä olleet tekstit pilkkasivat pikkuporvarillisuutta.
    Kun termi omaksuttiin taiteeseen, sitä käytettiin aluksi ironiseen sävyyn tarkoittamaan tunteilevuutta ja nurkkakuntaista ikävystyttävyyttä, mutta kun sen merkitys muuttui myönteiseksi, sitä alettiin käyttää tarkoittamaan viihtyisiä ja mukavia, hyvää käsityötaitoa edellyttäviä huonekaluja ja sisustusta.
    Kun eri toiminnoille haluttiin varata yksityiskodeissa omat tilansa, yleistyivät kokonaiset kalustot, jotka olivat ominaisia biedermeierin aikakaudelle. Materiaaleina suosittiin mahonkia, pähkinäpuuta ja visakoivua. Biedermeier pelkisti ja pyöristi empiren muotoja ja oli viimeinen uusklassismin suunta, minkä vuoksi sitä on kutsuttu myös porvarilliseksi (uus)klassismiksi.
    Biedermeier-termiä on käytetty myös maalaustaiteessa tarkoittamaan lähinnä 1815–1850 syntyneitä porvariston elämää realistisesti kuvaavia laatukuvia, jotka maalattiin pikkutarkasti. Saksalainen Carl Spitzweg (1808–1885) ja itävaltalainen Ferdinand Georg Waldmüller (1793–1865) ovat esimerkkejä tämän suuntauksen taidemaalareista.

    Suomessa vaikuttivat sekä juhlava pietarilais-ranskalainen tyyli että porvarillisempi saksalais-englantilainen suuntaus. Venäjällä biedermeier keskittyi huonekalu- ja sisustustyylinä enemmän maakuntiin ja oli jopa vastareaktio pääkaupungin juhlavalle empirelle.
    Lisätiedot saks. Biedermeier

    Erikieliset vastineet

    biedermeierenglanti (English)
    Biedermeierranska (français)
    biedermeierruotsi (svenska)
    Biedermeiersaksa (Deutsch)
    бидермайерvenäjä (русский)
    biidermeierviro (eesti)
    biidermeierstiilviro (eesti)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Konttinen&Laajoki2000, TheOxfordDictionaryofArt2004, ВласовВГ1993

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Taidehistoria:biedermeier. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:biedermeier.)