Tähtitiede:värieksessi

    Tieteen termipankista

    värieksessi

    värieksessi
    Selite Värieksessi on havaitun väri-indeksin B-V ja todellisen värin eli ominaisvärin ( B-V) 0 erotus:

    EB-V = (B - V) - (B - V)0.

    Tähtienvälisen aineen läpi kulkiessa sininen säteily siroaa enemmän kuin punainen eli valo punertuu. Punertumisen vuoksi sininen B-magnitudi kasvaa enemmän kuin pitempiaaltoista säteilyä vastaava V-magnitudi. Siten värieksessi kasvaa.

    Värieksessi on hyödyllinen tieto, sillä sen avulla voidaan arvioida kohteen ja havaitsijan välissä olevan aineen aiheuttaman ekstinktion määrä. Mitä voimakkaampaa punertuminen on, sitä enemmän välissä on ainetta. Havainnot ovat osoittaneet, että V-magnitudin ekstinktio saadaan kertomalla värieksessi noin luvulla kolme. Tämä kerroin ei ole mikään luonnonvakio, vaan riippuu tähtienvälisen aineen koostumuksesta. Se näyttää kuitenkin pätevän varsin hyvin kaikissa suunnissa.

    Tutkittaessa vaikkapa tähtijoukkoa on ainakin muutaman tähden ominaisväri saatava selville esimerkiksi tähden spektrin avulla. Silloin värieksessi ja siten ekstinktio voidaan laskea. Näitä voidaan sitten käyttää hyväksi laskettaessa joukon muiden tähtien värejä, absoluuttisia magnitudeja ja etäisyyksiä.

    Erikieliset vastineet

    colour excessenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Zubenelgenubi

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Tähtitiede:värieksessi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:värieksessi.)