tähtiluettelo

Määritelmä luettelo, jossa ilmoitetaan yleensä tiettyä magnitudia kirkkaampien tähtien paikat ja usein myös kirkkaudet

Selite Luettelon tähdet voidaan toki valita minkä tahansa ominaisuuden perusteella. Luettelossa voi olla myös tähden liike, etäisyys, väri, spektriluokka ja paljon muutakin tietoa. Katso myös tähtikartastot.

Vain kirkkaimmilla tähdillä on erisnimet. Useimmat tähdet tunnetaankin vain niiden jossakin luettelossa olevan numeron perusteella.

Vanhimmat luettelot
Durchmusterungit
Astrometriset luettelot
Valokuvaukselliset kartat ja luettelot
Uudet luettelot
Muut luettelot

Vanhimmat luettelot

Vanhin tunnettu luettelo on Hipparkhoksen 100-luvulla eaa. laatima. Luettelo sisälsi 850 tähteä, ja siinä käytetystä tähtien kirkkauksien luokittelusta on peräisin magnitudin käsite. Alkuperäinen luettelo ei ole säilynyt, mutta se oli pohjana Almagest luettelolle, ja säilyi sen ansiosta käytössä puolentoista vuosituhannen ajan. Uudemmatkin luettelot olivat vain paranneltuja laitoksia Hipparkhoksen luettelosta.

Ensimmäisen riippumattoman luettelon laati Ulugh Beg rakentamassaan Samarkandin observatoriossa 1400-luvun alkupuolella. Sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta, sillä muualla maailmassa se jäi pitkäksi aikaa tuntemattomaksi.

Ensimmäinen kuninkaallinen tähtitieteilijä John Flamsteed laati tähtiluettelon Historia Coelestis Britannica, jossa tähdet lueteltiin kasvavan rektaskension mukaisessa järjestyksessä. Luettelo ilmestyi 1712 Newtonin ja Halleyn toimesta, mutta Flamsteed osti ja poltti suurimman osan painoksesta, koska piti sitä keskeneräisenä. Lopullinen luettelo ja siihen perustuva kartta ilmestyivät vasta Flamsteedin kuoleman jälkeen. Myöhemmin tähtiin on ruvettu viittaamaan Flamsteedin luettelon mukaisilla järjestysnumeroilla.

Durchmusterungit

Vanhin yhä vielä käytössä oleva laaja tähtiluettelo on Argelanderin julkaisema Bonner Durchmusterung. Myöhemmin laaditut vastaavanlaiset Cordoba Durchmusterung ja Cape Durchmusterung kattavat myös eteläisen taivaan.

Durchmusterungien eli yleiskatsausten tarkoituksena oli luetteloida johdonmukaisesti kaikki tiettyä rajaa kirkkaammat tähdet. Jos tällaisen luettelon avulla piirretään tähtikartta, sen avulla on helppo tunnistaa uudet kohteet, esimerkiksi asteroidit tai supernovat.

Astrometriset luettelot

Astrometrisen luettelon ei tarvitse olla yhtä kattava kuin yleiskatsausluettelon, mutta tähtien paikat on mitattava mahdollisimman tarkasti. Luetteloa voidaan käyttää myöhemmin esimerkiksi uusien kohteiden paikkojen määrittämiseen ja tähtien liikkeiden tutkimiseen.

Argelanderin toimesta perustettu Astronomische Gesellschaft aloitti 1871 laajan kansainvälisen yhteistyöprojektin, jonka tuloksena syntyi 1900-luvun alussa ilmestynyt Katalog der Astronomischen Gesellschaft (AGK).

Tähtien paikkojen mittaamista varten tarvitaan aluksi perusluettelo, josa tunnettujen vertailutähtien paikat ilmoitetaan mahdollisimman tarkasti. Vuodesta 1984 eteenpäin on käytössä ollut luettelon viides versio, FK5.

Havaitsemalla perusluettelon tähtiä voidaan esimerkiksi kaukoputken suuntausvirheet määrittää hyvin tarkasti, jolloin ohjausjärjestelmä löytää kohteen, vaikka näkökenttä olisikin hyvin suppea.

Valokuvaukselliset kartat ja luettelot

Valokuvauksen avulla tähtien paikkoja voitiin mitata entistä objektiivisemmin ja yhdellä valotuksella samalle levylle saatiin suuri määrä tähtiä. Ensimmäinen laaja valokuvauksellinen kartoitustyö oli Carte du Ciel -projekti, johon myös Helsingin yliopiston observatorio osallistui.

1900-luvun alun kaukoputkien kuvakentät olivat varsin pieniä ja valokuvauslevyt hitaita, joten työ oli hidasta. Vielä enemmän aikaa vaati tähtien paikkojen mittaaminen levyiltä ja koordinaattien laskeminen. Laskentatyö ennen tietokoneiden aikaa oli hidasta, ja monet observatoriot jättivätkin työn kesken. Helsingin osuus valmistui kuitenkin lopulta, ja luettelon viimeinen osa ilmestyi 1937.

Kattava valokuvauksellinen kartoitus kävi käytännölliseksi vasta Schmidt-kameran myötä. Tärkein sellaisella kuvattu kartasto on Palomarin kartasto, joka valmistui 1950-luvun puolivälissä.

Uudet luettelot

1900-luvun jälkipuoliskolla on ilmestynyt useita luetteloita, joihin on koottu aikaisempien aineistojen tietoja.

Ehkä laajimmin käytetty on Smithsonian Astrophysical Observatoryn tähtiluettelo (SAO), joka sisältää 258997 tähteä. Luetteloon liittyy myös tähtikartta.

PPM-luettelo (Positions and Proper Motions) on laaja astrometrinen luettelo. Siinä pyritään esittämään paikat ja liikkeet mahdollisimman tarkasti, mutta fysikaalisten tietojen osalta tarkkuus ei ole samaa luokkaa.

Toistaiseksi tarkimmat luettelot perustuvat Hipparcos-satelliitin havaintoihin. Suppeampi ja tarkempi Hipparcos-luettelo sisältää 118 000 tähden paikat ja Tycho-luettelo noin miljoonan tähden paikat.

Muut luettelot

Ensimmäinen luettelo tähtien spektriluokista on HD-luettelo eli Henry Draper -luettelo.

Tähtien lisäksi taivaalla on myös muunlaisia, sumumaisina näkyviä kohteita. Ensimmäiset luettelot niistä ovat ajalta, jolloin niiden luonteesta ei ollut selvää käsitystä.

Messier'n luettelo on ensimmäinen ei-tähtimäisten kohteiden luettelo. Sen ensimmäinen versio ilmestyi 1774. Messier laati sen kuitenkin vain välttyäkseen luulemasta noita tuhruja komeetoiksi, joista hän oli kiinnostunut.

Sumumaisia kohteita tutkivat toden teolla William Herschel ja hänen poikansa John. John Herschelin luetteloon perustuu J.L.E. Dreyerin myöhemmin laatima New General Catalogue (NGC). NGC-luettelon täydennykseksi ilmestyi myöhemmin Index Catalogue (IC).

B E.E. Barnardin pimeiden sumujen luettelo.

Cr Collinderin avoimien joukkojen luettelo.

Mel P.J. Melotten tähtijoukkoluettelo.

St Stockin avoimien joukkojen luettelo.

Tr Trumplerin avoimien joukkojen luettelo.

Erikieliset vastineet

star catalogue

englanti (English)

Käytetyt lähteet

Zubenelgenubi

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.4.2024: Tähtitiede:tähtiluettelo. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:tähtiluettelo.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →