Oikeustieteen kirjoittajaohjeet

Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

OHJEET TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

Kaikissa artikkeleissa tulee olla

  • lueteltuna käsitteen synonyymiset nimitykset
  • määritelmäosio
    • määritelmä ilmaisee käsitteen erottavat, olennaiset piirteet
    • jos termillä useita keskeisiä merkityksiä, ne kaikki otetaan määritelmässä huomioon
    • määritelmän tulee olla mahdollisimman lyhyt ja yksinkertainen (mielellään vain yksi virke). Tarkentava lisätieto tulee Selite-osioon.
    • yksivirkkeinen määritelmä alkaa pienellä kirjaimella eikä pääty pisteeseen
  • merkittynä viittaukset lähikäsitteisiin
    • pohjana oikeusalan systemaattinen hakusanaluettelo
    • viittaukset koottuina erillisessä Lähikäsitteet-osiossa (muunnetaan linkeiksi tietokantaan syötettäessä)
    • tarpeen mukaan viittausanoja voi esiintyä myös itse tekstissä
    • merkitään kirjoittamalla *-merkki sanan molemmille puolille (muunnetaan tietokantaan syötettäessä linkeiksi)

Artikkeleissa tulee yleensä olla

  • seliteosio (muutamasta rivistä pariin kolmeen kappaleeseen), jossa esitetään tiivistetysti
    • käsitteen suhde lähikäsitteisiin
    • käsitteen synonyymisten nimitysten käyttö ja merkitysvivahteet eri yhteyksissä (säädöksissä, oikeustieteessä) ja eri aikakausina (aiemmin ja nykyisin)
    • käsitteen nimitysten suhde osittain samaa tarkoittaviin tai sekoitettavissa oleviin nimityksiin
    • muu käsitteen kannalta relevantti tieto
  • lähteitä koskeva osio
    • keskeisin lähdekirjallisuus (muutama nimike)
    • jos mahdollista, laajoissa lähteissä sivujen tarkkuudella

Lisäksi artikkelissa voi harkinnan mukaan olla

  • ”Laajempi kuvaus”
    • erillinen teksti, joka on linkitetty artikkelin pääsivuun
    • sisältää käsitettä taustoittavan ensyklopedisen tietoiskun
    • enimmäispituus kolme liuskaa (voidaan ylittää painavista syistä)

Tekstin ulkoasu

  • viittaukset lähikäsitteisiin:
    • *-merkki sanan molemmille puolille
    • näkyvät linkkeinä termitietokannassa
  • tärkeät, kursivoitavat ilmaukset:
    • kolme yksinkertaista lainausmerkkiä peräkkäin (’’’) sanan molemmille puolille
    • näkyvät kursiivilla termitietokannassa
  • sitaatit:
    • tavallisilla (kaksinkertaisilla) lainausmerkeillä (”)
    • kaksinkertaiset lainausmerkit säilyvät termitietokannassa
  • vieraskielisten ilmausten käännökset tai sanan merkityksen ilmaisu muissa tapauksissa:
    • yksinkertainen lainausmerkki sanan molemmille puolille
    • yksinkertaiset lainausmerkit säilyvät termitietokannassa

HANKKEEN TAUSTA

Vuonna 2012 maassamme ryhdyttiin rakentamaan Tieteen kansallista termipankkia. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. Tavoitteena on kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteisen termitietokannan perustaminen. Hankkeen tausta- ja tukiyhteisöihin kuuluvat Tieteellisten seurojen valtuuskunta, Kotimaisten kielten keskus ja Sanastokeskus TSK. Hanke on puhtaasti tieteellinen: termipankki on kaikille avoin verkkotietokanta.

Termipankin oikeustieteellinen termistö kootaan suomenkieliseksi Oikeustieteen termitietokannaksi, joka muodostaa tietopankissa erillisen kokonaisuuden. Termihaut voidaan haluttaessa kohdistaa myös yksinomaan Oikeustieteen termitietokantaan.

TOTEUTUSTAPA

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen (SLY) ja Tieteen kansallisen termipankin hallinnon välillä solmittiin v. 2012 yhteistyösopimus, jonka mukaan Oikeustieteen termitietokannan sisällön määrittää ja tuottaa SLY. Tätä silmällä pitäen termitietokannalla on erityinen toimituskunta (päätoimittaja ja oikeusalakohtaiset toimittajat). Sopimuksessa todetaan, että toimituskunta vahvistaa Oikeustieteen termitietokannalle omat kirjoittajaohjeet (nyt käsillä oleva asiakirja). Oikeustieteen termitietokannan etusivu sisältää tiedot tietokannan valmistamiseen liittyvistä seikoista, erityisesti hankkeen etenemiseen myötävaikuttavista tahoista ja henkilöistä (SLY, tietokannan toimituskunta ja kirjoittajakunta, muut mukana olevat henkilöt, yhteistyökumppanit).

TEKIJÄNOIKEUDET JA SIGNEERAUKSET

Oikeustieteen termitietokannan hakusanoja voi korvauksetta lukea kuka tahansa, mutta niiden tekstiä voivat muuttaa tai täydentää vain hankkeessa mukana olevat. Tekijänoikeudet hakusanoihin säilyvät kirjoittajilla, ja nämä oikeudet on Oikeustieteen termitietokannassa suojattu: sana-artikkelisivujen alalaidassa on merkintä ”Tekijänoikeudet pidätetään”.

Oikeustieteen alan sana-artikkelit on signeerattu siten, että kunkin artikkelin Lisätiedot-kohdassa on merkintä ”Kirjoittaja” ja ao. kirjoittajan nimi.

TIETOKANNAN HAKUOMINAISUUDET

Etsittävä tieto löytyy Oikeustieteen termitietokannasta eri tavoin:

  1. etenemällä juridisten käsitteiden luokittelujen mukaisesti pääluokista (oikeusaloista) siihen alaluokkaan, johon haettava artikkeli oikeustieteellisessä systematiikassa kuuluu. Esim. (linkki) valtiosääntöoikeus – (linkki) eduskunta – (linkki) lainsäätämismenettely – (linkki) poikkeuslaki – (artikkeli) aukkoteoria.
  2. siirtymällä sana-artikkeleiden teksteissä ja Lähikäsitteet-kohdassa olevien linkkien avulla samaan asiayhteyteen kuuluviin sana-artikkeleihin
  3. hakemalla sana-artikkeleiden koko tekstistä vapaasanahaulla (ks. tietokannan hakuohjeet)

YLEISTÄ HAKUSANOJEN LAATIMISESTA

SLY toteutti 1990-luvulla laajan oikeustietosanakirjahankkeen. Vuosina 1994–1999 ilmestyi 7-osainen Encyclopaedia Iuridica Fennica (EIF). Teossarja on pohjana Oikeustieteen termitietokannan suunnittelussa ja rakentamisessa. Oikeuden yleistieteissä ja niillä oikeusaloilla, jotka eivät ole voimakkaasti muuttuneet viime vuosina, hakusanasto (artikkeliotsikot) ja niiden sisältö voidaan pitkälti pohjata EIF:n hakusanaluetteloihin. Sama koskee artikkeleiden sisältöä. Näissä tapauksissa on yksinkertaista päivittää ja muokata EIF-artikkelit termitietokannan hakusanoiksi. EIF-artikkelin alussa oleva määritelmä tarkistetaan (tai hiomaton käsiteluonnehdinta muunnetaan varsinaiseksi määritelmäksi) ja tarpeen mukaan lisätään selite, joka sisältää ao. käsitettä selventävää ja siitä käytettäviä nimityksiä koskevaa tietoa.

Termitietokannan sana-artikkeleissa tulee aina olla määritelmäosio, jollei – täysin poikkeuksellisesti – hiotun määritelmän muotoileminen osoittaudu mahdottomaksi käsitteen monisäikeisyyden vuoksi. On suositeltavaa, että määriteltävä termi (käsite) jätetään toistamatta määritelmän alussa. Tällöin määritelmä aloitetaan pienellä kirjaimella. Jos nimenomaista määritelmää ei ole mahdollista esittää, artikkelissa tulee aina olla määritelmän korvaava Selite-osio. Muissakin tapauksissa artikkeliin lisätään säännönmukaisesti Selite-osio, erityisesti silloin, kun termillä on sivumerkityksiä tai synonyymisia nimityksiä. Lähikäsitteet-osio on pakollinen, ja Lähteet-osio lisätään pääsääntöisesti harkinnan mukaan.

Termiartikkelit kytketään lähikäsitteiden muodostamaan verkkoon samalla tavoin kuin EIF:ssä. Jos pohjana on vanha EIF-artikkeli, siinä olevat ristiviittaukset tarkistetaan ajan tasalle saatetun systemaattisen hakusanaluettelon mukaisesti. Tarpeen mukaan lisätään viittauksia uusiin käsitteisiin.

On tärkeää pohtia, onko termillä systemaattisesta hakusanaluettelosta ilmenevän merkityksen lisäksi muita merkityksiä. Termiä saatetaan käyttää sekä laajassa että suppeassa merkityksessä, sekä objektiivisen että subjektiivisen oikeuden merkityksessä jne. Esimerkiksi ”perintöoikeus” voi viitata joko oikeudenalaan tai henkilön oikeuteen saada perintö, ja oikeudenalaan viitatessaan termillä on sekä suppea että laaja merkitys. Vastaavasti ”hallinto-oikeus” voi viitata joko tuomioistuimeen tai oikeudenalaan ja ”laamanni” joko erikseen myönnettävään arvonimeen tai tuomarin tehtävään liittyvään virkanimikkeeseen. Joissakin tapauksissa merkityksiä on lukuisia.

Termien sivumerkitykset, merkitysvivahteet ja merkitykset erityisissä yhteyksissä esitetään Selite-osiossa. Koeartikkelit valaisevat asiaa (ks. näiden ohjeiden liiteosa). Niissä tapauksissa, joissa termin merkitykset sijoittuvat eri oikeudenaloille, kustakin keskeisestä merkityksestä tehdään oma hakusanansa. Jos tekijän tiedossa on, että termillä on toisen työryhmän alaan kuuluva keskeinen merkitys, tämä tulee varmuuden vuoksi saattaa ao. alakohtaisen toimittajan tietoon.

Lähtökohtana on se, että Oikeustieteen termitietokanta on luonteeltaan deskriptiivinen, ts. se kuvaa termin eri merkityssisällöt ja sen synonyymit sellaisina kuin ne esiintyvät reaalisessa kielenkäytössä.

Kirjoittaja lähettää valmiit hakusanansa alakohtaiselle toimittajalle, joka tarkistaa ne. Tämän jälkeen hakusanat siirretään tietokantaan.

HAKUSANOIHIN TULEVAT OSIOT

Käsitteen nimitykset

Otsikoksi merkitään se termi, joka esiintyy termitietokannan tarkistetussa hakusanaluettelossa. Jos termillä on täydellisiä synonyymejä (täysin samaa tarkoittavia termejä), ne kirjoitetaan otsikkoon hakusanaluettelossa esiintyvän termin jälkeen pilkulla erotettuna. Harkinnan mukaan tähän kohtaan voidaan lisätä myös osittaisia synonyymeja. Tällöin termit tulee varustaa otsikossa sulkeisiin sijoitettavalla, täsmentävällä määreellä. Määre voi olla oikeudenala tai tätä rajatumpi kontekstitarkennus (tapauksissa, joissa termillä on useita merkityksiä saman oikeudenalan piirissä). Osittaisten synonyymien käyttö tulee kussakin tapauksessa selittää tarkemmin Selite-osiossa. – Ks. liitteen artikkeli: ”common law”.

Määritelmä

Määritelmää kirjoitettaessa ilmaistaan käsitteen erottavat, olennaiset piirteet. Määritelmä sijoittaa käsitteen oikealle paikalleen muiden samankaltaisten käsitteiden joukkoon. Suotavaa on, että käsitteen määrittely perustuu lähimpään hierarkkiseen yläkäsitteeseen.

On varottava, ettei erehdyksessä synny ns. kehämääritelmä, jossa käsite määritellään suoraan tai epäsuorasti itsellään tai täysin samaa tarkoittavan toisen termin (synonyymin) avulla.

Termityössä on lähtökohtana, että määritelmä koostuu vain yhdestä virkkeestä. Sen tulisi olla mahdollisimman lyhyt ja yksinkertainen. Tarkentava lisätieto sisältyy Selite-osioon. Määritelmissä käytettävien ilmausten tulisi olla mahdollisimman avautuvia. On pohdittava, avautuuko määritelmä ainakin kaikille juristeille ja muille oikeuskielitietoa erityisesti tarvitseville henkilöille (kuten oikeuskielen kääntäjille), jos mahdollista myös suurelle yleisölle.

Määritelmässä esiintyvät, lähikäsitteisiin viittaavat sanat varustetaan sanan alkuun ja loppuun tulevalla tähtimerkillä (*), esim. *lainvalmistelu*. Toimitus muuttaa sanat termipankissa sähköisiksi linkeiksi.

Monimerkityksisten termien eri käsitteitä ilmaisevat määritelmät voidaan numeroida.

Selite

Selitteeseen poimitaan ao. EIF-artikkelista tai esitetään kokonaan uudelta pohjalta sellainen tieto, joka valaisee itse käsitettä ja sen suhdetta lähikäsitteisiin ja tekee käsitteen siten ymmärrettäväksi, sekä tieto, joka koskee käsitteeseen liittyviä termejä (käsitteen nimityksiä) ja niiden käyttöä. EIF-artikkelista saatavia tietoja täydennetään tarpeen mukaan. Selitteen pituus voi vaihdella muutamista riveistä pariin kolmeen kappaleeseen.

Oikeusinstituutioita taustoittavaa tietoa ei useinkaan ole mahdollista erottaa yksiselitteisesti käsite- ja termitiedosta. Tästä syystä Selite-osiot saattavat sisältää myös muunlaista tietoa (historia, perusnormisto, merkitys jne.). Yksityiskohtaisemmin kirjoittaja voi esittää taustoittavaa informaatiota erillisen linkin taakse sijoitettavassa Laajempi kuvaus -osiossa (ks. jälj.).

Käsitettä ja termistöä valaisee mm. tieto, joka koskee

  • käsitteen ja sitä ilmaisevan termin suhdetta osittain samaa tarkoittaviin käsitteisiin ja niitä ilmentäviin termeihin. Esim. ”jäämistöoikeus” – ”perintöoikeus”: termit voivat esiintyä joko synonyymeina (ilmaus ”perintö” viittaa koko jäämistöoikeuteen, kuten sanassa ”perintökaari”) tai siten, että jäämistöoikeus ilmentää yläkäsitettä, joka kattaa perintöoikeuden lisäksi testamenttioikeuden (nyttemmin yleistynyt merkityssisältö).
  • käsitettä ilmaisevien synonyymisten termien ja osittaisten synonyymien käyttöä eri aikoina tai eri konteksteissa, tarvittaessa käyttösuosituksineen. Esim. ”oikeusapu” – ”virka-apu”: viranomaisten yhteistoimintaan viitatessaan ilmaukset olivat aiemmin synonyymisia, mutta nyttemmin niiden käyttö on eriytynyt (oikeusapu = tuomioistuinten toisilleen antama apu, esim. todistajankuulustelussa; virka-apu = hallintoviranomaisten keskinäinen avunanto). – Molemmilla termeillä on myös muita merkityksiä.
  • käsitteeseen liittyvän nykyisen termistön suhdetta aiempaan termistöön (esim. sosiaalioikeuden alalla termistön muutokset ovat nopeita ja tieto aiemmin käytetyistä täydellisistä ja osittaisista synonyymeista on tärkeää)
  • vastakohtaiskäsitettä ja sitä ilmaisevia termejä (esim. ”oikeus” – ”velvollisuus”)
  • helposti sekoitettavia termejä, jotka ilmaisevat muun käsitteen (esim. ”rasite” – ”rasitus”).

Jos kyse on tärkeästä kansainvälisluonteisesta käsitteestä, voidaan poikkeuksellisesti esittää termin käännökset suurille kielille.

Samoin kuin Määritelmä-osioissa, Selite-osiossa esiintyvät lähikäsitteisiin viittaavat sanat varustetaan sanan alkuun ja loppuun tulevalla tähtimerkillä, esim. *lainvalmistelu*.

Toimitus muuttaa sanat termipankissa sähköisiksi linkeiksi. Tapauksissa, joissa EIF-tekstistä otetaan Selite-osioon katkelmia, ristiviittaukset siis säilytetään (tarkistettuina).

Esimerkkejä Selite-osion kirjoittamisesta sisältyy näiden ohjeiden liiteosaan ja Oikeustieteen termitietokannassa jo oleviin muihin artikkeleihin.

Lisätiedot

Oikeustieteen termitietokannassa sana-artikkelin kirjoittaja mainitaan Lisätiedot-kohdassa.

Lähikäsitteet

Tähän osioon kootaan Määritelmä- ja Selite-osioissa jo esiintyvät, lähikäsitteisiin kohdistuvat viittaukset (tähtimerkeillä varustetut sanat) aakkosjärjestyksessä. Osio Lähikäsitteet vastaa siis EIF-artikkeleiden kohtaa ”Ks. myös”. Määritelmä- ja Selite-osioissa esiintyviä viittauksia täydennetään tässä osiossa tarpeen mukaan, ts. lisätään sellaiset ylä-, ala- ja vieruskäsitteet, jotka eivät esiinny Määritelmä- ja Selite-osioissa sekä muut asiayhteyteen läheisesti liittyvät käsitteet. Toisaalta osiosta voidaan harkinnan mukaan jättää pois sellaiset Määritelmä- ja Selite-osioissa esiintyvät viittaukset (linkit), jotka liittyvät ensisijaisesti tekstin johonkin yksityiskohtaan. Jos vastaava artikkeli jo on EIF:ssä, siinä jo esiintyvät viittaukset tarkistetaan.

Myös tässä osiossa lähikäsitteisiin viittaavat sanat varustetaan sanan alkuun ja loppuun tulevalla tähtimerkillä, esim. *lainvalmistelu*.

Ensisijaisena pohjana lähikäsitteitä koskevien viittausten lisäämisessä on ao. oikeudenalan hakusanaluettelo. Sitä mukaa kuin toimitus saa eri alojen hakusanaluetteloita, näistä laaditaan ja toimitetaan saataville kokonaisluettelo, jonka pohjalta voidaan tehdä viittauksia yli oikeusalarajojen. Hakusanaluetteloiden mukaisia viittauksia voidaan tehdä siitä riippumatta, ovatko viitattavat hakusanat jo olemassa. Kielteisessä tapauksessa tämä näkyy tietokannassa siten, että viittauslinkin väri on poikkeava eikä se toimi. Kun linkkiä vastaava artikkeli ilmaantuu tietokantaan, linkin väri muuttuu ja se alkaa toimia.

Lähteet

Harkinnan mukaan termitietokannan sana-artikkeleihin voidaan lisätä Lähteet-osio. Osioon otetaan ensi sijassa ao. käsitettä ja siihen liittyvää termistöä selventävää kirjallisuutta. Mikäli mahdollista, yleisesityksistä mainitaan ne sivut, joilla ao. käsite määritellään tai sitä luonnehditaan muulla tavoin tai jossa tarkastellaan sen ilmaisevaa termistöä. Tapauksissa, joissa käsitteestä ei ole sopivaa kirjallisuutta, osio voidaan jättää pois. Kun kyse ei ole nopeasti muuttuvasta lainsäädännöstä, tässä osiossa voidaan harkinnan mukaan mainita myös käsitteeseen läheisesti liittyvä lainsäädäntö (esim. oikeusapu-käsitteen kohdalla oikeusapulaki 5.4.2002/257) ja/tai muita relevantteja lähteitä.

TEKSTIN ULKOASU

Kuten edeltä on jo käynyt ilmi, viittaukset lähikäsitteisiin erotetaan sanan alkuun ja loppuun tulevilla tähtimerkeillä, esim. *lainvalmistelu*. Toimitus muuntaa näin merkityt ilmaukset myöhemmin sähköisiksi linkeiksi.

Tekstissä esiintyviä tärkeitä ilmauksia, kuten käsitteen nimityksiä (termin eri synonyymit jne.), voidaan korostaa kursiivilla. Tässä suhteessa on kuitenkin syytä olla maltillinen: liialliset kursivoinnit tekevät tekstistä sekavan. Kursivoiduiksi tarkoitetut sanat erotetaan tekstissä niin, että sanan alkuun ja loppuun merkitään peräkkäin kolme yksinkertaista lainausmerkkiä, esim. ’’’mallilaki’’’. Kolminkertaisilla lainausmerkeillä varustetut sanat näkyvät kursivoituina itse termipankissa.

Suoria lainauksia (sitaatteja) artikkeliteksteissä tulee käyttää vain poikkeuksellisesti. Sitaatit merkitään normaaliin tapaan kaksinkertaisilla lainausmerkeillä (”---”). Ne näkyvät kaksinkertaisina lainausmerkkeinä myös itse termipankissa.

Tekstissä esiintyvien ilmausten, mm. latinalaisten termien, merkitys tai käännös merkitään yksinkertaisilla lainausmerkeillä. Ne näkyvät yksinkertaisina lainausmerkkeinä myös itse termipankissa.

Laajempi kuvaus -tekstit (ks. seur.) jäsennetään EIF:n tavoin väliotsikoin, jotka näkyvät lopullisessa artikkelissa lihavalla painettuina kursivointeina. Väliotsikot merkitään niin, että sekä otsikon alkuun että loppuun laitetaan §-merkki.

Teksteissä ei tule käyttää muita kuin edellä mainittuja tehosteita.

Selite-osiossa ja Laajempi kuvaus-teksteissä uusi kappale merkitään siten, että tekstiin tulee ylimääräinen tyhjä rivi. Uusi kappale aloitetaan rivin vasemmasta laidasta. Jos kirjoittaja käyttää Word-ohjelmistoa, teksti voidaan lähettää sellaisenaan. Jos kirjoittajan käytössä on muu ohjelmisto, tekstit tulee – mikäli mahdollista – muuntaa ennen lähettämistä Word-ohjelmistossa avautuvaan muotoon. Jos tämä ei käy päinsä, toimitus huolehtii konvertoinnista.

LAAJEMPI KUVAUS

Nimensä mukaisesti Oikeustieteen termitietokanta on termitiedon lähde, ei ensyklopedia (toisin kuin EIF). Yksittäistapauksissa saattaa kuitenkin olla tarpeen taustoittaa termitietoa pelkkää selitettä laajemmin. Siksi sana-artikkelisivuilla on Laajempi kuvaus -osiolle varattu linkkipaikka. Kyse on tietoiskuista, jotka antavat yleiskuvan ao. käsitteen määrittämästä oikeusinstituutiosta ja täydentävät siten Määritelmä- ja Selite-osioihin sisältyvää tietoa. Esimerkkejä Laajempi kuvaus -osiosta sisältyy mm. päätoimittajan koeartikkeleihin (ks. seur. kohta).

Kukin kirjoittaja voi vapaasti harkita, onko termiartikkelin ”taakse” järkevää ja riittävän vaivatonta lisätä Laajempi kuvaus -osio (EIF-pohjalta tai muutoin). Tietoiskujen suositettu pituus on liuska puolitoista ja enimmäispituus kolme liuskaa. Painavista syistä tämä pituus voidaan ylittää.

HAVAINNOLLISTAVAT ARTIKKELIT

Tietokantaan kertyneet artikkelit antavat kuvan sen sisällöstä. Ohjeita havainnollistavia artikkeleita ovat esimerkiksi *common law*, *haaste*, *kodifikaatio*, *tuomari*, *verotusvalta* ja *yhtenäislaki*. Näiden ohjeiden loppuun on liitetty kaksi artikkelia kokonaisuudessaan, jotta niitä voisi välittömästi silmäillä ohjeita lukiessa. [1]

Näiden ohjeiden loppuun on liitetty muutaman artikkelin määritelmä- ja seliteosio, jotta niitä voisi välittömästi silmäillä ohjeita lukiessa.

TERMITIEDON LÄHTEITÄ

Kun EIF-artikkelin tietoja tarkistetaan tai kokonaan uutta sana-artikkelia laaditaan, voidaan harkinnan mukaan käyttää mm. seuraavia lähteitä, jotka antavat tietoa oikeustieteellisistä käsitteistä ja termeistä:

  • aiemmat suomenkieliset oikeusalan sanastot ja oikeustietosanakirjat
    • esim. Kodin suuri lakikirja, määritelmänide (Huom! osin vanhentunutta tietoa)
    • yksittäisten oikeusalojen ja oikeuden lähialojen sanastot
  • termipankki Valter
    • erit. Tuomioistuinsanasto ja Valtioneuvostosanasto
  • kaksi- ja monikieliset juridiset sanakirjat
    • Hakulinen: Uusi lakikielen sanakirja, Joutsen: Lakikielen sanakirja jne.
  • ulkomaiset oikeussanakirjat
    • EU:n termipankki IATE
      • kattaa myös suomen kielen (sisältää käännösten lisäksi osin määritelmiä)
      • IATEn käännökset ovat usein likiarvoja, ja siinä on myös virheellisyyksiä
  • oikeuskirjallisuus
    • ao. alan oppikirjat ja muut teokset
    • artikkelit

Lakimies-lehdessä kahtena viime vuosikymmenenä julkaistut artikkelit löytyvät teoksesta ”Lakimies. Hakemisto 1986—2004, asiahakemisto-osa”, johon artikkeleiden juridiset termit on pyritty poimimaan mahdollisimman tarkoin

  • Valtion säädöstietopankki, josta voidaan hakea katkaistulla hakusanalla
    • ajantasaiset säädökset Huom.! Säädöksissä olevat määritelmät ovat usein vain säädöskohtaisia. Siksi on mietittävä, rajautuuko jossakin säädöksessä esitetty määritelmä vain tähän yhteyteen (tai vastaaviin säädöksiin) ja käytetäänkö termiä oikeuskirjallisuudessa (tai lainkäytössä) väljemmin tai kokonaan toisessa merkityksessä
    • oikeustapaukset
  • Yleiset suomen kielen sanakirjat
    • Kielitoimiston sanakirja
    • Nykysuomen sanakirja (joka sisältää merkittävässä määrin vanhempaa juridista sanastoa)
    • huomattava, että yleissanakirjoissa juridisten termien selitykset ovat usein yksinkertaistuksia.

TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Heikki E. S. Mattila emeritusprof., päätoimittaja 050 4670672 Heikki.Mattila(at)ulapland.fi

Lea Purhonen toimistopäällikkö (09) 6120 3010 lea.purhonen(at)lakimiesyhdistys.fi

Inga Snäkin toimistosihteeri (09) 6120 3020 inga.snakin(at)lakimiesyhdistys.fi

Pipsa Kostamo opintovapaalla

ESIMERKKIARTIKKELIT

KODIFIKAATIO

Käsitteen nimitykset: kodifikaatio lakikirja (yhtenäisenä säädöksenä) lakikokoelma (yhtenäisenä säädöksenä) lakikoodeksi lakikoonnos lakikoodi koodeksi koonnos koodi

Määritelmä yhtenäinen systemaattinen *säädös*, joka kattaa laajan asiakokonaisuuden, jonkin *oikeudenalan*, suuria osia *oikeusjärjestyksestä* tai oikeusjärjestyksen kokonaisuudessaan.

Selite Kodifikaation valmistamista nimitetään oikeuden ’kodifioinniksi’ eli ’koontamiseksi’. Kodifioinnin yhteydessä oikeuden aineellinen sisältö yleensä muuttuu merkittävästikin, mutta oikeustila voi myös jäädä entiselleen. Kodifikaatio-ilmausta käytetään välistä kodifioinnin synonyyminä. Yleensä kodifikaatiolla kuitenkin tarkoitetaan kodifiointitoiminnan tulosta. Tällöin kodifikaatio on synonyymi sanoille ’lakikirja’ (yhtenäisen säädöksen merkityksessä), ’lakikokoelma’ (yhtenäisen säädöksen merkityksessä), ’(laki)koodeksi’, ’(laki)koonnos’ tai ’(laki)koodi’. Näistä ilmauksista kodifikaatio ja koonnos ovat luonteeltaan ennen muuta luokittelevia, mutta lakikirja, lakikokoelma, koodeksi ja koodi esiintyvät suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa myös ulkomaisten kodifikaatioiden nimien käännöksissä. Oikeushistoriallisissa yhteyksissä sana lakikirja voi viitata kotimaiseenkin kodifikaatioon: *vuoden 1734 lakiin*. Toisaalta lakikirja ja lakikokoelma ovat suomen kielessä kaksiselitteisiä ilmauksia. Ne tarkoittavat paitsi kodifikaatioita myös sellaisia teoksia, joissa suuri määrä erillisiä lakeja on koottu samoihin kansiin systemaattisessa, kronologisessa tai aakkosjärjestyksessä (ks. *lakikirja*). Esimerkiksi Ranskan siviililakikirja (*Code civil*) ja Saksan siviililakikirja (*Bürgerliches Gesetzbuch*) ovat lainsäädännöllisiä kodifikaatioita, mutta *Suomen Laki*, Sveriges Rikes Lag ja Norges Lover ovat lakikirjoja jälkimmäisessä merkityksessä. Kodifikaatioista ja kodifioinnista puhutaan joskus silloinkin, kun kyse on vain yksityisluonteisesta lakien yhteen kokoamisesta tai kapea-alaisesta koontamisesta. Erityisesti *common law* -maissa kodifioinnilla tarkoitetaan toisinaan tapanormien tai oikeuskäytännön kannanottojen muuntamista säädännäiseksi oikeudeksi missä laajuudessa tahansa. Myös Suomessa kodifiointi-termiä saatetaan oikeuskirjallisuudessa käyttää silloin, kun puhutaan alun perin oikeuskäytännössä muodostuneen säännön ottamisesta kirjoitettuun lakiin. Toisaalta ulkomaisten kodifikaatioiden nimissä ei suinkaan aina esiinny koodeksi-sana tai lakikirja-sana kyseisellä kielellä.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila

Lähikäsitteet: Bürgerliches Gesetzbuch, Code civil, säädös, kaari, vuoden 1734 laki, lakikirja, lakitekniikka, reseptio.

Käytetyt lähteet: BERGER, K. P.: The Creeping Codification of the New Lex Mercatoria, Kluwer Law International, 2010. COLLINS, H: The European Civil Code: the Way Forward, Cambridge University Press, 2008. Die Kodifikation und die Juristen, Institutet för rättshistorisk Forskning, 2008. HEAD, J. W.: Law Codes in Dynastic China, Carolina Academic Press, 2005. –– La codification des lois dans l’Antiquité, De Boccard, 2000. RIVERA, J. C.: The Scope and Structure of Civil Codes - A Comparative Analysis, Springer 2013 (Ius Gentium: Comparative Perspectives on Law and Justice).

Laajempi kuvaus: Kodifikaatio (tämän osion lisääminen riippuu kirjoittajan harkinnasta)

Levinneisyys ja käyttöala. Koska oikeuden kodifioinnin käsite on osin häilyvä ja terminologia vaihtelee, kodifikaatioiden nykyisestä levinneisyydestä on vaikea muodostaa yksiselitteistä kuvaa. Perinnäistä kodifikaatioiden ydinaluetta ovat mannereurooppalaiset *romaanis-germaanisen oikeuden* maat, mutta niitä on saatettu voimaan myös muualla, mm. Yhdysvalloissa. Kodifioinnin klassinen ala on *siviilioikeus*, ja nimenomaan sen alueella on romaanis-germaanisissa maissa saatettu säännönmukaisesti voimaan laaja koodeksi. Tämän lisäksi yhtenäisiksi lakiteoksiksi koonnettuja oikeusaloja ovat yleensä *rikosoikeus* ja *prosessioikeus*. Prosessioikeuden alueella on usein olemassa erikseen siviiliprosessikoodeksi ja rikosprosessikoodeksi. Maininnan ansaitsevat myös kauppaoikeudelliset kodifikaatiot, kuten Uniform Commercial Code (UCC), joka on Yhdysvaltain kaikissa osavaltioissa valtaosin yhtäläisenä voimaan saatettu mallilaki (ks. *yhtenäislaki*). Toisaalta eräissä maissa, kuten Ranskassa ja Yhdysvalloissa, on viime vuosikymmeninä toteutettu erityisen kattavia kodifiointihankkeita. Yhdysvalloissa laaja-alaiset koodeksit saattavat olla varsinaisen kodifikaation ja virallisluonteisen kompilaation välimuotoja. Liittovaltion oikeus sisältyy Code of Laws of the United States of America (United States Code) -teokseen, joka koostuu 51 osastosta. Osavaltioissa on erilaisia kodifiointikäytäntöjä.

Rakenne ja sisältö. Se, millaista normiainesta kodifikaatioon otetaan, vaihtelee maittain. Eräissä siviililakikirjoissa on johdanto-osa, jossa säännellään alan yleisten oppien piiriin kuuluvia kysymyksiä; toisista siviililakikirjoista tämä puuttuu. Lainsäädännöllisten kodifikaatioiden rakenne ja normitekniikka eivät muutoinkaan ole yhtenäisiä. Eri maissa on erilaisia säädösteknisiä perinteitä, ja eri oikeudenaloilla on vaihtelevia tarpeita. Havainnollisen esimerkin maakohtaisten perinteiden vaikutuksesta tarjoaa Saksan (*Bürgerliches Gesetzbuch*, BGB) ja Sveitsin (*Zivilgesetzbuch*, ZGB) siviililakikirjojen vertailu. Saksan siviililakikirja on lakiteoksena laaja, ja sen pykälät ovat pitkiä ja vaikeaselkoisia. Sveitsin siviililakikirjassa säännöksiä on vähemmän, ja niille on leimallista selkeys ja lakonisuus. Saksan siviililakikirjan laatijat ovat ajatelleet, että kansalaisen oikeusturva vaatii mahdollisimman yksityiskohtaista, lähinnä tuomarille suunnattua sääntelyä. Sveitsin siviililakikirja puolestaan on kirjoitettu ensisijaisesti tavalliselle kansalaiselle. Ajatuksena on, että järkevä tuomari ratkaisee ongelmitta avoimiksi jääneet yksityiskohdat.

Pohjoismaiset kodifikaatiot. Pohjoismaissa ei ole saatettu voimaan uusia kodifikaatioita, jotka muistuttaisivat Manner-Euroopan suurten maiden koodekseja. Tällaisten kodifikaatioiden puutetta onkin oikeusjärjestysten luokituksessa pidetty tekijänä, joka erottaa *pohjoismaisen oikeuden* muun Manner-Euroopan oikeudesta. On kuitenkin huomattava, että Pohjoismaissa vaikuttaa edelleen oma, varhaisempi kodifikaatioperinne. Ruotsissa *vuoden 1734 lain* kaarijärjestelmä toimii yhä lakien ryhmittelyn symbolisena perustana Sveriges Rikes Lag -teoksessa. Suomessa suhtautuminen kaarijärjestelmään on ollut häilyvää. Meillä on perintökaari, kauppakaari ja oikeudenkäymiskaari, mutta *kaari*-nimitystä ei ole säilytetty esimerkiksi avioliitto- tai rikosoikeuden piirissä. Toisaalta maakaari (1995) ja ulosottokaari (2007) osoittavat, että vuoden 1734 lain perinteiden arvostus on myös Suomessa jälleen kohoamassa. Kysymys on kuitenkin vain yksittäisten lakien nimityksestä: kaarijärjestelmällä ei maassamme ole merkitystä lakeja ryhmiteltäessä, mikä ilmenee painettujen lakiteosten systematiikasta.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila

TUOMARI

Määritelmä tuomioistuimen kokoonpanoon kuuluva henkilö, joka tuomioistuimen jäsenenä käsittelee ja ratkaisee sen käsiteltäviksi saatetut asiat.

Selite Tuomarit jaotellaan tavallisesti kahteen pääryhmään: 1) virkatuomareihin ja 2) luottamusmiestuomareihin, joita kutsutaan *maallikkotuomareiksi*. Virkatuomareihin luetaan tällöin lainoppineet tuomarit ja eräiden tuomioistuinten kokoonpanoon kuuluvat tietyn erityisalan asiantuntijajäsenet, jotka on nimitetty virkaansa samassa järjestyksessä kuin lainoppineet tuomaritkin. Varsinaisiin maallikkotuomareihin taas luetaan luottamusmiehinä tehtäviinsä määräajaksi valitut *lautamiehet* ja eräiden tuomioistuinten kokoonpanoon kuuluvat eri intressipiirien edustajat (intressijäsenet), vaikka heillä sattuisikin olemaan lakimiestutkinto. Tämä jaottelu on Suomen oikeuden kannalta selväpiirteisin. Toisinaan tuomarit on jaoteltu lainoppineisiin tuomareihin ja maallikkotuomareihin. Tällöin maallikkotuomareina pidetään kaikkia sellaisia tuomareita, joilla ei tarvitse olla juridista koulutusta. Mahdollista on myös jakaa tuomioistuimen jäsenet heiltä vaadittavan pätevyyden perusteella kolmeen ryhmään: lakimiesjäseniin, asiantuntijajäseniin ja varsinaisiin maallikkojäseniin. Yleiskielessä tuomareiksi nimitetään yleensä vain lainoppineita virkatuomareita. Lisäksi tuomarin nimikettä on varsinkin entisaikoina kansan keskuudessa käytetty arvonimenä kaikista lakimiestutkinnon suorittaneista henkilöistä.

Kirjoittaja: Antti Jokela

Lähikäsitteet: *maallikkotuomari*, *tuomarinohjeet*, *tuomarietiketti*, *tuomariperinne*, *tuomarikunta*, *tuomaripersoonallisuudet*, *tuomarin harkintavalta*, *lautamies*, *tuomarin esteellisyys*.

Käytetyt lähteet: EIF IV: Rikos- ja prosessioikeus. Suomalainen Lakimiesyhdistys, Helsinki., JOKELA, ANTTI: Oikeudenkäynnin perusteet. Oikeudenkäynti I, 2. painos 2005. LETTO-VANAMO, PIA: Tuomioistuinmenettelyn historiaa, teoksessa Suomen oikeushistorian pääpiirteet (toim. Letto-Vanamo, P.), 1991. VIROLAINEN, JYRKI: Lainkäyttö, 1995.

Laajempi kuvaus: Tuomari (tämän osion lisääminen riippuu kirjoittajan harkinnasta)

Kotimainen oikeuskehitys. Tuomarien synty liittyy valtiollisen oikeuden syntyvaiheisiin (ks. *oikeuslaitos*). Tuomareita lienee Suomessa ollut jo 1300-luvun alkupuolella. Aluksi talonpojat valitsivat tuomarit itse. Kristoferin maanlain (1442) mukaan lautakunta asetti kolme ehdokasta, joista kuningas nimitti kihlakunnantuomarin. Ehdollepanomenettely väistyi viimeistään 1500-luvun jälkipuoliskolla, jolloin tuomarinvirkoja alettiin läänittää aatelisille. Varsinaisen viranhoidon eli käräjien istumisen nämä jättivät sijaisilleen, ns. lainlukijoille, joina toimivat entiset voudit ja kirjurit. Tuomarinvirkojen läänittäminen lopetettiin 1680-luvulla toteutetulla reduktiolla, jonka jälkeen tuomarit ryhtyivät itse hoitamaan virkojaan. Lainopillista pätevyyttä tuomareilla alkoi olla 1600-luvulta lähtien. Tämä johtui vuonna 1640 perustetun Turun Akatemian toiminnasta ja auskultointijärjestelmän luomisesta hovioikeuksiin (ks. *auskultointi*). Juristin ammattitutkinto syntyi vasta 1820-luvulla.

'Tuomarin valtiosääntöoikeudellinen asema. Suomen perustuslain mukaan tuomareilla on muita virkamiehiä vahvempi virassapysymisoikeus. Virkatuomarit nimitetään virkaansa vakinaisesti ja he ovat velvollisia eroamaan vasta saavutettuaan säädetyn eläkeiän tai menetettyään työkykynsä. Muutoin tuomari voidaan julistaa virkansa menettäneeksi vain tuomioistuimen tuomiolla. Näillä määräyksillä on pyritty takaamaan tuomioistuinten riippumattomuus ja ne vastaavat Suomea velvoittavien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vaatimuksia (ks. *tuomioistuimen riippumattomuusperiaate*).

Tuomarinkelpoisuus. Tuomarin kelpoisuusehdot eli -vaatimukset ovat joko yleisiä tai erityisiä. Yleiset kelpoisuusvaatimukset ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka henkilöllä tulee olla, jotta hän ylipäätään saisi toimia tuomarina. Erityiset kelpoisuusehdot ovat sellaisia seikkoja, joita edellytetään tuomarilta, jotta hän voisi tuomita tietyssä oikeusriidassa. Virkatuomarien yleiset kelpoisuusvaatimukset ovat Suomen kansalaisuus, täysivaltaisuus ja säädetty ikä, riittävä fyysinen ja henkinen työkyky, tuomarin virkaan oikeuttava eli nykyisin oikeustieteen maisterin tutkinto, viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan, tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet sekä kielilainsäädännön edellyttämä suomen ja ruotsin kielen taito. Lisäksi tuomarilta edellytetään laillinen määräys (nimittäminen) kyseiseen tuomarinvirkaan ja tuomarinvalan vannominen tai vastaavan vakuutuksen antaminen (OK 1:7). Tuomarin erityiset kelpoisuusvaatimukset tarkoittavat juttukohtaista kelpoisuutta: hän ei saa olla esteellinen eli jäävi käsittelemään asiaa (ks. *tuomarinjäävi*). Virkatuomarien nimittäminen. Ammattituomareiden nimittäminen virkaansa kuuluu tasavallan presidentille valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Muiden kuin ylimpien tuomioistuinten tuomarinvirkojen täyttäminen valmistellaan nykyisin riippumattomassa tuomarinvalintalautakunnassa.

Kirjoittaja: Antti Jokela