Oikeustiede:yhtenäisrangaistusjärjestelmä

    Tieteen termipankista

    yhtenäisrangaistusjärjestelmä

    yhtenäisrangaistusjärjestelmä
    Määritelmä yhteisen rangaistuksen määräämisen perusteiden kokonaisuus tuomittaessa rangaistusta kahdesta tai useammasta rikoksesta samalla kertaa
    Selite Teoriassa useasta samalla kertaa tuomittavasta rikoksesta voidaan jokaisesta määrätä erikseen oma rangaistuksensa tai muodostaa näistä kaikista yksi yhteinen rangaistus. Suomessa siirryttiin rikosoikeudellisessa järjestelmässä vuonna 1992 keskeisiltä osin yhtenäisrangaistusjärjestelmään, jossa pääsäännön mukaisesti kahdesta tai useammasta samalla kertaa tuomittavasta rikoksesta määrätään yhteinen sakko- tai vankeusrangaistus. Tähän järjestelmään sisältyy erinäisiä rangaistusasteikkojen laskemiseen liittyviä säännöksiä. Yhtenäisrangaistusjärjestelmä koskee myös samalla kertaa tuomittavia yhdyskuntapalvelurangaistuksia, valvontarangaistuksia, nuorisorangaistuksia, yhteisösakkoja ja sotilaiden kurinpitorangaistuksia. Yhteistä rangaistusta mitattaessa on lähtökohtana siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus. Kokonaisharkinnan perusteella mitataan yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Martti Majanen


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:yhtenäisrangaistusjärjestelmä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yhtenäisrangaistusjärjestelmä.)