Oikeustiede:virkavastuu (valtiosääntöoikeus)/laajempi kuvaus

    Tieteen termipankista

    Palaa takaisin käsitesivulle

    Suomen perustuslain 118 §:n 1 momentin mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisen monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut. Pykälän toisessa momentissa säädetään esittelijän vastuusta. Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään. Esittelijä vastaa siis, vaikka päätöksen lopputulos olisi eri kuin hänen esityksensä. Tämä perustuu siihen, että esittelijä vastaa valmistelusta, ja esittely liittää valmistelun päätöksentekoon.

    Perustuslain 118 §:n 2 momentissa säädetään jokaiselle, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään. Tätä syyteoikeutta ei kuitenkaan ole, jos syyte on perustuslain mukaan käsiteltävä valtakunnanoikeudessa.

    Virkavastuun lähtökohta on hallinnon lainalaisuusperiaatteessa, joka ilmaistaan perustuslain 2 §:n 3 momentissa oikeusvaltioperiaatteena. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Julkisen hallinnon järjestämisen perinteinen lähtökohta oli virkamieshallintoperiaate: julkisen vallan käyttö kuului virkamiehen statuksen omaaville työntekijöille. Virkamieshallinnon lähtökohta on edelleen kuntalaissa. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan pääsäännön mukaan myös virka.

    Virkamieshallintoperiaate on kuitenkin yksityistämiskehityksen mukana lieventynyt. Julkisia tehtäviä ja myös julkisen vallan käyttöä on annettu yksityisoikeudellisille organisaatioille, joiden kaikki työntekijät ovat työsopimussuhteisia. Myös valtiolla ja kunnilla virkasuhteisen henkilökunnan lisäksi myös työsopimussuhteisille kuuluu tämäntyyppisiä tehtäviä. Näin ollen on tullut tarvetta ulottaa virkavastuu laajemmalle kuin vain virkasuhteiseen henkilökuntaan.

    Rikoslain 40 luvussa säädetään erityisistä virkarikoksista. Rikoslain 40 luvun 11 §:ssä määritellään virkamiehet, joihin jo kuuluu suoraan työsopimussuhteisia henkilöitä muun muassa Kansaneläkelaitoksessa. Lisäksi pykälässä määritellään julkista luottamustehtävää hoitavat, julkisyhteisöjen työntekijät sekä ulkomaiset virkamiehet ja ulkomaisen parlamentin jäsenet, joihin rikoslain virkarikossäännökset tulevat sovellettaviksi tietyin edellytyksin. Lisäksi pykälässä määritellään säännösten soveltamisen kannalta merkityksellinen käsite julkista valtaa käyttävä henkilö, joita ovat kaikki ne, joiden tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka joka lain tai asetuksen nojalla tehtävässään tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen tai joka toimeksiannon perusteella osallistuu kyseisen tyyppiseen päätöksen valmisteluun tekemällä päätösesitys tai -ehdotus, laatimalla selvitys tai suunnitelma, ottamalla näyte tai suorittamalla tarkastus taikka muulla vastaavalla tavalla. Virkarikoksina rangaistavina ovat lähtökohtaisesti (ryhmien kohdalla on eroja) lahjuksen ottaminen, virkasalaisuuden rikkominen, virka-aseman väärinkäyttäminen ja virkavelvollisuuden rikkominen. Näistä kriminalisoinneista on rikoslain systematiikan mukaan lievempiä ja törkeämpiä tekomuotoja. Esimerkiksi virkavelvollisuuden rikkomista lievempi tekomuoto on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Tätä kutsutaan edelleen usein myös virkavelvollisuuden laiminlyömiseksi, vaikka tämä ei olekaan nykyinen rikosnimike.

    Virkamiesten kohdalla varoitusta ei nykyään enää pidetä muodollisesti kurinpito-oikeudellisena seuraamuksena. Kunnan viranhaltijoille annettua varoitusta toisin kuin valtion virkamiehille ei edes pidetä enää valituskelpoisena. Virkamiestä, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa pääsäännön mukaan irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Myös pääsääntöisesti valtion virkamiehelle annetaan vastaavassa tilanteessa varoitus, vaikka lainsäädäntö ei sitä edellytäkään. Periaatteessa työsopimussuhteisen henkilön saama varoitus ei sinänsä poikkea tästä menettelystä. Oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen tai muun valvovan viranomaisen antamaa huomautusta voidaan pitää myös eräänlaisena lievänä seuraamuksena. Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen valvontaoikeus ulottuu kaikkiin niihin, jotka hoitavat julkisia tehtäviä.

    Vahingonkorvausvastuusta säädetään erikseen vahingonkorvauslaissa. Vahingonkorvauslain eräitä lähtökohtia on isännänvastuu ts. työnantajalla eli myös valtiolla ja kunnilla on tämän lain mukaan ensisijainen korvausvastuu, jollei ole kyse virkamiehen tahallisesta teosta. Vahingonkorvauslaissa säädetään myös erillisestä julkisyhteisöjen vastuusta (vahingonkorvauslaki 3 luku 2 §). Julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Korvausvastuu ulottuu myös muihin yhteisöihin, jotka lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitavat julkista tehtävää. Vastuuta rajoittaa kuitenkin kyseisen säännöksen ns. standardilauseke: vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vastuumuoto tulee kysymykseen myös ns. puhtaana varallisuusvahinkona.