Oikeustiede:vastuunrajoitus

    Tieteen termipankista

    vastuunrajoitus

    vastuunrajoitus
    Määritelmä lakisääteinen tai sovittu peruste, jolla suljetaan pois tai rajoitetaan sopimusrikkomuksen seuraamusten, tavallisimmin vahingonkorvauksen soveltamista
    Selite

    Vastuuta ei yleensä voida sopimuksin kokonaan poistaa. Sitä voidaan rajoittaa häiriöiden syiden tai sopimusrikkomusten mukaan esimerkiksi siten, ettei vastuuta ole ylivoimaisen esteen tai yleensä viivästyksen yhteydessä. Myös vastuun edellytyksiin voidaan puuttua, esimerkiksi rajaamalla tavallinen tuottamus vastuuperusteiden ulkopuolelle. Objektiivinen (tuottamusta edellyttämätön) vastuu voidaan muuttaa tuottamusperusteiseksi, ja vastuu tavallisesta tuottamuksesta voidaan sulkea pois. Korvausvastuun laajuutta voidaan rajoittaa muun muassa vahinkolajeittain, esimerkiksi välillisten vahinkojen suhteen, asettamalla vastuulle määrällinen yläraja tai jättämällä vahingonkärsijälle omavastuuta vahingosta. Takuu voi olla vastuunrajoitus, jos sillä asetetaan ajallisia rajoituksia tai rajoitetaan vastuu vain virheen korjaamiseen.

    Vastuuta vahingoista, jotka on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella, ei voida pätevästi rajoittaa. Kuluttajankaupassa ei saa rajoittaa myyjän lakisääteistä vastuuta takuuehdoilla tai muilla vastuunrajoituksilla.

    Vastuunrajoituksia valvotaan heikompaa osapuolta ja sopimustasapainoa suojaavan sääntelyn kuten sopimuksen sovittelun, sopimusehtojen sääntelyn (KSL 3 luku, L elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä 1062/1993) ja vakiosopimusten kontrollin puitteissa.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Matti Rudanko

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    AurejärviE1981, Aurejärvi&Hemmo2007, s. 170, HemmoM2005, s. 245, HoppuE1972, TaxellLE1972, s. 455, 462, WettersteinP1982, WilhelmssonT2007, s. 167

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 16.4.2024: Oikeustiede:vastuunrajoitus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vastuunrajoitus.)