Oikeustiede:vastikkeet osituksessa

    Tieteen termipankista

    vastikkeet osituksessa

    vastikkeet osituksessa
    Määritelmä osituslaskelmassa esiintyviä laskennallisia eriä, joilla pyritään turvaamaan se, että omaisuuden ositus johtaa laissa tarkoitettuun tulokseen
    Selite Avioliiton purkautuessa toimitetaan puolisoiden omaisuuden ositus. Osituksen pääperiaatteena on puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden tasaaminen ositustahojen välillä. Osituksen tarkoitettu lopputulos voi asiattomasti muuttua esimerkiksi siten, että puolison avio-oikeuden alaista omaisuutta siirtyy puolison yksipuolisten toimenpiteiden seurauksena tasaamisen ulkopuolelle niin sanotuksi vapaaomaisuudeksi tai päinvastoin. Osituksen tulos saattaa vääristyä myös siksi, että puoliso epälojaalilla tavalla vähentää omaisuuttaan lahjoittamalla tai hukkaamalla sitä puolisonsa vahingoksi. Vastike-erien avulla tilanne pyritään laskennallisesti ennallistamaan sellaiseksi, joka olisi vallinnut, jos asiatonta muutosta ei olisi tapahtunut.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Markku Helin

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Aarnio&Helin1992, LohiT2016

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:vastikkeet osituksessa. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vastikkeet osituksessa.)