Oikeustiede:vaaranvastuu

    Tieteen termipankista

    vaaranvastuu

    vaaranvastuu
    Määritelmä kauppasopimuksiin liittyvä riski siitä, että kaupan kohteena oleva tavara tuhoutuu tapaturmaisesti
    Selite

    Jos vaaranvastuu on myyjällä, hän joutuu viivästykseen, ellei tee suoritustaan ajoissa. Jos vastuu on ostajalla, hän joutuu maksamaan kauppahinnan, vaikka ei saa tavaraa virheettömänä haltuunsa. Vaaran siirtymisestä säädetään kauppalain (KL 355/1987) 3 luvussa. Lähtökohtana on, että vaara siirtyy tavaran luovuttamishetkellä, joka määritellään KL 6 ja 7 §:ssä. Tähän sääntöön on useita täydennyksiä. Kuljetettavana olevan tavaran vaaranvastuu siirtyy KL 15 §:n nojalla pääsääntöisesti kaupantekohetkellä. Avoimessa kaupassa, jossa ostaja on saanut tavaran haltuunsa, mutta voi vielä päättää, ettei otakaan sitä, vaaranvastuu on ostajalla, kunnes tavara palautetaan.

    Vaara ei siirry ennen kuin tavara on yksilöity ostajaa varten. Jos tavara on noudettava muualta kuin myyjän luota, vaaditaan edellisen lisäksi se, että ostaja tietää tavaran olevan noudettavissa. Jos tavara torjutaan virheen tai viivästyksen nojalla, vaaranvastuu on myyjällä. Jos ostaja viivästyy vastaanottamisessa, vaara siirtyy, kun myyjä on tehnyt sen, mitä luovuttaminen häneltä edellyttää.
    Lisätiedot
    Kirjoittajat: Eero Routamo ja Mika Hemmo

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:vaaranvastuu. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vaaranvastuu.)