Oikeustiede:työnkeskeyttämisoikeus

    Tieteen termipankista

    työnkeskeyttämisoikeus

    työnkeskeyttämisoikeus
    Määritelmä työsuojeluvaltuutetun oikeus keskeyttää edustamiensa työntekijöiden tekemä, työturvallisuutta vaarantava työ
    Selite

    Työnkeskeyttämisoikeus edellyttää, että työstä aiheutuu välitöntä ja vakavaa hengen tai terveyden vaaraa. Toimenpide on rajoitettava mahdollisimman suppeaksi, esimerkiksi koskemaan vain tiettyä vaarallista työvaihetta. Keskeyttämisoikeus on rajattu työsuojeluvaltuutetun edustamiin työntekijöihin. Kysymykseen tulee ainakin se tilanne, että nämä työntekijät ovat vaaran kohteena; lisäksi voidaan puoltaa keskeyttämisoikeutta silloin, kun valtuutetun edustaman työntekijän työstä aiheutuu vaaraa muille työntekijöille. Työsuojeluvaltuutettu, joka on toiminut keskeyttämisoikeussäännöksen mukaisesti, ei lain mukaan ole korvausvastuussa keskeytymisen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista.

    Työn keskeyttämisestä on mahdollisuuksien mukaan ilmoitettava ennakolta työnantajalle tai tämän edustajalle, mutta asian kiireellisyyden tai esim. viestiyhteyksien puuttumisen takia ilmoituksen voi tehdä myös jälkeenpäin. Keskeyttämisoikeuden huomattava rajoitus liittyy siihen, että keskeytys on voimassa vain väliaikaisesti, kunnes työnantaja ehkä toisin määrää. Jos työnantaja määrää, että työskentelyä on jatkettava, tällaisesta ratkaisusta on kuitenkin viipymättä ilmoitettava asianomaiselle työsuojeluviranomaiselle (aluehallintovirastolle). Viranomaisen käytettävissä ovat sitten yleiset, työsuojelun valvontalain (laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta) säädetyt valtuudet, esimerkiksi ohjeiden antaminen tai työskentelyn keskeyttäminen tarkastajan päätöksellä.

    Työsuojeluvaltuutetun toimenpiteistä riippumatta työntekijät voivat omalla päätöksellään ja jonkin verran lievempienkin edellytysten vallitessa käyttää työstäpidättäytymisoikeuttaan. Tähän oikeuteen ei myöskään vaikuta edellä selostettu työnantajan peruutusvalta. Toisaalta työsuojeluvaltuutetun päättämä työnteon keskeytys ei ole työnjohto tms. käsky, joka velvoittaisi työntekijää.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Jorma Saloheimo

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 18.4.2024: Oikeustiede:työnkeskeyttämisoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:työnkeskeyttämisoikeus.)