Oikeustiede:sivistykselliset perusoikeudet (koulutus- ja kulttuurioikeus)

    Tieteen termipankista

    sivistykselliset perusoikeudet (koulutus- ja kulttuurioikeus)

    sivistykselliset perusoikeudet (koulutus- ja kulttuurioikeus) (luo nimityssivu)
    Määritelmä perustuslain 16 ja 17 §:ään sisältyvät perustavanlaatuiset koulutusta ja kulttuuria takaavat oikeudet
    Selite

    Perustuslain 16 §:ssä vahvistettuihin sivistyksellisiin perusoikeuksiin kuuluvat subjektiivinen oikeus maksuttomaan perusopetukseen sekä lailla tarkemmin säädettävä jokaisen yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Pykälän mukaan myös tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu. Näille perusoikeuksille on tunnusomaista, että niiden toteuttaminen edellyttää tavallisen lain tasoista sääntelyä opetuksen ja koulutuksen järjestämisestä, sisällöstä rahoituksesta sekä kulttuuritoimen julkisesta organisoinnista ja toiminnan yleisestä avustamisesta.

    Perustuslain 17 § koskee kansalliskieliä, suomea ja ruotsia, ja niiden käyttämistä sekä vähemmistöjen oikeutta kieleensä ja sen käyttämiseen ja kulttuuriinsa ja sen harjoittamiseen.

    Sivistyksellisiä oikeuksia täydentävät perustuslain 121 §:n 4 momentin säännös saamelaisten kielellisestä ja kulttuurisesta itsehallinnosta ja 123 §:n säännökset yliopistojen itsehallinnosta, opetuksen perusteista ja yksityisistä oppilaitoksista.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Pentti Arajärvi

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:sivistykselliset perusoikeudet (koulutus- ja kulttuurioikeus). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:sivistykselliset perusoikeudet (koulutus- ja kulttuurioikeus).)