Oikeustiede:selvittämätön omaisuuden lisäys

    Tieteen termipankista

    selvittämätön omaisuuden lisäys

    selvittämätön omaisuuden lisäys
    Määritelmä se arvomäärä, joka saadaan, kun verovuonna tapahtuneesta omaisuuden lisäyksestä vähennetään tulojen ja menojen erotus samalla aikavälillä, eikä nettolisäykselle ole hyväksyttävää selitystä
    Selite

    Selvittämättömän omaisuuden lisäyksen lähtökohtana verotuksessa on se, että ensin lasketaan veroilmoituksen ja mahdollisten muiden tietojen perusteella verovuoden alun ja lopun välinen varallisuusaseman lisäys (esimerkiksi 50 000 euroa). Sen jälkeen tarkastellaan tuloja (esimerkiksi 60 000 euroa) ja menoja (esimerkiksi 40 000 euroa). Mikäli tuloista jää jotain jäljelle sen jälkeen, kun menot on vähennetty, tämä rahoitusylijäämä (tässä tapauksessa 20 000 euroa) on vähennettävä varallisuusaseman lisäyksestä, koska sillä on pystytty rahoittamaan varallisuuden kasvua. Erotus (30 000 euroa) on selvittämätöntä omaisuuden lisäystä ja verovuoden tuloa, ellei sille löydy selvitettyä perustetta.

    Selittävinä tekijöinä saattavat olla 1) aikaisemmin verotetut tulot (säästöt) 2) verovapaat tulot 3) lahjat 4) tulot, joita oikaistaan verovelvollisen vahingoksi tai 5) tulot, joita ei enää voida oikaista. Näissä tapauksissa ei siis sovelleta selvittämättömän omaisuuden lisäyksen verotusta. Eri asia on, että tällöin voidaan selitysperusteesta riippuen päätyä johonkin muuhun verotukseen (esimerkiksi lahjaveroon).

    Vaikka selvittämätön omaisuuden lisäys on lähellä sekä laskelma että arvioverotusta (painotus riippuu yksittäistapauksesta), tällainen lisäys on käsitteellisesti syytä erottaa kummastakin mainitusta verotusmuodosta. Sekä laskelma että arvioverotus ovat tulolähteen verotusta, kun taas selvittämättömän omaisuuden lisäyksen verotus perustuu verovelvollisen kokonaisvarallisuusaseman kehitykseen suhteessa nettotuloihin eikä minkään yksittäisen tulolähteen tarkasteluun.

    Koska selvittämättömän omaisuuden lisäyksen laskelmassa joudutaan ainakin elinkustannusten osalta liikkumaan arvioluvuissa, ei laskelman mukaisiin vähäisiin eroihin ole syytä verotuksessa puuttua. Ratkaisut tehdään yksittäistapauksittain, mutta summien pitää olla ennen alustavan laskelman laatimista ilmeisesti kymmeniä tuhansia euroja, jotta niihin käytännön verotustyössä kiinnitetään huomiota.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Juhani Henttula

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 18.4.2024: Oikeustiede:selvittämätön omaisuuden lisäys. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:selvittämätön omaisuuden lisäys.)