Oikeustiede:rikostunnusmerkistö/laajempi kuvaus

    Tieteen termipankista

    Palaa takaisin käsitesivulle

    Tekijä

    Rangaistusuhka suunnataan ainoastaan inhimillisiin tekoihin. Yleensä rikoksen tekijä voi olla kuka tahansa ihminen ja tekijätunnusmerkki ilmaistaan rikossäännöksessä avoimella termillä "joka". Poikkeustapauksissa rangaistusuhka on kohdistettu vain tiettyyn henkilöluokkaan. Näissä tilanteissa puhutaan erikoisrikoksista (delicta propria) ja erityisistä tekijätunnusmerkeistä. Erikoisrikoksia ovat selkeimmin virkarikokset, sotilasrikokset ja työrikokset. Myös esimerkiksi kirjanpitorikosta koskeva säännös on rajattu koskemaan kirjanpitovelvollista, hänen edustajaansa ja henkilöä, jonka tehtäväksi kirjanpito on annettu toimeksiannolla.

    Erikoisrikoksissa tekijänä voi olla vain sellainen henkilö, jolla on lain edellyttämä asema tai ominaisuus. Ulkopuolinen henkilö voi olla rikoksessa vain yllyttäjänä tai avunantajana, vaikka hänen tosiasiallinen osuutensa rikokseen vastaisi tekijäkumppanuutta. Jos esimerkiksi yrityksen osakas on järjestänyt yrityksensä hallinnon siten, että hän käyttää oikeushenkilössä tosiasiassa päätösvaltaa mutta on järjestänyt yhtiön hallitukseen yhtiön toimintaa tuntemattomia sivullisia, hänet voidaan rinnastaa hallituksen jäseneen rikoslain 5 luvun 8 §:n nojalla. Oikeushenkilö ei sen sijaan voi tehdä rikosta. Rikoslain 9 luvussa säännelty oikeushenkilön rangaistusvastuu perustuu Suomessa siihen, että oikeushenkilö voidaan tuomita rangaistukseen eräistä sen toiminnassa tai puolesta tehdyistä rikoksista. Vastuun perustana on tällöinkin inhimillinen teko. Myös alle 15-vuotias tai syyntakeeton henkilö voi syyllistyä rikostekoon, vaikka heitä rikoslain 3 luvun 4 §:n mukaan ei rangaista. Heidät voidaan tuomita menettämisseuraamukseen ja tietyin edellytyksin vahingonkorvaukseen.

    Teko

    Kun sanotaan, että rikos on aina inhimillinen teko, teko käsitetään laajassa merkityksessä. Kysymykseen tulee niin aktiivinen tekeminen kuin laiminlyönti tehdä jotakin. Teon määrittelyn itsenäinen merkitys on vähäinen; yleensä syytetyn menettely täyttää rikosoikeudellisesti relevantin tekemisen tai laiminlyönnin vähimmäisvaatimukset. Tekemisen ulkopuolelle voidaan rajata refleksit ja muu täysin kontrolloimaton käyttäytyminen. Toinen asia on se, että tällaisissakin tilanteissa vastuu tuottamuksellisesta rikoksesta voi tulla kyseeseen. Jos henkilö osoittelee toista ladatulla aseella, hän voi vastata kuolemantuottamuksesta, vaikka ase laukeaisi tahdottomana refleksiliikkeenä, koska hänen olisi pitänyt olla osoittelematta ketään ladatulla ja varmistamattomalla aseella.

    Rikosoikeudellisesti relevanttia on sellaisen laiminlyöminen, johon tekijällä on ollut ulkoiset edellytykset, taito ja kyky. Nytkin vastuu voidaan perustella ajallisesti aikaisemmalla vaiheella. Vaikka henkilö ei enää onnettomuushetkellä hallitsisikaan tilannetta, on kysyttävä, oliko hänellä siihen mahdollisuudet toimintaan ryhtyessään. Näitä kysymyksiä arvioidaan osana laiminlyöntirikoksia.

    Seuraus

    Rikostunnusmerkistön perinteinen tyyppi on loukkaamisrikos, jossa edellytetään todellista oikeushyvän loukkaamista, vahinkoseurausta. Esimerkiksi henkirikosten ja kuolemantuottamusrikosten tunnusmerkistöön kuuluu toisen kuolema. Uudemmassa kriminaalipolitiikassa vaarantamisrikosten asema on korostunut, koska usein tekijän näkökulmasta on sattumanvaraista, sattuuko seuraus vai ei. Vaarantamisrikossäännöksillä rakennetaan ikään kuin ulompi suojamuuri oikeushyvien ympärille.

    Vaarantamisrikokset voidaan jakaa kahteen ryhmään, konkreettista ja abstraktista vaaraa edellyttäviin rikoksiin. Konkreettisen vaaran vaatimus tarkoittaa sitä, että oikeushyvälle aiheutetaan todellista vaaraa. Tunnusmerkistöissä puhutaan siitä, joka "aiheuttaa vaaraa" esimerkiksi hengelle tai terveydelle. Käytännössä vaaran aiheuttaminen edellyttää "läheltä piti" – tilannetta.

    Tilannekontrollin puuttumisesta huolimatta kaikki voi mennä hyvin eikä "läheltä piti" – tilannetta ei synny. Koska vaarantamisvastuuta on haluttu korostaa voimakkaammin, on käytössä myös abstraktisia vaarantamisrikoksia koskevia tunnusmerkistöjä. Abstraktiset vaarantamisrikokset ovat niin oikeuskäytännössä kuin lainsäädännössäkin ylivoimaisesti tavallisempia kuin konkreettiset vaarantamisrikokset. Esimerkiksi rikoslain 34 luvussa säädetyn tuhotyön tavallisin tekotapa on sellainen, jossa "on omiaan aiheuttamaan" yleistä hengen tai terveyden vaaraa. Tavallisin tieliikennerikos on rikoslain 23 luvun 1 §:ssä säädetty liikenneturvallisuuden vaarantaminen, jossa liikennesääntöjen rikkominen "on omiaan aiheuttamaan vaaraa liikenneturvallisuudelle". Edellytyksenä ei ole tosiasiallinen vaaratilanne vaan se, että teko on sen luonteinen, että vakavasti otettava mahdollisuus vahinkoon on olemassa. Abstraktinen vaara on pikemminkin tekoa luonnehtiva piirre kuin siitä erotettava vahinkoseuraus.

    Osassa tunnusmerkistöjä ei ole lainkaan seuraustunnusmerkkiä. Presumoidulle vaaralle rakentuvat rikokset saavat perustansa teon oletetusta vaarallisuudesta. Rikoslain 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettua rattijuopumusta pidetään aina vaarallisena. Rangaistavuuden perustana on yksinkertaisesti promilleraja, riippumatta ajon vaarallisuudesta tai ajolla aiheutetusta vaarasta.

    Syy-yhteys

    Seurausrikosten tunnusmerkistössä teon tai laiminlyönnin rangaistavuus on kytketty aiheutettuun seuraukseen. Periaatteessa syy-yhteys voi ilmetä joko kausaaliketjuna tai kausaalilinjana. Kausaaliketjussa on kyse siitä, että tekijä aiheuttaa menettelyllään muutoksen ulkomaailmassa. Kausaaliketjut voivat olla joko fyysisiä tai psyykkisiä. Vastuu on periaatteessa sama, jos tekijä on lyönyt toista puukolla tai palkannut jonkun toisen tekemään pahoinpitelyn. Myös jonkin tekijän sattumatta jääminen voi olla rikosoikeudellisesti merkityksellistä. Tällaisia kausaalilinjoja on ennen kaikkea niissä tapauksissa, joissa joku aiheuttaa laiminlyönnillä vahinkoseurauksen. Kyse voi olla siitä, että joku laiminlyö antaa työntekijöille vaadittavat työnsuojaimet sillä seurauksella, että työntekijä kuolee työtapaturmassa.

    Syy-yhteyttä arvioidaan monien teorioiden avulla. Lopputuloksissaan teoriat ovat melko samanlaisia. Niiden mukaan rikosoikeuden tarkoittama syy on jokainen tekijä, jota ei voida ajatella pois tapahtumankulusta ilman, että seuraus jäisi sattumatta. Tuomari toteaa syy-yhteyden kysymällä, olisiko seuraus jäänyt sattumatta, jos kiellettyä tekoa ei olisi tehty tai vaadittua tekoa ei olisi laiminlyöty. Psyykkinen vaikuttaminen ei ole suljettu rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle.