Oikeustiede:oikeusturva (prosessioikeus)

    Tieteen termipankista

    oikeusturva

    oikeusturva
    Määritelmä oikeusjärjestyksen henkilöille ja heidän oikeuksilleen antama suoja oikeudenloukkauksia vastaan
    Selite

    Oikeusturvan käsitteellä viitataan niin ratkaisujen muodolliseen lainmukaisuuteen ja ennustettavuuteen kuin sisällölliseen oikeellisuuteen ja kohtuullisuuteen. Oikeusturva prosessioikeudellisesta näkökulmasta toteutuu silloin, kun asianosainen tuomioistuimen tai muun asiaa käsittelevän instanssin määrämuotoisessa menettelyssä pääsee oikeuksiinsa eli saa asiassaan todellista olotilaa vastaavan aineellisen lainsäädännön mukaisen ratkaisun.

    Laajassa merkityksessä oikeusturvalla tarkoitetaan samaa kuin oikeussuojalla. Pelkästään muodollista oikeusturvavaatimusta on kutsuttu myös oikeusvarmuudeksi.

    Hyvän oikeusturvan perusedellytys on, että voimassa olevat lakimme ovat oikeudenmukaisia, kattavia ja ajan tasalla sekä vastaavat yleisesti hyväksyttyjä oikeuskäsityksiä. Edelleen niitä soveltavien ihmisten eli lainkäytössä lähinnä tuomarien, syyttäjien ja asianajajien sekä esitutkinta- ja ulosottoviranomaisten tulee olla ammattitaitoisia ja oikeamielisiä.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Antti Jokela

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    EIF-IV, s. 362-370, JokelaA1990

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:oikeusturva (prosessioikeus). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:oikeusturva (prosessioikeus).)