Oikeustiede:oikeusturva (hallinto-oikeus)

    Tieteen termipankista

    oikeusturva
    hallinto-oikeus

    oikeusturva
    Määritelmä keinot ja menettelyt, joiden tarkoituksena on turvata oikeuksien ja velvollisuuksien toteutuminen yksityisen ja viranomaisen välisessä hallinto-oikeudellisessa suhteessa
    Selite

    Ennalta vaikuttava eli preventiivinen oikeusturva liittyy lähinnä asian käsittelyyn ja viranomaisen menettelyyn. Asianmukaisella menettelyllä ja hyvällä hallinnolla voidaan jo etukäteen, ennakoivasti suojata yksityisen oikeuksia ja etuja. Oikeusturvan jälkikäteiset eli korjaavat takeet puolestaan pyrkivät tapahtuneen virheen, laiminlyönnin tai lainvastaisen menettelyn johdosta tehdyn lainvastaisen päätöksen korjaamiseen. Jälkikäteisten oikeusturvakeinojen pääsisältönä on hallintopäätöksen tai hallintomenettelyn korjaaminen sekä päätöksen oikaiseminen, muuttaminen ja kumoaminen.

    Oikeusturvakeinoina tehokkaimpia ovat korjaus-, valitus- ja oikaisumenettelyt, koska päätös on niiden perusteella muutettavissa tai kumottavissa. Sen sijaan hallintokantelu, laillisuusvalvonta hallinnossa ja virkavastuun toteuttaminen eivät ainakaan välittömästi voi johtaa lainvastaisen päätöksen korjaamiseen tai muuttamiseen.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Olli Mäenpää

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:oikeusturva (hallinto-oikeus). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:oikeusturva (hallinto-oikeus).)