Oikeustiede:oikeus antaa yksityistä opetusta (perusoikeutena)

    Tieteen termipankista

    oikeus antaa yksityistä opetusta (perusoikeutena)

    oikeus antaa yksityistä opetusta (perusoikeutena)
    Määritelmä yleinen oikeus sekä perustuslain varsinaisen perusoikeusluvun ulkopuolella säädetty perusoikeuden kaltainen oikeus opetuksen antamiseen
    Selite

    Historiallisesti Hallitusmuodon (1919) 82 §:ssä säädettiin siitä, että kotiopetus ei ole julkisen valvonnan alaista. Yksityisen opetuksen antaminen sisältyy sananvapauteen, jota ei ennakolta voida tarkistaa. Opetuksen ala voi liittyä mihin hyvänsä kysymyksiin.

    Yksityinen opetus on valvottua siltä osin, kun sillä katetaan oppivelvollisuuden suorittamista. Oppivelvollisuuden sisältönä on perusopetuksen oppimäärä ja julkisen vallan, kunnan, tulee valvoa oppivelvollisuuden suorittamista. Vastaavasti valvotaan muutakin opetusta, joka tuottaa samat oikeudet kuin julkisen vallan järjestämä tutkintoon johtava opetus.

    Perustuslain 123 §:n 2 momentti sisältää vapausoikeuden, jonka nojalla maassa tulee olla mahdollista antaa yliopisto-opetusta lukuun ottamatta yksityisissä oppilaitoksissa opetusta, joka vastaa julkisen vallan järjestämää opetusta. Kaikissa koulutuksen muodoissa tämä onkin mahdollista ja joillakin jopa vallitsevaa, koska julkinen valta on organisoinut opetuksen kokonaan omistamiinsa juridisesti yksityisiin oppilaitoksiin, tärkeimpinä ammattikorkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Pentti Arajärvi

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 20.4.2024: Oikeustiede:oikeus antaa yksityistä opetusta (perusoikeutena). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:oikeus antaa yksityistä opetusta (perusoikeutena).)