Oikeustiede:käyttöoikeus

    Tieteen termipankista

    käyttöoikeus
    (pakkotoimi)

    käyttöoikeus
    Määritelmä viranomaisen päätökseen perustuva oikeus käyttää toisen aluetta tai muuta omaisuutta
    Selite

    Erilaisten kulkuväylien rakentaminen, johtojen ja linjojen sijoittaminen sekä erilaisten rakennushankkeiden toteuttaminen maa- tai vesialueella saattaa edellyttää toiselle kuuluvan alueen, laitteen tai rakennelman käyttämistä. Toisen alueen tai omaisuuden käyttäminen voi perustua joko asianosaisten väliseen sopimukseen tai pakkotoimen kohteena olevan tahon tahdosta riippumatta viranomaisen päätökseen (pakkotoimi). Käyttöoikeuksia voidaan perustaa yleistä etua, mutta myös yksityistä etua palvelevia hankkeita varten.

    Käyttöoikeuden sisältö määräytyy hankkeen laadun ja laajuuden perusteella. Asianosaiset voivat keskenään sopia hyvinkin erilaisista käyttöoikeuksista, mutta viranomaisen päätöksellä käyttöoikeus voidaan perustaa ainoastaan laissa yksilöityihin tarkoituksiin laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Käyttöoikeus voi olla joko määräaikainen tai pysyvä hankkeesta riippuen. Käyttöoikeus antaa saajataholle oikeuden käyttää aluetta päätöksessä määrätyllä tavalla, mutta ei sitä laajemmin. Käyttöoikeuden perustamisesta aiheutuvasta rajoituksesta aiheutuvasta vahingosta määrätään käyttöoikeuden perustamisen yhteydessä korvaus pakkotoimen kohteena olevalle taholle. Merkittävät käyttöoikeudet kirjataan yleensä kiinteistörekisteriin.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Jari Salila

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    EIF II, s. 445-447

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:käyttöoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:käyttöoikeus.)