Oikeustiede:edustus

    Tieteen termipankista

    edustus

    edustus
    Määritelmä Edustus on omatahtoista toimintaa toisen, päämiehen nimissä tämän lukuun. Toimijaa kutsutaan edustajaksi. Jos edustaja tekee oikeustoimen oman harkintansa mukaan päämiehen puolesta ja hänellä on oikeus edustaa päämiestä, oikeustoimen vaikutukset kohdistuvat välittömästä päämieheen. Edustaja jää oikeustoimen ulkopuolelle.
    Selite

    Jos oikeustoimen tekijä ei voi itse tehdä oikeustointa esteen, esimerkiksi sairauden tai matkan vuoksi, tarvitsee hän edustajan tekemään sen puolestaan. Muutoinkaan ei oikeustoimen osapuolen tarvitse itse olla mukana asioista sovittaessa, vaan hän voi antaa oikeustoimen toisen henkilön tehtäväksi. Se voi johtua esimerkiksi mukavuussyistä tai siitä, ettei henkilö ole itse oikeustoimikelpoinen. Edustajan käyttäminen on voitu myös kieltää, mutta kiellot ovat harvinaisia. Avioliitostaan henkilön on päätettävä aina itse, samoin testamentti on tehtävä itse.

    Jos luonnollinen henkilö ei ole oikeustoimikelpoinen, esimerkiksi liian nuori tai sairas toimimaan itsenäisesti, hän ei voi tehdä sopimusta omasta puolestaan. Hänen laillisen edustajansa tai määrätyn on ilmaistava sopimustahto pätevän sopimuksen syntymiseksi. Laillinen edustaja voi oman toiminnan sijasta jättää varsinaisen sopimuksen tekemisen toisen hoidettavaksi. Oikeushenkilön puolesta toimii aina luonnollinen henkilö eli oikeushenkilöä on edustettava.

    Edustusta voidaan luonnehtia kolmen tuntomerkin avulla:

    1. Edustus on omatahtoista toimintaa toisen nimissä. Lähetti, joka välittää toisen henkilön tahdonilmaisun suullisesti sen toistaen tai kirjallisesti esimerkiksi lapulla, ei ole edustaja, koska häneltä puuttuu oma tahto tahdonilmaisun antamiseen.
    2. Tehdyn oikeustoimen oikeusvaikutukset kohdistuvat edustettuun
    3. Edustaja jää tehdyn sopimuksen tai oikeustoimen ulkopuolelle
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Aurejärvi&Hemmo2006, AurejärviE1986, EIF-I, Halila&Ylöstalo1980, Saarnilehto&al2012

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:edustus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:edustus.)