Oikeustiede:ammattikorkeakoulutus

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

ammattikorkeakoulutus

ammattikorkeakoulutus
Määritelmä ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä sekä taiteellista toimintaa
Selite Ammattikorkeakoulut muodostavat korkeakoulujärjestelmän osan. Niiden toiminta perustuu ammattikorkeakoululakiin (351/2003). Perusoikeudellisesti taustalla on perustuslain 16 §:n 2 momentin mukainen jokaisen mahdollisuus saada kykyjensä ja eritysten tarpeittensa mukaista muuta kuin perusopetusta varattomuuden sitä estämättä. Lisäksi toiminnalla on yhteys perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaiseen tieteen ja taiteen vapauteen.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Pentti Arajärvi



Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 25.03.2019: Oikeustiede:ammattikorkeakoulutus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:ammattikorkeakoulutus.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →