Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen kokousmuistio 30012019

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Monitieteinen humanistinen termityöhanke

Termikokous 30.1.2019, klo 10-12, Kaisa-talo, ryhmätyötila 6005

Käsiteltävä termi: "adaptaatio"

Läsnä: Teemu Ikonen (alustaja), Janne Vanhanen (sihteeri), Tiina Onikki

Vuoden 2019 alusta monitieteisessä humanistisessa termityöhankkeessa aloittanut kirjallisuudentutkija, dosentti Teemu Ikonen alusti tämänkertaisessa termikokouksessa adaptaation käsitteestä. Ikonen totesi aluksi, että kirjallisuudentutkimuksessa adaptaatiosta puhutaan varsin paljon, mutta sen teoria on vielä vakiintumatonta. Suomenkielinen terminologia noudattaa myös tätä vakiintumatonta linjaa. Yleisesti ottaen adaptaatiolla tarkoitetaan tietyn teoksen muuntamista tai sovittamista. Perusesimerkki adaptaatiosta on romaanien filmatisointi, mutta adaptaatio kattaa myös nykyesimerkkien valossa erilaiset tuoteperheet ja "leluistamisen" suosituista romaani- tai elokuvamaailmoista.

Alustaja esitti katsauksen joihinkin adaptaatioteoreetikoihin. Linda Hutcheon (2006/2013) katsoo adaptaation koskevan teosten välisiä suhteita ja sitä, miten jotkin teokset rakentuvat toisten teosten pohjalle. Näillä linjoilla on myös varhaisempi teoreetikko Gérard Genette, jonka esittelemä hypertekstin ajatus tekstistä, joka pohjautuu aiempiin teksteihin, käy yksiin adaptaation käsitteen kanssa. Myöskin Lubomír Doleželin mahdollisten maailmojen fiktioteoria luo pohjaa adaptaation ajattelulle: teos luo maailman, joka ei ole palautettavissa vain sen sisältämiin merkkijonoihin ja toinen teos voi lainata tätä "maailmaa" ilman että lainaa teoksen tekstiä. Adaptaatiota voidaan tässä yhteydessä ajatella teosten luomien maailmojen suhteena.

Ikonen esitteli kehittämäänsä adaptaation määritelmää Termipankin termisivua varten. Kaksiosainen määritelmä kuuluu: 1. tuotteesta: julkilausuttu ja laaja tietyn teoksen tai tiettyjen teosten muunnos, sovitus, versio, mukaelma. 2. prosessista: uuden itsenäisen teoksen tuottaminen muuntamalla tiettyä teosta tai tiettyjä teoksia; sovittaminen, versiointi, mukailu. Adaptaation alakäsitteitä olisivat esimerkiksi elokuvallistaminen (filmatization), romaanisointi (novelization), pelillistäminen (gamification) jne. Hypertekstuaalisuus on adaptaation vieruskäsite.

Pohdittiin kysymystä siitä, missä määrin kirjallisen teoksen muunnoksen tulee olla kielellistä, kuten Genette asiaa käsittelee. Uusia kirjallisia teoksia voidaan synnyttää kuitenkin muuntamatta tekstiä lainkaan, kuten voidaan todeta Arja Karhumaan teoksissa, joissa alkuteksti on vain aseteltu uuteen muotoon ja saatu aikaan eittämättä uusi teos. Sama kysymys herää esim. readymade-teoksien tai situationistien détournement-tempausten yhteydessä. Kokeellisessa kirjallisuudessa tätä problemaattista välitilaa edustaa esimerkiksi Leevi Lehdon Päivä-romaani, joka koostuu uudelleenjärjestellyistä STT:n uutisista yhden päivän ajalta.

Yleisimmin adaptaatioon törmää nykypäivänä Doleželin teoretisoiman teoksen luoman mahdollisen maailman yhteydessä. Tästä todistavat vaikkapa Muumi- tai Harry Potter -maailmat, erilaiset teemapuistot ja muut muunnokset, jotka toistavat erityisesti teoksen maailmaa, eivät niinkään tarinaa. Esimerkkinä Ikonen esitteli Star Wars elokuvasarjan 7. episodia koskevan "tietokirjan", joka lupaa paljastaa kaiken ko. elokuvasta, mutta jossa tämä "kaikki" ei tarkoita elokuvan tarinaa, jota ei käsitellä. Tässä yhteydessä mainittiin adaptaation vieruskäsitteeksi myös transmediaalisuus, joka kattaisi suurten mediayhtiöiden lanseeraamat tuoteperheet jonkin teoksen maailmasta.

Janne Vanhanen pohti teoksen maailman muunteltavuuden pohjalta voidaanko myös kirjailijan maailma (tyyli, maailmankuva tms.) ajatella adaptaation kohteeksi - esimerkkinä "kafkamainen" kirjallisuus. Keskustelussa päädyttiin siihen että samalla tavoin kuin "postmodernismi"-määrettä käytetään kuvailemaan useita teoreetikoita, jotka eivät ole postmodernin käsitettä käyttäneetkään, myös kafkamaisuus voisi olla samanlainen vastaanotossa syntynyt "harhamuunnos." Hutcheonin teoria ei painota uskollisuutta adaptaatiossa, vaan adaptaatio on muunnos jostakin.

Ikonen mietti sitä, mikä olisi adaptaation yläkäsite. Adaptaatio tuotteena on toisen teoksen muunnos. Imitaatio ja plagiaatti ovat tälle rinnakkaisia tuotteita, mutta mikä yhdistää näitä? Ikonen esitti tässä yhteydessä termin "interoperationaalisuus" - intertekstuaalisuus kun viittaa pienempien tekstinosien lainaamiseen.

Tiina Onikki mainitsi adaptaatioajatuksen esiintyvän kognitiivisesta psykologiasta kielitieteeseen tulleessa käsityksessä siitä, että tietorakenteiden edustumat kognitiossa mukautuvat uusiin tilanteisiin sopiviksi. Vanhanen kertoi adaptaation käsitettä käytettävän estetiikassa evolutiivisessa mielessä, jolloin usein spontaaniksi positiiviseksi tai negatiiviseksi reaktioksi tulkittu esteettinen kokemus olisi seurausta ihmislajin biologisista adaptaatioista, joka saa suosimaan tiettyjä havaintoja ja kokemuksia. Todettiin, että adaptaation käsitteessä on Termipankinkin käsitesivuilla nähtävissä kaksi linjaa, biologisen evoluution ajatukseen ja sisällön muokkaukseen ja muunteluun perustuvat adaptaatiokäsitykset.

Pohdittiin keskustelussa vielä uskollisuuden vaatimusta muokkauksen yhteydessä. Vaikka muuntelu koskisi teoksen maailmaa sen tarinan sijaan, halutaan vastaanotossa silti, että tarinan logiikka pysyy eheänä ("ei laseraseita Madame Bovaryssa"). Muokkauksen sarjallisuus kytkee ilmiön myös markkinointiin ja mainontaan, tuotteistamiseen ja brändäämiseen. Tiina Onikki muistutti myös, että kirjallisuuden kääntämisessä erilaiset mukailut ja muunnokset ovat aiemmin olleet jopa valtavirtaa. Voidaan toki ajatella, että kääntäminen on itsessään jo muuntelua, kuten Vanhanen totesi. Ikonen pohti tässä yhteydessä äänikirjojen adaptaatioasemaa - välineestä toiseen muunnos on ainakin kyseessä, vaikka itse sisältö olisi kirjaimellisesti sama.

Vanhasen kysymykseen adaptaation käsitteen asemasta kirjallisuudentutkimuksen nykykeskustelussa Ikonen totesi että se on tällä hetkellä selvästi aiempaa yleisempi aihe. Jopa siinä määrin, että tunnetut huippuyliopistojen professorit saattavat ohjeistaa kirjoittamaan johdatuksia kirjallisuudentutkimukseen lähtien kirjojen elokuva- tai peliversioista, jotta ne olisivat houkuttelevampia. Onikki totesi Harry Potter -elokuvien toimineen hyvin tehokkaasti nuoria lukijoita kirjasarjan pariin johdattaneina adaptaatioina.