Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen kokousmuistio 07032018

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Monitieteinen humanistinen termityöhanke Termikokous 7.3.2018, klo 15-17, Kaisa-talo, ryhmätyötila 6005 Termi ”Tulkinta” Läsnä: Kalle Puolakka (alustaja), Janne Vanhanen, Juuso Gustafsson, Jouko Nurmiainen, Johanna Enqvist, Anssi Korhonen, Laura Karttunen ja Aino Kukkonen (sihteeri).

Käsiteltävä termi: tulkinta

Tulkinta todettiin varsin laajaksi käsitteeksi, joka koskee monia eri aloja. Alustuksen mukaan siihen liittyvät muun muassa sellaiset käsitteet kuin merkitys, ymmärtäminen, selittäminen ja (tekijän) intentio. Luonnontieteillä ja humanistisilla näkemyksillä tulkinnasta on eroja. Mahdollisia tulkinnan kohteitakin voi olla laaja määrä aina unista, hieroglyfeistä teen lehtiin, röntgenkuviin ja taideteoksiin (Levinson 1998).

Alustuksessa käsiteltiin tulkintaa nimenomaan estetiikan ja taidefilosofian näkökulmasta, jolloin tulkinnalla on ollut rooli ikään kuin merkityksien paljastajana, mielekkääksi tai merkitykselliseksi tekemisessä. Mitä teos on meille? Taideteoksen oleminen on tulkituksi tulemista. Laajan tulkinnan näkemyksen mukaan tulkinalla on kaksi kohdetta: mikä on teoksen sisältö ja miten se ilmentää sisältöään. Danto oli kontekstualisti, jonka mukaan teoksen identiteetti ja tulkinta oli riippuvainen sen syntykontekstista (esim. milloin taitelija eli). Dantolla on vielä syvätulkinnan taso (deep interpretation), jota määrittää teoreettinen viitekehys kuten psykoanalyyttinen teoria. Hermeneutiikassa on painotettu tulkitsijan kontekstia, hänen tulkintahorisonttiaan. Tulkinnan alaa on rajattu hienovaraisemmaksi tulkinnan ja muiden mielekkääksi tekemisen muotojen välillä. Esimerkiksi Monroe Beardsley tekee erottelun eksplikaation (explication, kielen sanojen merkitykset), selventämisen (elucidation) ja tulkinnan (interpretation) välillä. Alustuksessa tehtiin myös erottelu kritiikkitulkinnan (critical interpretation) ja esittävän tulkinnan (performative interpretation) välillä. Jerrold Levinsonin mukaan kriittinen tulkinta ja esittävä tulkinta ovat loogisesti erilaisia toimintamuotoja: ”Kriittinen tulkinta on yhteen liittyvien huomioiden joukko, esittävä tulkinta on tietynlainen esitys”. Esittävän tulkinnan kohdalla keskusteltiin mm. tulkintaperinteistä klassisessa musiikissa, kun ajan saatossa tapa soittaa muuttuu.

Eri taiteiden kohdalla voidaan tulkinnan käsitteen kautta keskustella siitä, miksi teos on sellainen kuin se on, kuten analyyttisessä estetiikassa (alustuksessa esiteltiin Noel Carrollin näkemyksiä tästä). Keskustelussa Laura Karttunen totesi, että estetiikan jaottelut tulkinnasta ovat samansuuntaisia kirjallisuustieteen näkökulmien kanssa (esim. temaattinen tulkinta). Henkilökohtainen tulkinta, vastaanotto, tekstin vuorovaikutus lukijan kanssa, on tärkeää. Puhutaan myös siitä, kuinka teksti voi ilmentää implisiittistä tekijää.

Entä kun teos onkin nykytaiteen esitys/teos, jolla ei ole koherenttia sisältöä – onko silloin koherentti tulkinta mahdollinen? Myös abstraktin musiikin tulkinnasta keskusteltiin. Johanna Enqvist toi esiin perinteisen musiikinopetuksen tavat ja siihen liittyvän ajatuksen esittävästä tulkinnasta, johon kuului tietyissä rajoissa pysyminen. Aino Kukkonen totesi, että olisi mielenkiintoista kuulla myös taiteilijoiden näkemyksiä tulkinnasta – miten aihetta käsitellään koulutuksessa ja miten he hahmottavat sen esim. esittävän tulkinnan (performative interpretation) suhteen kriittiseen tulkintaan. Usein esimerkit olivat yhden taitelijan taideteoksia, mutta on myös paljon teoksia, jossa on monta eri tekijää (mm. teksti, liike, ääni, valo, puvut). Jokaisella taiteilijalla on silloin oma tulkintansa ns. alkutekstistä (näytelmä).

Kollektiivisten esitysten ohella puhuttiin tulkinnasta liittyen kollektiiviseen tekstintuottamiseen sekä kääntäjän osuudesta, joka usein jää huomiotta. Karttunen toi myös esiin tarkoituksellisen ”väärin tulkinnan”, joka voi olla esim. jokin pieni asia, jonka tekijä on tarkoituksella laittanut mukaan. Puolakka totesi myös, kuinka teoksen otsikko tai nimi on osa teosta ja taiteilijan tulkintaa. Levinson onkin todennut kuinka se jo värittää tulkintaa ja toimii ohjenuorana tulkinnoille.

Jouko Nurmiainen toi mukaan historiantutkimuksen näkökulman, sillä myös historioitsija tulkitsee. 1970-luvulla Hayden Whiten työ oli tässä keskeistä ja tuolloin tunnistettiin narratiivisuuden lähtökohta. Historioitsija tekee tulkintoja materiaalista valitsemalla asioita mukaan tai pois, ja juonellistaminen ja kertomuksellisuus ovat osa sitä. Kyseessä on myös valta-aspekti. Tulkinnan käsite yltää myös valtiotieteiden puolelle. Juuso Gustafsson puolestaan totesi kuinka semiotiikan käsite semiosis sisältää jo tulkinnan. Keskusteltiin myös tulkinnan eri tasoista alustuksen perusteella, mm. siitä kuinka teoksen tulkinta on jotain tietoisempaa, ”hienostuneempaa” kuin yleinen tulkinta ns. sense-making taso, joka voi olla intuitiivista ja automatisoituakin. Kaikki taiteen vastaanotto ei ole tulkintaa.