Esittävät taiteet:teatteri

    Tieteen termipankista

    teatteri

    teatteri
    Määritelmä näytelmän esittäminen siihen varatulla paikalla eli näyttämöllä; myös näyttämötaide
    Selite

    Antiikin draamataiteeseen vaikutti ratkaisevasti valtaisa puoliympyrän muotoon rakennettu ulkoilmanäyttämö, joka pakotti näyttelijät voimakkaaseen korostukseen ja tyylittelyyn. Tämä loi pohjan suurieleiselle, pateettiselle ja lausunnalliselle tavalle näytellä. Näyttelijän perusedellytyksiä oli voimakas ääni. Puvut olivat värikkäitä jotta ne näkyisivät kauas; näkyvyyden varmistamiseksi olivat tarpeen myös naamiot liioiteltuine ilmeineen. Korkeilla puuanturoilla varustetut saappaat eli koturnit auttoivat näyttelijää näkymään kuoron yli. Näytelmien henkilöt olivat useimmiten puolijumalia tai sankareita.


    Antiikin ajan jälkeen teatteri on kokenut kirjavia vaiheita. Kiertävät teatteriryhmät ja puoliammattilaisuus olivat pitkään pikemmin sääntö kuin poikkeus, mutta vähin erin teatteri institutionalisoitui omaksi kiinteäksi taiteen lajikseen omine rakennuksineen. Teatteri tarvitsee käyttöaineekseen jatkuvasti uutta draamakirjallisuutta tai kirjallisuutta, joka on dramatisoitavissa teatterin tarpeisiin. Draamatekstin tullessa osaksi teatteriesitystä se saa ratkaisevasti toisen hahmon kuin pelkkänä kaunokirjallisuutena, koska ohjaajan, näyttelijöiden ja muun teatterihenkilökunnan luova panos on teatteriesityksessä olennainen.
    Lisätiedot kreikan theatron=katselupaikka

    Erikieliset vastineet

    theaterenglanti (English)
    theatreenglanti (English)
    theatrumlatina (Latina)
    théâtreranska (français)
    Theatersaksa (Deutsch)
    teatrvenäjä (русский)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    HosiaisluomaY2003

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Esittävät taiteet:teatteri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:teatteri.)