Kirjallisuudentutkimus:sosialistinen realismi

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search

sosialistinen realismi

sosialistinen realismi
Definition kommunistisen puolueen ideologisia arvoja myötäilevä kirjallinen suuntaus ja metodi Neuvostoliitossa sekä entisen itäblokin maissa
Explanation Sosialistisen realismin juuret ovat venäläisessä 1900-luvun realismissa, mutta vuoden 1917 vallankumouksen ja etenkin sitä seuranneen sisällissodan jälkeen kommunistinen puolue osoitti suurta kiinnostusta sitä kohtaan, millaisena kirjailijat kuvaavat uuden sosialistisen valtion elämää. Vielä 1920-luvulla erilaiset kirjalliset suuntaukset - niin perinteisen realismin kannattajat kuin lukuisat avantgarderyhmittymät - olivat eläneet suhteellisen vapaasti. Sosialistista painotusta kirjallisuudessa edusti Venäjän proletaarikirjailijoiden liitto RAPP. Kuitenkin vuosikymmenen loppua kohti (puolueen tukema) vaatimus taiteellisen ilmaisun yhdenmukaistamisesta alkoi hallita julkista keskustelua. Kirjallisuuden esteettiseksi ja poliittiseksi päämääräksi asetettiin neuvostotodellisuuden dokumentaarinen kuvaus. Käsite sosialistinen realismi lanseerattiin neuvostokirjallisuuden ainoaksi oikeaksi taidesuunnaksi vuonna 1932. Keväällä 1932 kommunistinen puolue lakkautti Venäjän Proletaarikirjailijoiden liiton sekä muutamia pienempiä kirjailijayhdistyksiä ja perusti kirjailijoiden kattojärjestöksi Neuvostokirjailijoiden liiton. Saman vuoden syksyllä Stalinin kokosi kirjailijat keskustelemaan kirjallisuuden uudesta suunnasta kirjailija Maksim Gorkin kotiin, mitä on yleensä pidetty sosialistisen realismin epävirallisena lähtölaukauksena. Virallisen valtuutuksen sosialistinen realismi sai vuonna 1934 Neuvostokirjailijoiden liiton ensimmäisessä yleiskokouksessa.


Sosialistinen realismi edusti tendenssikirjallisuutta, jonka esteettiset ihanteet olivat tietoisen vastakkaisia samaan aikaan eurooppalaisessa kirjallisuudessa vallinneelle modernismille. Modernismin pessimismi ja fragmentarisuus nähtiin kommunistisessa puolueessa yleisesti kapitalistisesta talousmuodosta johtuvaksi. Tästä syystä sosialistisessa valtiossa taiteen realismin tuli olla ennen kaikkea sisällöltään positiivista, ja sen tuli realismi-nimestä huolimatta ylittää pelkkä dokumentaarisuus tai ajatus todellisuuden jäljittelystä. Kirjoittamisen metodina sosialistinen realismi merkitsi mm. sitä, että yksilökokemuksen tuli väistyä kollektiivien kuvaamisen tieltä, koska liiallisen keskittymisen yksilöiden kokemuksiin ja tunteisiin nähtiin olevan sidoksissa 1800-luvun "porvarilliseen" realismiin ja maailmankuvaan. Sosialistisen realismin päämäärä oli avoimen ideologinen: tarkoituksena oli aktiivisesti muokata lukijan (tai katsojan) tietoisuutta taiteen avulla. Kuten kommunistisen puolueen keskuskomitean sihteeri Andrei Zhdanov asian muotoili, kirjailijoiden tuli "kuvata todellisuutta sen vallankumouksellisessa kehityksessä." Tästä syystä sosialistisen realismin aiheiksi valikoituivat kommunistisen puolueen kulloinkin ajankohtaisina pitämät aiheet, jotka liittyivät esimerkiksi teollistumiseen tai maataloustuotannon kehittämiseen. Näitä kirjailijoiden tuli dokumentoida, usein vieläpä paikan päältä. Myös historialliset aiheet, jotka liittyivät lokakuun vallankumoukseen ja Neuvostoliiton perustamiseen sekä neuvostoarmeijan saavutuksiin II maailmansodassa olivat puolueen suosiossa.

Sosialistisen realismin kolme iskulauseen tapaan käytettyä esteettistä ja ideologista periaatetta olivat "puoluekantaisuus" (partinost), "aatteenmukaisuus" (ideinost) ja "kansanomaisuus" (narodnost). Näiden käsitteiden sisältö jäi kuitenkin hyvin epämääräiseksi ja käytännössä kommunistisen kulttuurihallinnon vastuulle, mikä taas johti siihen, että käsitteitä käytettiin myös kirjailijoiden palkitsemisen ja sanktioinnin välineinä. Eräs sosialistisen realismin seurauksista oli se, että vallitsevista ihanteista poikkeavat tai liian modernistiset kirjailijat joutuivat painostuksen kohteeksi ja usein vankilatuomion pelossa jopa lopettamaan uransa. Kirjailijat ryhtyivät myös julkaisemaan epävirallisia kanavia pitkin: näin syntyi myöhemmin merkittävä kirjallinen vastakulttuuri eli nk. samizdat-kirjallisuus. Sosialistiseen realismiin olennaisesti liittyvä nationalismi vaikeutti myös kansainvälisiä suhteita ja eristi kirjailijoita ulkomaailmasta. Niinpä moni kirjailija siirtyikin länteen erityisesti Stalinin kuoleman jälkeen vallinneen poliittisen "suojasään" aikaan 1950- ja 1960-luvuilla.

Sosialistisen realismin tunnettuja edustajia olivat Maksin Gorkin romaani Äiti (Mat, 1907), Nikolai Ostrovskin Kuinka teräs karaistui (Kak zakaljalas stal, 1934), Aleksandr Fadejevin Nuori kaarti (Molodaja gvardija, 1945) sekä Mihail Soholovin Hiljaa virtaa Don (Tihi Don, 1929). Osa teoksista nostettiin siis jälkikäteen sosialistisen realismin ihanteiksi, vaikka ne oli kirjoitettu toisenlaisissa yhteiskunnallisissa oloissa.

Sosialistinen realismi niin kirjallisuudessa kuin kuvataiteissakin oli lännessä pitkään varsin huonosti tunnettua, koska käännöksiä ei ollut saatavilla ja neuvostoliittolaisten kuvataiteilijoiden töitä ei juuri kiertänyt näyttelyissä ja museoissa. Lisäksi ns. kylmän sodan kaudella suhde Neuvostoliiton kulttuurielämään oli lännessä torjuva. Tilanne muuttui vasta Neuvostoliiton ajan loppupuolella 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin yleinen kulttuurinen avautuminen lisäsi kiinnostusta Neuvostoliiton taidetta kohtaan. Lisäksi arkistojen avautuminen tarjosi mahdollisuuden myös sosialistisen realismin tutkimukselle.
Additional Information Termiä sosialistinen realismi käytettiin ensimmäistä kertaa kirjallisuuslehti Literaturnaja gazetassa vuonna 1932. Termi oli käytössä kuvataiteissa, valokuvauksessa ja elokuvassa.

Equivalents

socialist realism (luo nimityssivu)englanti

Related Concepts

Sources

TaylorB2010, HuttunenT2007, HosiaisluomaY2003

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 27.2.2020: Kirjallisuudentutkimus:sosialistinen realismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:sosialistinen realismi.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →