Kirjallisuudentutkimus:sisäinen monologi
sisäinen monologi
| sisäinen monologi |
Sisäisessä monologissa (engl. interior monologue) kirjataan henkilön tai muun toimijan mielenliikkeitä ja subjektiivista kokemusmaailmaa tavoitteena psykologisesti todenmukainen kuvaus tajunnan prosesseista. Tavanomaisesta minä-kerronnasta sisäinen monologi poikkeaa sekä sisällöllisesti että muodollisesti. Se ei ole tarinan kertomista vaan esitys siitä, mitä henkilö ajattelee itsekseen, hiljaa mielessään. Koska henkilö ei puhu tai kerro ajatuksiaan muille, hän ei myöskään selitä niitä. Sisäinen monologi onkin elliptinen esitystapa ja edellyttää lukijalta päättelyä ja annetun informaation täydentämistä. Perinteisin termein sisäinen monologi on suoran esityksen muoto ("vapaa suora esitys"), sillä ulkopuolinen kertoja ei muokkaa henkilön ajattelua oman esitystapansa mukaiseksi vaan se ikään kuin lainataan sellaisenaan, ilman johtolausetta "hän ajatteli".
Joskus sisäisestä monologista erotetaan tajunnanvirta (engl. stream of consciousness), jolla tarkoitetaan erityisesti välittömien havaintojen, mielleyhtymien ja jopa henkilölle itselleen tiedostamattomien ajatusten esittämistä. Tajunnan virtamaisuus ja sen erilaisten ainesten sulautuminen yhteen esitetään ilman välimerkkejä eli ajatuksen jäsentämistä lauseiksi ja virkkeiksi kieliopillisesti. Käytännössä sisäisen monologin ja tajunnavirran tekniikat kuitenkin vuorottelevat ja sekoittuvat toisiinsa usein, sillä sisäisen monologin ajatuspuhemaisuuteen kuuluu se, että kieliopillisesti täydellisistä virkkeistä voidaan tinkiä.
Sisäinen monologi on varsinkin modernistisessa romaanitaiteessa runsaasti käytetty kerrontatekniikka. Sen avulla modernistit osoittavat, miten paljon yksittäisiin hetkiin voi sisältyä kokemuksellisesti, ja näin tehdessään heidän kerrontansa oli hitaampaa kuin heitä edeltäneiden realistien. Sisäistä monologia ovat hyödyntäneet esim. James Joyce romaaneissaan Ulysses (1922, Odysseus t. Ulysses) ja Finnegans Wake (1939), Marcel Proust romaanisarjassaan À la recherche du temps perdu (1913-27, Kadonnutta aikaa etsimässä), Virginia Woolf mm. romaanissaan The Waves (1931, Aallot) ja Michel Butor romaanissaan La Modification (1957, Tänä yönä nukut levottomasti).
Vaikka sisäinen monologi on periaatteessa esitys siitä, mitä henkilön mielessä pyörii ilman että hän haluaa kommunkoida sitä kenellekään, jotkut modernistit kirjoittivat sen puheenomaiseksi. Näin on esimerkiksi Woolfin Aalloissa ja Suomessa Volter Kilven romaanissa Alastalon salissa (1933), joka koostuu suureksi osaksi henkilöiden sisäisistä monologeista.Erikieliset vastineet
| interior monologue | englanti (English) | |
| monologue intérieur | ranska (français) | |
| inre monolog | ruotsi (svenska) | |
| Stiller Monolog (luo nimityssivu) | saksa (Deutsch) | |
| innerer Monolog (luo nimityssivu) | saksa (Deutsch) | |
| vnutrenni monolog (luo nimityssivu) | venäjä (русский) | |
| sisemonoloog (luo nimityssivu) | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
- monologi (yläkäsite)
- tajunnanvirta (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
HosiaisluomaY2003, Rimmon-Kenan1991
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 20.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:sisäinen monologi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:sisäinen monologi.)