Kirjallisuudentutkimus:performatiivisuus

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search

performatiivisuus

performatiivisuus
Definition kirjallisuudentutkimuksessa lausuman ilmaisuvoimaa kuvaava ominaisuus; kirjoitetun kielellisen esittämisen tavoitehakuinen ja aktiivinen piirre, joka saa aikaan muutoksia kirjallisen teoksen sisäisessä ja/tai ulkopuolisessa todellisuudessa (mm. retoriset vaikutukset, yleisöreaktiot, esittäjä/yleisö-suhde)
Explanation Kielifilosofi J.L.Austin (1962) määritteli puheaktiteoriassaan puheaktit – eli lokutiivit, illokutiivit ja perlokutiivit – kielellisen kommunikaation performatiivisiksi perusyksiköiksi. Kirjallisuuden kontekstiin ja myöhemmin jälkiklassisen narratologian piiriin puheakteja ovat kehittäneet ja soveltaneet narratiivisina akteina mm. John R. Searle, Marie Louise Pratt, Sandy Petrey, J. Hillis Miller, Jacques Derrida ja Judith Butler. Performatiivisuus käsitetään nykyisin laajasti niin puhutun, kirjoitetun kuin esitetynkin ilmaisun ominaisuudeksi, joka perustuu tekijänsä kyvykkyyteen, toimijuuteen ja suorittamiseen.

Equivalents

performativityenglanti
performativitetruotsi

Related Concepts

Sources

AustinJ.L.1962, RojolaL&LaitinenL1998, CarlsonM2004, LoxleyJ2007, BehschnittW2007, KTK2013

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 16.07.2019: Kirjallisuudentutkimus:performatiivisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:performatiivisuus.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →