Kirjallisuudentutkimus:peilivaihe

    Tieteen termipankista

    peilivaihe

    peilivaihe
    Selite

    Ranskalaisen psykoanalyytikon Jacques Lacanin 1936 ensi kerran käyttämä, lapsen persoonallisuuden kehitykseen liittyvä käsite. Irrottautuessaan symbioottisesta esioidipaalisesta tilastaan noin 6-8 kuukauden iässä lapsi havaitsee vähitellen erillisyytensä äidistä, jolloin hänen minäkuvansa alkaa rakentua. Nähdessään kuvansa peilistä lapsi tunnistaa siitä itsensä. Vaikka hän ei kokisi itseään yhtenäiseksi ja erilliseksi, ainakin peilikuva on yhtenäinen ja tuottaa siksi tyydytystä. Näin lapsi samastuu ulkomaailman heijastamaan minäkuvaan. Kasvaessaan hän kohtaa yhteisöelämässä lisää heijastavia peilipintoja (ranskan écran) ja hänelle rakentuu ehjän tuntuinen minäkuva, joka perimmiltään on fiktiivinen. Lacanin mukaan ihminen astuu peilivaiheen kautta symboliseen järjestykseen eli kielen ja representaation maailmaan. Minä syntyy varsinaisesti isän tullessa kuvaan mukaan ja kyseenalaistaessa aiemman äiti-lapsi-symbioosin.


    Lacanin peiliteoriaa on sittemmin sovellettu ja myös kritisoitu feministisen kirjallisuudentutkimuksen piirissä. Luce Irigaray on mm. teoksessaan Ce sexe qui n'en est pas un (1977, engl. This Sex Which Isn't One) tarkastellut Lacanin peiliteoriaa kriittisesti feministiseltä kannalta. Jo Virginia Woolf hyödyntää omalla tavallaan peilimetaforaa teoksessaan A Room of Oneš Own (1929, Oma huone) kuvatessaan miten naiset toimivat peilin tapaan heijastaessaan ja vahvistaessaan miesten maskuliinisuutta - sen sijaan että toimisivat itse. Feministisen psykoanalyysin piirissä esitetyn teesin mukaan miehet myös käyttävät narsistisesti naisia ikään kuin omaa egoaan suurentavina peileinä.

    Erikieliset vastineet

    mirror stageenglanti (English)
    stade du miroirranska (français)
    Spiegelstadiumsaksa (Deutsch)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    HosiaisluomaY2003

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Kirjallisuudentutkimus:peilivaihe. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:peilivaihe.)



    Property "Nimitys" (as page type) with input value "Nimitys:" contains invalid characters or is incomplete and therefore can cause unexpected results during a query or annotation process.