Kirjallisuudentutkimus:orientalismi

    Tieteen termipankista

    orientalismi

    orientalismi
    Määritelmä itämaiden eli Orientin kulttuurin tutkimus ja harrastus; Orientin representaatiot ja niihin liittyvät mielikuvat länsimaisessa taiteessa
    Selite

    Palestiinalaissyntyisen Edward Saidin teoksen Orientalism (1978) lähtökohtana on näkemys, jonka mukaan eurooppalaiset pitävät omaa kulttuuriaan muita parempana. Said väittää, että läntisessä akateemisessa traditiossa itä mielletään "toiseksi", eksoottiseksi ja jännittväksi, mutta vähemmän arvokkaaksi kuin länsi. Saidin mukaan idässä nähdään herkästi kielteisiä puolia, joita länsi ei myönnä omikseen, kuten julmuutta, laiskuutta ja rappiota. Toisaalta idän toiseus viettelee eksoottisella salaperäisyydellään.

    Itämainen eksotiikka oli kaunokirjallisuudessa muodikkaimmillaan romantikkojen keskuudessa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Orientti sai ainakin aika ajoin valtoihinsa esim. lordi Byronin, Robert Southeyn, François René de Chateaubriandin, Alphonse de Lamartinen, Victor Hugon, Gérard de Nervalin, Gustave Flaubertin ja Pierre Lotin. Suomessa Tulenkantajat-kirjailijaryhmään on liitetty myös orientalismi.
    Lisätiedot Latinan oriens/orient=itä

    Erikieliset vastineet

    orientalismenglanti (English)
    orientalismeranska (français)
    Orientalismussaksa (Deutsch)

    Käytetyt lähteet

    HosiaisluomaY2003

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:orientalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:orientalismi.)