Kirjallisuudentutkimus:konkreettinen runous
konkreettinen runous
| konkreettinen runous |
Konkreettiset runot lähenevät ideografiaa eli käsitekirjoitusta. Ne ovat usein visuaalisia muodostelmia, joita ei voi lukea tavanomaisella tavalla, koska ne eivät ole lineaarisesti etenevää kirjoitusta, vaan saattavat koostua esim. yhdestä sanasta tai lauseesta, jota muunnellaan jatkuvasti. Konkreettisissa runoissa on tavanomaista myös kirjainkokojen ja kirjasintyyppien vaihteleminen. Tekstin lisänä saattaa olla piirroksia, valokuvia tms., jolloin lukijan on usein hankala ratkaista, onko kyseessä pikemmin katsottavaksi tarkoitettu kuva kuin luettavaksi tarkoitettu teksti.
Konkreettisen runouden edeltäjiä ovat esim. antiikin aikana alkunsa saaneet kuvarunot (carmina figurata), renessanssiajan embleemirunot, Guillaume Apollinairen kalligrammit ja Filippo Tommaso Marinetti nmonet futuristiset runot. Suuntaus sai virikkeitä myös dadaismista, kielifilosofiasta (Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap), informaatioteoriasta ja kuvataiteen avantgardismista. Kuvataiteessa konkretismilla on aikojen kuluessa ymmärretty hyvinkin erityyppisiä asioita. Jo Gustave Courbet käytti 1800-luvun puolivälissä realistisista maalauksistaan nimitystä konkreettinen taide. Sittemmin termiä hyödynsivät mm. sveitsiläinen taidemaalari Max Bill ja saksalais-ranskalainen taiteilija Hans Arp vuodesta 1936 lähtien. Mahdollisesti juuri heiltä käsitteen lainasi kirjallisuuden piiriin konkreettisen runouden isäksi sanottu bolivialaissyntyinen sveitsiläinen Eugen Gomringer (s. 1925), joka kutsui ensimmäisiä runojaan (1951) luvun, ajan ja paikan järjestysykseyttä noudattaviksi konstellaatioiksi. Hänen konkretistisia kokoelmiaan ovat mm. poesie alsmittel der umweltgestaltung (1969) ja das stundenbuch (1965). Nimityksen konkreettinen runous ottivat 1956 yhteiseen käyttöön Gomringer ja São Paolossa vaikuttanut Noigandresin runoilijoiden ryhmä. Heidän tietämättään ruotsalainen Öyvind Fahlström (1928-1976) - joka oli asunut kolme vuotta São Paolossa - julkaisi 1953 Tukholmassa konkreettisen runouden manifestin ("manifest för konkret poesi").
Itävallassa - erityisesti Wienissä - ja Saksassa esiintyi 1953-64 Konkretisten-ryhmä. Ryhmän jäseniä olivat mm. saksalainen runoilija Helmut Heissenbüttel ja itävaltalaiset runoilijat Ernst Jandl, H. C. Artmann, arkkitehti Friedrich Achleitner, säveltäjä Gerhard Rühm ja jazz-muusikko Oswald Wiener. He pyrkivät hyödyntämään runoudessaan mm. juuri kehitettyä sarjallisen musiikin periaatetta. Toisen maailmansodan jälkeen myös useat anglosaksiset runoilijat ovat harrastaneet konkretismia, merkittävimpinä englantilainen Ian Hamilton Finlay ja yhdysvaltalainen e. e. cummings. Keskeisiin brasilialaisiin konkretisteihin kuuluu Haroldo de Campos (s.1931) ja ruotsalaisiin Carl Fredrik Reuterswärd (s. 1934). Yhdysvaltalainen runoilija ja esseisti Jonathan Williams (s. 1929) on oikeutetusti todennut: ”Mikäli jokin yleensä on runotaiteen maailmanlaajuinen liike, se on konkretismi.”
Suomessa konkretistisia kokeiluja ovat harrastaneet ainakin Väinö Kirstinä ja Kari Aronpuro 1960-luvulla.Erikieliset vastineet
| concrete poetry | englanti (English) | |
| concrete verse | englanti (English) | |
| concretism | englanti (English) | |
| poésie concrète | ranska (français) | |
| konkret poesi | ruotsi (svenska) | |
| Konkretismus | saksa (Deutsch) | |
| konkrete Dichtung | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
- kokeellinen kirjallisuus (yläkäsite)
- runous (yläkäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 20.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:konkreettinen runous. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:konkreettinen runous.)