Historia:holokausti
holokausti
| holokausti |
Määritelmä
kansallissosialistisen Saksan eli natsi-Saksan liittolaisineen toisen maailmansodan aikana suorittama järjestelmällinen juutalaisten kansanmurha, jossa kuoli noin kuusi miljoonaa juutalaista, minkä lisäksi natsit joukkomurhasivat holokaustin yhteydessä myös suuren määrän muiden halveksimiensa ihmisryhmien edustajia, kuten homoseksuaaleja, romaneja, kehitysvammaisia ja rikollisia sekä miljoonittain eri slaavikansojen edustajia
Selite
Holokausti oli kansallissosialistien eli natsien hallitseman Saksan suorittama järjestelmällinen juutalaisten kansanmurha, joka toteutettiin natsijohtaja, valtakunnankansleri Adolf Hitlerin johdolla toisen maailmansodan aikana. Siinä surmansa sai kaiken kaikkiaan noin kuusi miljoonaa juutalaista, jotka olivat kotoisin useista eri Euroopan maista. Juutalaisten lisäksi Saksan tuhoamiskoneisto murhasi useita miljoonia muita natsien halveksimia ihmisiä, kuten homoseksuaaleja, romaneja ja kehitysvammaisia sekä monien eri slaavikansojen jäseniä toisaalta osana toisen maailmansodan varsinaisia sotatapahtumia ja toisaalta osana Saksan sota-aikaisen miehityshallinnon harjoittamaa terroria.
Holokaustin taustalla vaikutti antisemitismi, joka oli ennen toista maailmansotaa sekä varsin yleinen ajattelutapa Keski-Euroopassa ja erityisesti Saksassa että monien johtavien kansallissosialistien, kuten Adolf Hitlerin, oma henkilökohtainen vakaumus. Näin natsit sekä käyttivät hyväkseen juutalaisvastaisen politiikkansa kansansuosiota että itse uskoivat juutalaisten pahuuteen ja saksalaisia vähäisempään ihmisarvoon. Natsien politiikka olikin avoimen juutalaisvastaista jo puolueen perustamisvaiheista 1920-luvun alusta lähtien, ja juutalaisten aseman heikentämiseen ryhdyttiin välittömästi Hitlerin noustua hallitusvaltaan ja Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933. Niin kutsutut Nürnbergin rotulait, joissa juutalaisista tehtiin toisen luokan kansalaisia ja mm. juutalaisten avioliitot ei-juutalaisten kanssa kiellettin, säädettiin vuonna 1935. Marraskuussa 1938 nk. Kristalliyönä hyökättiin suureen määrään juutalaisten omistamia kauppaliikkeitä ja muita yrityksiä ja tuhottiin juutalaisten omaisuutta. Samassa yhteydessä noin 30 000 juutalaista miestä vietiin keskitysleireihin. Natsien pääasiallinen tavoite oli vielä tässä vaiheessa juutalaisten murhaamisen sijasta heidän ajamisensa maanpakoon Saksasta terrorin keinoin. Juutalaisia pakenikin kiristyvän ilmapiirin vallitessa runsaasti sekä Saksan naapurimaihin että kauemmaksi, mutta muuttoliikettä hidastivat sekä köyhtyneiden juutalaisten hankaluudet saada omaisuuttaan mukaan Saksasta että mahdollisten vastaanottajamaiden asettamat estot ja rajoitukset juutalaisten saapumiselle.
Toisen maailmansodan alettua loppukesällä 1939 juutalaisvainot levisivät Saksan miehittämille alueille. Saksalaiset ryhtyivät kokoamaan juutalaisväestöä erillisiin ghettoihin rautatieyhteyksien kannalta keskeisten kaupunkien yhteyteen, jotta etninen puhdistus kävi helpommaksi toteuttaa. Natsit kaavailivat sodan alkuvuosina, että juutalaiset pakkosiirrettäisiin ghetoista ja ylipäänsä Euroopasta kauas pois niin ankariin elinoloihin, etteivät he menestyisi vaan kuolisivat vähitellen. Mahdolliseksi siirtokunnan sijoituspaikaksi kaavailtiin mm. Madagaskaria, mutta tämä suunnitelma kariutui.
Kun Saksa rikkoi vain vajaat pari vuotta aikaisemmin solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa (Molotov–Ribbentrop-sopimus) ja aloitti Hitlerin käskystä operaatio Barbarossan eli suurhyökkäyksensä itään kesäkuussa 1941, juutalaisten ja muiden natsien halveksumien ihmisten vainoaminen muuttui kansanmurhaksi. Saksan suurhyökkäyksen edetessä yhä kauemmaksi Neuvostoliiton alueelle Saksan miehittämillä alueilla alkoivat toimia sen turvallisuuspoliisin ns. toimintaryhmät, Einsatzgruppen, jotka yhdessä Saksan armeijan sekä monissa tapauksissa paikallisten antisemitististen ryhmien kanssa aloittivat juutalaisväestön tuhoamisen. Tämän juutalaisvainojen vaiheen toteutustavat vaihtelivat jossain määrin alueelta toiselle, mutta tavallista oli teloittaa vangittuja juutalaisia ampumalla ja haudata heitä joukkohautoihin. On arvioitu, että tässä vaiheessa kansanmurhaa surmansa sai noin miljoona juutalaista ja heidän lisäkseen suuri määrä slaaveja. Tappamisen lisäksi juutalaisia, slaaveja ja muita vainojen uhreja vangittiin, internoitiin ja käytettiin orjatyövoimana esimerkiksi aseteollisuudessa.
Natsihallinto teki kuitenkin operaatio Barbarossan alkuvaiheiden menestyksen siivittämänä loppuvuodesta 1941 ns. Wannseen konferenssissa Berliinin lähistöllä päätöksen entistä järjestelmällisemmästä juutalaisten kansanmurhasta. Syntyi suunnitelma juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta, jota natsihallinto ryhtyi toteuttamaan vuoden 1942 alusta. Juutalaisten teloittamista tehostettiin perustamalla erityisesti miehitettyyn Puolaan juutalaisten kokoamiseen ja internoimiseen jo joidenkin vuosien ajan käytettyjen keskitysleirien lisäksi myös tuhoamisleirejä. Näille leireille saksalaiset ryhtyivät kuljettamaan ghettoihin jo valmiiksi kokoamiaan juutalaisia. Rautatiekuljetusten saavuttua perille osa uhreista määrättiin orjatyöhön ja osa marssitettiin suoraan suuriin kaasukammioihin tapettaviksi, minkä jälkeen heidän ruumiinsa ryöstettiin arvoesineistä ja muun muassa kultahampaista ennen ruumiiden polttamista suurissa uuneissa. Osa näille leireille viedyistä juutalaisista joutui myös monin eri tavoin epäeettisten ihmiskokeiden ja kidutuksen uhreiksi. Tunnetuin natsien puolalaisista tuhoamisleireistä sijaitsi noin 50 kilometriä Krakovasta länteen Oświęcimissä, saksaksi Auschwitzissä. Sen rakentaminen aloitettiin syksyllä 1941, ja yksin siellä murhattiin pääasiassa vuosina 1942–1944 selvästi yli miljoona uhria. Auschwitz-Birkenaun leirin toiminnan lopetti Neuvostoliiton puna-armeija, joka valtasi sen 27. tammikuuta 1945 vapauttaen elossa silloin olleet vangit. Nykyään Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivänä vietetään monissa maissa, myös Suomessa, kansainvälistä vainojen uhrien muistopäivää.
Holokausti loppui, kun Saksa joutui vetäytymään miehittämiltään alueilta toisen maailmansodan lopulla 1944–1945. Holokaustista päättäneitä ja sen toteuttamiseen aktiivisesti osallistuneita pidettiin sodan jälkeen syyllisinä rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ja heidät pyrittiin asettamaan oikeuden eteen. Monet saivat kuolemantuomion Nürnbergin oikeudenkäynnissä 1945–1946 ja teloitettiin. Sodan kestäessä varsinkaan Saksan ulkopuolella ei ollut tiedetty kovinkaan tarkasti, mitä Saksan ja itäisen Keski-Euroopan juutalaisille oli tapahtunut ja tapahtumassa, mutta sodan lopulla, liittoutuneiden joukkojen vapautettua yhä useampia keskitys- ja tuhoamisleirejä, kansainvälinen, yleinen tietoisuus holokaustista lisääntyi, ja järkytys juutalaisten epäinhimillisestä kohtalosta loi osaltaan oikeutuksen erityisen juutalaisvaltion perustamiseksi Palestiinaan. Sionistien siihen mennessä jo muutaman vuosikymmenen ajan tavoittelema Israelin valtio itsenäistyikin vuonna 1948. Nykyisin holokaustin muistoa vaalitaan usein eri tavoin monissa maissa, mutta erityisen tärkeä asia se on ollut Israelissa ja Saksassa sekä useimpien tuhoamisleirien sijaintimaassa Puolassa.
Kuten muidenkin Saksan rinnalla toisessa maailmansodassa taistelleiden maiden, myös Suomen osallisuus holokaustiin on selvitetty seikkaperäisesti. Vaikka Suomi osallistui omassa jatkosodassaan Saksan liittolaisena operaatio Barbarossaan, Suomen valtionjohto pyrki pääosin välttämään maan aktiivista sekaantumista saksalaisten harjoittamiin juutalaisvainoihin. Tästä huolimatta Suomi luovutti saksalaisille marraskuussa 1942 kahdeksan juutalaista sotapakolaista, jotka kaikki vietiin Auschwitziin ja joista vain yksi selvisi sieltä hengissä. Lisäksi Suomi luovutti saksalaisille muutamia kymmeniä juutalaisia neuvostoarmeijassa taistelleita sotavankeja. Vaikka näitä murhattaviksi luovutettuja oli koko kansanmurhan mittasuhteisiin nähden vain harvoja, heidän kuolemansa tekevät holokaustista ja sen ihmisarvo- ja ihmisoikeusloukkauksista osan myös Suomen kansallista historiaa sen lisäksi, että kaikkien niin holokaustissa kuin muissakin vainoissa surmansa saaneiden muistaminen on historiankirjoituksen yleisinhimillinen velvollisuus.
Holokaustin taustalla vaikutti antisemitismi, joka oli ennen toista maailmansotaa sekä varsin yleinen ajattelutapa Keski-Euroopassa ja erityisesti Saksassa että monien johtavien kansallissosialistien, kuten Adolf Hitlerin, oma henkilökohtainen vakaumus. Näin natsit sekä käyttivät hyväkseen juutalaisvastaisen politiikkansa kansansuosiota että itse uskoivat juutalaisten pahuuteen ja saksalaisia vähäisempään ihmisarvoon. Natsien politiikka olikin avoimen juutalaisvastaista jo puolueen perustamisvaiheista 1920-luvun alusta lähtien, ja juutalaisten aseman heikentämiseen ryhdyttiin välittömästi Hitlerin noustua hallitusvaltaan ja Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933. Niin kutsutut Nürnbergin rotulait, joissa juutalaisista tehtiin toisen luokan kansalaisia ja mm. juutalaisten avioliitot ei-juutalaisten kanssa kiellettin, säädettiin vuonna 1935. Marraskuussa 1938 nk. Kristalliyönä hyökättiin suureen määrään juutalaisten omistamia kauppaliikkeitä ja muita yrityksiä ja tuhottiin juutalaisten omaisuutta. Samassa yhteydessä noin 30 000 juutalaista miestä vietiin keskitysleireihin. Natsien pääasiallinen tavoite oli vielä tässä vaiheessa juutalaisten murhaamisen sijasta heidän ajamisensa maanpakoon Saksasta terrorin keinoin. Juutalaisia pakenikin kiristyvän ilmapiirin vallitessa runsaasti sekä Saksan naapurimaihin että kauemmaksi, mutta muuttoliikettä hidastivat sekä köyhtyneiden juutalaisten hankaluudet saada omaisuuttaan mukaan Saksasta että mahdollisten vastaanottajamaiden asettamat estot ja rajoitukset juutalaisten saapumiselle.
Toisen maailmansodan alettua loppukesällä 1939 juutalaisvainot levisivät Saksan miehittämille alueille. Saksalaiset ryhtyivät kokoamaan juutalaisväestöä erillisiin ghettoihin rautatieyhteyksien kannalta keskeisten kaupunkien yhteyteen, jotta etninen puhdistus kävi helpommaksi toteuttaa. Natsit kaavailivat sodan alkuvuosina, että juutalaiset pakkosiirrettäisiin ghetoista ja ylipäänsä Euroopasta kauas pois niin ankariin elinoloihin, etteivät he menestyisi vaan kuolisivat vähitellen. Mahdolliseksi siirtokunnan sijoituspaikaksi kaavailtiin mm. Madagaskaria, mutta tämä suunnitelma kariutui.
Kun Saksa rikkoi vain vajaat pari vuotta aikaisemmin solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa (Molotov–Ribbentrop-sopimus) ja aloitti Hitlerin käskystä operaatio Barbarossan eli suurhyökkäyksensä itään kesäkuussa 1941, juutalaisten ja muiden natsien halveksumien ihmisten vainoaminen muuttui kansanmurhaksi. Saksan suurhyökkäyksen edetessä yhä kauemmaksi Neuvostoliiton alueelle Saksan miehittämillä alueilla alkoivat toimia sen turvallisuuspoliisin ns. toimintaryhmät, Einsatzgruppen, jotka yhdessä Saksan armeijan sekä monissa tapauksissa paikallisten antisemitististen ryhmien kanssa aloittivat juutalaisväestön tuhoamisen. Tämän juutalaisvainojen vaiheen toteutustavat vaihtelivat jossain määrin alueelta toiselle, mutta tavallista oli teloittaa vangittuja juutalaisia ampumalla ja haudata heitä joukkohautoihin. On arvioitu, että tässä vaiheessa kansanmurhaa surmansa sai noin miljoona juutalaista ja heidän lisäkseen suuri määrä slaaveja. Tappamisen lisäksi juutalaisia, slaaveja ja muita vainojen uhreja vangittiin, internoitiin ja käytettiin orjatyövoimana esimerkiksi aseteollisuudessa.
Natsihallinto teki kuitenkin operaatio Barbarossan alkuvaiheiden menestyksen siivittämänä loppuvuodesta 1941 ns. Wannseen konferenssissa Berliinin lähistöllä päätöksen entistä järjestelmällisemmästä juutalaisten kansanmurhasta. Syntyi suunnitelma juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta, jota natsihallinto ryhtyi toteuttamaan vuoden 1942 alusta. Juutalaisten teloittamista tehostettiin perustamalla erityisesti miehitettyyn Puolaan juutalaisten kokoamiseen ja internoimiseen jo joidenkin vuosien ajan käytettyjen keskitysleirien lisäksi myös tuhoamisleirejä. Näille leireille saksalaiset ryhtyivät kuljettamaan ghettoihin jo valmiiksi kokoamiaan juutalaisia. Rautatiekuljetusten saavuttua perille osa uhreista määrättiin orjatyöhön ja osa marssitettiin suoraan suuriin kaasukammioihin tapettaviksi, minkä jälkeen heidän ruumiinsa ryöstettiin arvoesineistä ja muun muassa kultahampaista ennen ruumiiden polttamista suurissa uuneissa. Osa näille leireille viedyistä juutalaisista joutui myös monin eri tavoin epäeettisten ihmiskokeiden ja kidutuksen uhreiksi. Tunnetuin natsien puolalaisista tuhoamisleireistä sijaitsi noin 50 kilometriä Krakovasta länteen Oświęcimissä, saksaksi Auschwitzissä. Sen rakentaminen aloitettiin syksyllä 1941, ja yksin siellä murhattiin pääasiassa vuosina 1942–1944 selvästi yli miljoona uhria. Auschwitz-Birkenaun leirin toiminnan lopetti Neuvostoliiton puna-armeija, joka valtasi sen 27. tammikuuta 1945 vapauttaen elossa silloin olleet vangit. Nykyään Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivänä vietetään monissa maissa, myös Suomessa, kansainvälistä vainojen uhrien muistopäivää.
Holokausti loppui, kun Saksa joutui vetäytymään miehittämiltään alueilta toisen maailmansodan lopulla 1944–1945. Holokaustista päättäneitä ja sen toteuttamiseen aktiivisesti osallistuneita pidettiin sodan jälkeen syyllisinä rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ja heidät pyrittiin asettamaan oikeuden eteen. Monet saivat kuolemantuomion Nürnbergin oikeudenkäynnissä 1945–1946 ja teloitettiin. Sodan kestäessä varsinkaan Saksan ulkopuolella ei ollut tiedetty kovinkaan tarkasti, mitä Saksan ja itäisen Keski-Euroopan juutalaisille oli tapahtunut ja tapahtumassa, mutta sodan lopulla, liittoutuneiden joukkojen vapautettua yhä useampia keskitys- ja tuhoamisleirejä, kansainvälinen, yleinen tietoisuus holokaustista lisääntyi, ja järkytys juutalaisten epäinhimillisestä kohtalosta loi osaltaan oikeutuksen erityisen juutalaisvaltion perustamiseksi Palestiinaan. Sionistien siihen mennessä jo muutaman vuosikymmenen ajan tavoittelema Israelin valtio itsenäistyikin vuonna 1948. Nykyisin holokaustin muistoa vaalitaan usein eri tavoin monissa maissa, mutta erityisen tärkeä asia se on ollut Israelissa ja Saksassa sekä useimpien tuhoamisleirien sijaintimaassa Puolassa.
Kuten muidenkin Saksan rinnalla toisessa maailmansodassa taistelleiden maiden, myös Suomen osallisuus holokaustiin on selvitetty seikkaperäisesti. Vaikka Suomi osallistui omassa jatkosodassaan Saksan liittolaisena operaatio Barbarossaan, Suomen valtionjohto pyrki pääosin välttämään maan aktiivista sekaantumista saksalaisten harjoittamiin juutalaisvainoihin. Tästä huolimatta Suomi luovutti saksalaisille marraskuussa 1942 kahdeksan juutalaista sotapakolaista, jotka kaikki vietiin Auschwitziin ja joista vain yksi selvisi sieltä hengissä. Lisäksi Suomi luovutti saksalaisille muutamia kymmeniä juutalaisia neuvostoarmeijassa taistelleita sotavankeja. Vaikka näitä murhattaviksi luovutettuja oli koko kansanmurhan mittasuhteisiin nähden vain harvoja, heidän kuolemansa tekevät holokaustista ja sen ihmisarvo- ja ihmisoikeusloukkauksista osan myös Suomen kansallista historiaa sen lisäksi, että kaikkien niin holokaustissa kuin muissakin vainoissa surmansa saaneiden muistaminen on historiankirjoituksen yleisinhimillinen velvollisuus.
Lisätiedot
Alun perin polttouhreja tarkoittanut, muinaiskreikkalaista kantaa oleva holokausti-sana vakiintui varsinkin englanninkielisissä asiayhteyksissä tarkoittamaan nimenomaan natsi-Saksan suorittamaa juutalaisten kansanmurhaa 1970-luvulta lähtien. Suomeksi holokausti vakiintui nykymerkitykseensä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Holokaustin uhrit, juutalaiset, ovat käyttäneet jo 1940-luvulta lähtien siitä hepreankielistä nimitystä šoa (שואה) eli shoah.
Erikieliset vastineet
| Holocaust | englanti (English) | |
| förintelsen | ruotsi (svenska) | |
| Holocaust | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
- antisemitismi (yläkäsite)
- kansallissosialismi (vieruskäsite)
- kansanmurha (yläkäsite)
- keskitysleiri (vieruskäsite)
- Kristalliyö (vieruskäsite)
- lopullinen ratkaisu (alakäsite)
- natsismi (vieruskäsite)
- Nürnbergin oikeudenkäynti (vieruskäsite)
- operaatio Barbarossa (vieruskäsite)
- rikos ihmisyyttä vastaan (vieruskäsite)
- toinen maailmansota (vieruskäsite)
- tuhoamisleiri (vieruskäsite)
- Wannseen konferenssi (alakäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.4.2024: Historia:holokausti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:holokausti.)