Historia:ajopuuteoria

    Tieteen termipankista

    ajopuuteoria

    ajopuuteoria
    Määritelmä suomalaiseen historiankirjoitukseen kuuluva, nykyisin kumottu näkemys, jonka mukaan Suomi joutui toisen maailmansodan aikana jatkosodassa natsi-Saksan liittolaiseksi ilman omaa tahtoaan osana laajan suurvaltakonfliktin etenemistä, minkä takia Suomen poliittisia johtajia ei olisi myöskään pitänyt tuomita sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä
    Selite Toisen maailmansodan päätyttyä kysymys sotaan syyllisten rankaisemista ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien oikeutuksesta oli keskeisen tärkeä neuvoteltaessa rauhansopimuksia ja haettaessa ylipäätään valtioiden välisiä asemia sodanjälkeisessä maailmassa. Sotasyyllisyyskysymyksellä oli suuri merkitys monissa maissa ja myös Suomessa niin ikään kansalliselle itsetunnolle. Suomessa esiintyikin jo pian sodan päättymisen jälkeen pyrkimyksiä selittää Suomen ja Neuvostoliiton välinen jatkosota joko erillissodaksi, joka ei oikeastaan tarkoittanut Suomen ja natsi-Saksan välistä liittolaisuutta, tai sitten Suomen rooli eräänlaiseksi ajopuuksi suurvaltapolitiikan vuolaassa virrassa. Viimeksi mainitun näkemyksen eli ajopuuteorian mukaan Suomi olisi siis ollut passiivinen toimija, jolla ei käytännössä ollut mahdollisuutta välttyä joutumasta tempaistuksi mukaan suurvaltapolitiikan pyörteisiin sillä tavoin kuin jatkosodan aikaan tapahtui. Erityisen merkittävä ajopuuteorian lanseeraaja ja kehittäjä oli historian professori Arvi Korhonen jo 1940-luvun lopulla, ja hänen lisäkseen teorialle tarjosi vahvaa tukea vuonna 1950 muistelmissaan natsi-Saksan suurlähettiläänä Helsingissä jatkosodan aikana toiminut Wipert von Blücher. Ajopuuteoria tuli ulkomaisten tutkijoiden kritisoimaksi jo 1950-luvulla ja käytännössä heidän kumoamakseen 1960-luvulla. Suomessa se alettiin myöntää laajemmin vääräksi 1970-luvulla, vaikka yleinen mielipide tukikin sitä pitkään, siitäkin huolimatta, että muiden muassa presidentti Urho Kekkonen tuki teoriasta luopumista voimakkaasti. Ajopuuteorian rinnalle kehitettiin tai pikemminkin siitä kehittyi 1960-luvulta lähtien ja 1980-luvulle asti eräänlaiseksi kompromissiversioksi myös niin kutsuttu koskiveneteoria, jota muiden muassa historioitsija ja akateemikko Eino Jutikkala kannatti. Sen mukaan suurvaltapolitiikka kyllä rajasi voimakkaasti Suomen liikkumatilaa toisen maailmansodan aikana, mutta salli kuitenkin jonkinlaisten omienkin valintojen tekemisen maan poliittiselta johdolta. Näin Suomi olisi ollut ajopuun sijasta jatkosodan suhteen eräänlainen koskivene. Nykyinen suomalaisen historiantutkimuksen näkemys jatkosodan syttymiseen johtuneista tapahtumista pohjautuu edelleenkin tämänkaltaisiin tulkintoihin, vaikka tulkintojen painotukset vaihtelevatkin sen suhteen, missä määrin Suomi itse hakeutui nimenomaan omasta halustaan juuri Saksan liittolaiseksi ja missä määrin liittolaisuuteen päädyttiin muiden vaihtoehtojen selvittämisen jälkeen.

    Erikieliset vastineet

    drivvedsteorinruotsi (svenska)

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Historia:ajopuuteoria. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:ajopuuteoria.)