Geologia:luolahyeena

    Tieteen termipankista

    luolahyeena

    luolahyeena
    Määritelmä sukupuuttoon kuollut Crocuta-sukuun kuuluva hyeena (Carnivora, Hyaenidae), joka eli Länsi-Euraasiassa pleistoseenin aikana
    Selite

    Luolahyeena on yksi tunnetuimmista pleistoseenin suurpedoista. Nimensä mukaan suurin osa luolahyeenan fossiililöydöistä on peräisin luolamuodostumista. Fossiilien joukossa on usein sekä täysikasvuisten että nuorien yksilöiden luita ja hampaita, joten hyeenat todennäköisesti käyttivät joitakin luolia pesäpaikkoina, parhaimmillaan jopa tuhansien vuosien ajan.

    Luolahyeenan evoluutiohistoria on monimutkainen. Nykykäsitysten mukaan Crocuta-suvun hyeenat kehittyivät alun perin Afrikassa, mistä ne sitten levittäytyivät Euraasiaan. Muinaisen DNA:n perusteella luolahyeena oli läheistä sukua nykyiselle täplähyeenalle (Crocuta crocuta). Sitä pidetäänkin yleisesti täplähyeenan alalajina. Ilmiasultaan se kuitenkin poikkesi täplähyeenasta sen verran, että jotkut tutkijat luokittelevat sen omaksi lajikseen (Crocuta spelaea). Vanhimmat tunnetut luolahyeenan kaltaiset fossiilit Afrikan ulkopuolella ovat peräisin Lähi-Idästä yli miljoonan vuoden ikäisistä kerrostumista. Eurooppaan luolahyeena ilmestyi myöhemmin: noin 900 000 vuotta sitten.

    Nykyhyeenoista poiketen luolahyeena oli sopeutunut elämään lauhkeissa metsissä ja kylmillä aroilla. Ekologialtaan luolahyeena oli täplähyeenan tavoin raadonsyöjä, joka pystyi murskaamaan suurimpienkin kasvinsyöjänisäkkäiden luut. Tätä edesauttoi suuri ruumiin koko; varsinkin myöhäis-pleistoseenin eurooppalaiset luolahyeenat olivat keskimäärin huomattavasti kookkaampia kuin nykyiset täplähyeenat. Niillä oli myös suhteellisen lyhyet raajat. Luolahyeena kuoli sukupuuttoon pleistoseenin lopussa.
    Lisätiedot Kirjoittaja Otto Oksanen/Björn Kurtén -klubi.

    Erikieliset vastineet

    cave hyeanaenglanti (English)
    grotthyenaruotsi (svenska)

    Käytetyt lähteet

    Bellucci&Sardella&Rook2015, KurténB1968, Rohland&al2005, Sheng&al2014, Werdelin&Lewis2008

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Geologia:luolahyeena. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Geologia:luolahyeena.)